Koukkailin viestejä sieltä sun täältä ja kanoistahan
siellä mainittiin useampaan otteeseen.
Nuoruuteen palaan nyt, aivan sinne teini-ikään, milloin yritettiin olla aikuisia,
vaikka korvantaustat olivat vielä kosteita
ja vieraita
ihmisiä teititeltiin poikkeuksetta.
Liittyy nimittäin kanaan...tai kukkoon tämä muistelo.
Matkalla olin ja joihduin vaihtamaan kulkuneuvoa
vieraalla asemalla.
Aikaa oli tuhraantunut lähdöstä, eväät olivat
varmaan jo syöty
ja luonto kutsui normaalille tyhjennykselle
siinä asemalla odotellessa.
Siihen aikaan avain Hotelli Helpotukseen piti
pyytää lippuluukun takana istuvalta virkailijalta.
Avaimen saatuani kiireen vilkkaan *yksityishuoneeseen* kassi
ja luultavasti tuliaispaketti toisessa kädessä.
Siinä sitten ovella pyörittelin avainta, sovitin
ja sovitin ja posket alkoivat jo hehkua tuntiessani
odotushuoneen ihmisten katseet selässäni.
Sitten kuului kivakka naisääni: Luuletteko olevanne kukko!
Huh... olikohan se minulle ja hetken empien vilkaisin
taakseni avaimen antanutta virkailijaa luukun takana,
jonka silmät tuijottivat suoraan minuun.
Olisin halunnut vajota maan alle,
sillä kukkojen ovea minä todellakin raplasin.
Hämmennyksessäni löysin kanaoven vierestä,
mutta voitte vain arvata,
millä mielellä palasin sieltä,
punaisena kun tomaatti, tuskin edes helpotusta
huomaten.
Kanahan minä...
siellä mainittiin useampaan otteeseen.
Nuoruuteen palaan nyt, aivan sinne teini-ikään, milloin yritettiin olla aikuisia,
vaikka korvantaustat olivat vielä kosteita
ja vieraita
ihmisiä teititeltiin poikkeuksetta.
Liittyy nimittäin kanaan...tai kukkoon tämä muistelo.
Matkalla olin ja joihduin vaihtamaan kulkuneuvoa
vieraalla asemalla.
Aikaa oli tuhraantunut lähdöstä, eväät olivat
varmaan jo syöty
ja luonto kutsui normaalille tyhjennykselle
siinä asemalla odotellessa.
Siihen aikaan avain Hotelli Helpotukseen piti
pyytää lippuluukun takana istuvalta virkailijalta.
Avaimen saatuani kiireen vilkkaan *yksityishuoneeseen* kassi
ja luultavasti tuliaispaketti toisessa kädessä.
Siinä sitten ovella pyörittelin avainta, sovitin
ja sovitin ja posket alkoivat jo hehkua tuntiessani
odotushuoneen ihmisten katseet selässäni.
Sitten kuului kivakka naisääni: Luuletteko olevanne kukko!
Huh... olikohan se minulle ja hetken empien vilkaisin
taakseni avaimen antanutta virkailijaa luukun takana,
jonka silmät tuijottivat suoraan minuun.
Olisin halunnut vajota maan alle,
sillä kukkojen ovea minä todellakin raplasin.
Hämmennyksessäni löysin kanaoven vierestä,
mutta voitte vain arvata,
millä mielellä palasin sieltä,
punaisena kun tomaatti, tuskin edes helpotusta
huomaten.
Kanahan minä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta oletko nähnyt päättömän kanan juoksevan?
Minä jouduin nuorena tyttönä kesäapulaiseksi maalaistaloon , jossa teurastettiin kanoja ja näin sellaisen tapauksen. Yksi karkasi pölkyltä, vieläkin puistattaa..huh.
Kiva lukea tarinoita todellisesta eletystä elämästä. Tämä minun juttuni ei ole tarina, mutta liittyy tähän aiheeseen. Lapsena arvuuteltiin toiselta "kukko vai kana". Sitten vedettiin heinän latvuksesta irti lähtevät lehdet. Jos tulos oli tasapäinen (siis kaikki lehdykät suunnilleen samassa tasossa), oikea arvaus oli "kana", jos taas jäi joku muita pitempi korren pää (heltta), oli oikea vastaus "kukko". Oliko tuttu juttu?
Se oli niitä jokapäiväisiä leikkejä kesäaikaan
kun matkasimme niittypolkua uimarannalle.
Siinä sitten jokainen vuoronperään veteli
heinätupsun sormiensa väliin ja kyseltiin:
Kukko vai kana?
Hauska tarina Isoäiti**:ltä. Tuo voisi sattua kelle tahansa meistä oudossa paiikassa.
Olen nähnyt tuon päättömän kanan minäkin.
Karmeaa katsottavaa kaupunkilaistytölle!
En ole moista kanaa nähnyt vain kertomuksia
olen kuullut.
Ovat varmaan äänettömiä viimeisellä juoksullaan.
-Milläs sitä laulaa,
-kun ei oo päätä eikä kaulaa.
Äiti joskus kertoi isän tuoneen ankeriaan, mikä
pomppi vielä pannulla paistettaessa.
En ollut silminnäkijänä paikalla millaisia
voltteja teki.
Sitä kukko-kana-heinäleikkiä aina leikittiin,
kun heinikossa kirmailtiin.
Sataa - ei sada tai tykkää - ei tykkää nypittiin
terälehtiä päivänkakkaroista.
Heinään ne pujotettiin mansikatkