KELA,VITSI,JOSTA HUUMORI KAUKANA

Hellou!

Olen 35v poijjankoltiainen ja kirjoitin tulevan tekstin Aamulehden mielipideosastolle,Tamperelainen kun olen.
He eivät sitä julkaisseet,soitin ja varmistin. Tänään laitoin saman jutun Iltalehteen,saapas nähdä miten käy. Joka tapauksessa kaikki tekstini on faktaa ja voin näyttää kaikista päätöksistä mustaa valkoisella! Nyt näette taas miten meidän rakkaassa suomen maassa voi käydä...
Kirjoitus menee näin:

KELA-muutoksessa mukana

Jouduin jäämään pois töistä vuoden 2000 elokuussa vaikean paniikkihäiriön vuoksi. Koska olin työssäni vielä koeajalla,työt päättyivät siihen,sillä sairaslomani olisi tullut olemaan pitkä. Ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi ja Mtt:n psykiatri lähetti sairasloman tiedot KELAlle. KELAn lääkäri ei hyväksynyt sairaslomaani,vaan totesi lausunnossaan ettei rauhoittavien lääkkeiden käyttö ole esteenä nykyiselle työlleni, joka on ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja.

Toisin sanoen rauhoittavaa lääkettä vereen,muutama kymmenen tonnia renkaiden päälle ja menoksi! Olin asiasta hiukan eri mieltä, enkä suostunut ajamaan "huumattuna". Työvoimatoimistosta kysyttiin että olenko työkykyinen, ja kerroin tilanteeni rehellisesti. He sanoivat etten voi olla työtön työnhakija, koska en ole työkykyinen, joten en voi saada päivärahaa. Sitten sosiaalitoimistoon asiakkaaksi vaan. Sosiaalitoimistossa sanottiin ettei tällaista tilannetta voi olla, joten eivät voi tehdä mitään.

Mtt:ssa sain terapiaa ja lähetteen hypnoosihoitoon, joka onneksi tehosi parhaalla mahdollisella tavalla! Tällä hetkellä olen työkykyinen ja ilmoittauduin työnhakijaksi. Työvoimatoimikunnan työvoimapoliittinen päätös oli että olen ollut ilman syytä pois heidän "listoiltaan", joten n. kahden kuukauden karenssi.

Vaimoni soitti KELAAn ja kysyi missä vaiheessa asumistukihakemuksemme käsittely on. (VIREILLÄ JO KOLME KUUKAUTTA). KELAsta sanottiin että käsittely on kesken, ja minun tuloiksi on merkitty peruspäiväraha. Ihmettelimme että miksi näin, ja vastaus oli ettei kukaan voi olla tuloton.

Asioimme myös oikeusaputoimistossa kyseisen asian tiimoilta, jossa sanottiin ettei KELAa voi voittaa, lakipykälät on tehty niin hyvin. Nyt onkin kiva etsiä töitä kun kysytään, että mitä olen tehnyt viimeisen puolitoista vuotta?
Ja matka jatkuu...

T. "lottovoittaja-synnyin suomeen"

p.s. vaimoni nettopalkka on n. 1100 euroa, joten mitään rikkaita ei olla! (p.s.,p.s. ei tullut kirjoitukseen,vain netin lukijoille)
163586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Pidä huumori korkealla, sillä hyvä päiväkin tulee vielä. Olen samaa mieltä.Kelalla on niin paljon työntekijöitä ja jokainen haluaa saada lyödä puumerkkinsä papereihimme.Näin soppa on valmis.SV rahat, asumistuet, opintotuet ja niin edelleen viivästyy kun toinen sanoo että puuttuu se ja toinen sitten sanoo kuukauden myöhemmin, että ei se puuttunutkaan jne.Ps. tilaa kotikuntasi sos.työntekijälle aika ja ota hae toimeentulotukea.Se on lakimääräinen määrä rahaa,jota pitää saada.Hän katsoo tilanteenne ja ehkäpä voi auttaakin.Itse olen käynyt sairastaessani siellä ja apu on asian tuntevaa ja hyvää.Taloudellisesti ja katsoo kokonaisuutenne.

Äänestä
  • kyllä. Tampereen yliopistolla toimiva opintotukitoimisto ilmoittaa hakemusten käsittelyajaksi 1-2 viikkoa, mutta niin vain erään 30.9. leimatun hakemuksen päätös kolahti lootaan tämän vuoden puolella. Siinä heilahtivat sitten neljän kuukauden tuet kerralla opiskelijan tilille. Parempi toki niin kuin ettei ollengans.

    Äänestä

...jos laitoksella ei ole ulkopuolista kontrollia, vaan päättävät omatkin asiansa itse?

Eikö lääkäri voinut kirjoittaa sellaista paperia, että autoa ei ajeta niiden lääkkeiden vaikutuksen alaisena? Sinuna en jättäisi asiaa vielä tähän. Tosin tiedän tapauksen, jossa kaksikaan lääkäriä ei vakuuttanut Kelaa, joka pysyi päätöksessään.

Takasin sinne sossuun ja kova kovaa vastaan. Katso, ettet sitten laita nimeäsi sellaseen paperiin, jossa sanotaan, että tuki peritään takaisin. Se nimittäin raapaistaan kerralla siitä, mitä joskus saat vaikkapa päivärahaa! Ravaa sitten eestaas, kun aina jää luu käteen.

Onnea tuut tarviimaan, joten sitä sulle roppakaupalla toivon!

Äänestä

Eihän kelalla ole koskaan ollut kiire asioiden hoitamisessa. Onneksesi ei toimeentulotuki ole paikkakuntasi kelan hoidossa todennäköisesti vielä ja toivottavasti ei menekkään. Jos asumistukipäätöstä joudut odottelemaan kolme kuukautta joka on vielä kaikenlisäksi käsittelemättä, niin jo on palvelua. Ajattele jos kela maksaisi toimeentulotuet niin kuolema tulis, jos kolmekuukautta joutuis odottelemaan päätöstä ja sekin olis vielä harkinnanvaraista eli perittäis ehkä vielä takaisin. Pistäppä paikkakunta lehteen ja nettiin niin muutkin saa tietää missä on näin huippuhidas palvelu. Luulis maineen kasvavan paikkakunnalla ja jonkun virkavallan puuttuvan, tai vaihtakaa kelan henkilökuntaa. Soittele ja muistuta olemassaolostasi vähintään jokapäivä niille kelan (N)muijille.

Äänestä
  • Aamulehti EI julkaissut eikä julkaise kirjoitusta!
    Huom. en saa toimeentulotukea,koska sossun mielestä tällaista tilannetta ei ole.

    Äänestä

Hei,

Myös työvoimatoimisto on menetellyt väärin sanoessaan ettei sinulla ole ollut pätevää syytä olla pois työmarkkinoilta. Itsehän eivät huolineet, koska olit työkyvytön.

Mutta suurin ongelma on tällä kertaa taas KELA. Minulla olisi niin pitkä lista tähän KELAn tekemistä virheistä että kuulostaisin lähinnä öykkäriltä, jos ne tänne kaikki laittaisin. KELAlla minua kohdellaankin sellaisena.

Minulla on lähipiirissäni ihminen, joka on yrittäjänä ollessaan sairastunut vakavaan depressioon, mutta päivärahaa hän ei saa KELAlta huolimatta siitä että hänellä on pidemmältä aikaväliltä kahdenkin psykiatrin lausunto työkyvyn menettämisestä.

Olen itse jäänyt niin neuvottomaksi näiden ongelmien kanssa, koska KELA rikkoo lakia aivan selkeästi. En tiedä mihin seuraavaksi pitäisi valittaa, kun sosiaalivakuutuslautakunnat toimivat samoilla mutu-periaatteilla kuin Kansaneläkelaitos. Myös maantieteellisellä sijainnilla on kuulemma merkitystä sos. vak. ltk:n kanssa. Itse kuulun Pohjois-Suomen piiriin.

Oletko ajatellut ottaa yhteyttä eduskunnan oikeusasiamieheen?

Äänestä

No nyt tuli KELAlta asumistukipäätös!
HYLÄTTY!!!

Äänestä
  • Olen odottanut mielenkiinnolla tätä sinun asumistukipäätöstäsi. Oletin kyllä että ne lähettää vielä sen sulle uudelleen allekirjoitettavaksi tai muuta yhtä typerää. Toivottavasti pärjäät niitten ämmien kanssa, olen hengessä mukana.

    Äänestä

  • Minttu kirjoitti:

    Olen odottanut mielenkiinnolla tätä sinun asumistukipäätöstäsi. Oletin kyllä että ne lähettää vielä sen sulle uudelleen allekirjoitettavaksi tai muuta yhtä typerää. Toivottavasti pärjäät niitten ämmien kanssa, olen hengessä mukana.

    On sille hiukan kyllä porukat nauranu.
    Nyt sain töitä=)!
    Eipähän tarvi enää takuta niitten kans!
    Seuraava jännitys on kun pian alkaa isyysloma ja koska olen ollut vasta viikon töis niin
    työnantaja ei maksa isyyslomaa vaan ylläri ylläri KELA! Siis ei varmaankaan mitään...;)

    Äänestä

  • VÄLIINPUTOAJA kirjoitti:

    Teille on tapahtumassa onnellinen perhetapahtuma.
    Toivon että lapsilisät ees alkaa juokseen normaalisti, niitä ne ei voi evätä. Onnea koko perheelle. "VOIKAAHAN PAKSUSTI".
    ON TULLUT TODETTUA TÄSSÄ KESKUSTELUSSA ETTÄ HYVÄÄ KANNATTAA ODOTTAA

    ps: Olis kiva tietää tuliko Tyttö vai Poika, joten ilmoittele täällä kun iloinen perhetapahtuma on valmistunut.

    kyllä laitan tietoa heti kun...

    TYTTÖ! 29.01.2002 klo 23.10/TAYS
    10 PISTETTÄ!!!
    ELÄMÄNI NAISET VOIVAT HYVIN :) !!!

    Äänestä

  • VÄLIINPUTOAJA kirjoitti:

    kyllä laitan tietoa heti kun...

    En huomannut viestiä ennen kuin kyselin laskettua aikaa....ONNEA ISÄLLE, ONNEA ÄIDILLE, ONNEA PERHEEN LISÄLLE. JAKSELKAA JA NAUTI ANSAITUSTA ISÄINLOMASTA. PS. KIRJOITTELE KUN NIMI ON LAPSELLE ANNETTU....ONNEA KOKO PERHEELLE (Kolmen lapsen äiti)Minttu

    kerrotaan,nimi tulleepi 10.03-02!

    Äänestä

Kerro milloin se H-hetki on niin tiedän odotella
ja olla hengessä mukana....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

VÄLIINPUTOAJA kirjoitti:

Hellou!

Olen 35v poijjankoltiainen ja kirjoitin tulevan tekstin Aamulehden mielipideosastolle,Tamperelainen kun olen.
He eivät sitä julkaisseet,soitin ja varmistin. Tänään laitoin saman jutun Iltalehteen,saapas nähdä miten käy. Joka tapauksessa kaikki tekstini on faktaa ja voin näyttää kaikista päätöksistä mustaa valkoisella! Nyt näette taas miten meidän rakkaassa suomen maassa voi käydä...
Kirjoitus menee näin:

KELA-muutoksessa mukana

Jouduin jäämään pois töistä vuoden 2000 elokuussa vaikean paniikkihäiriön vuoksi. Koska olin työssäni vielä koeajalla,työt päättyivät siihen,sillä sairaslomani olisi tullut olemaan pitkä. Ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi ja Mtt:n psykiatri lähetti sairasloman tiedot KELAlle. KELAn lääkäri ei hyväksynyt sairaslomaani,vaan totesi lausunnossaan ettei rauhoittavien lääkkeiden käyttö ole esteenä nykyiselle työlleni, joka on ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja.

Toisin sanoen rauhoittavaa lääkettä vereen,muutama kymmenen tonnia renkaiden päälle ja menoksi! Olin asiasta hiukan eri mieltä, enkä suostunut ajamaan "huumattuna". Työvoimatoimistosta kysyttiin että olenko työkykyinen, ja kerroin tilanteeni rehellisesti. He sanoivat etten voi olla työtön työnhakija, koska en ole työkykyinen, joten en voi saada päivärahaa. Sitten sosiaalitoimistoon asiakkaaksi vaan. Sosiaalitoimistossa sanottiin ettei tällaista tilannetta voi olla, joten eivät voi tehdä mitään.

Mtt:ssa sain terapiaa ja lähetteen hypnoosihoitoon, joka onneksi tehosi parhaalla mahdollisella tavalla! Tällä hetkellä olen työkykyinen ja ilmoittauduin työnhakijaksi. Työvoimatoimikunnan työvoimapoliittinen päätös oli että olen ollut ilman syytä pois heidän "listoiltaan", joten n. kahden kuukauden karenssi.

Vaimoni soitti KELAAn ja kysyi missä vaiheessa asumistukihakemuksemme käsittely on. (VIREILLÄ JO KOLME KUUKAUTTA). KELAsta sanottiin että käsittely on kesken, ja minun tuloiksi on merkitty peruspäiväraha. Ihmettelimme että miksi näin, ja vastaus oli ettei kukaan voi olla tuloton.

Asioimme myös oikeusaputoimistossa kyseisen asian tiimoilta, jossa sanottiin ettei KELAa voi voittaa, lakipykälät on tehty niin hyvin. Nyt onkin kiva etsiä töitä kun kysytään, että mitä olen tehnyt viimeisen puolitoista vuotta?
Ja matka jatkuu...

T. "lottovoittaja-synnyin suomeen"

p.s. vaimoni nettopalkka on n. 1100 euroa, joten mitään rikkaita ei olla! (p.s.,p.s. ei tullut kirjoitukseen,vain netin lukijoille)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu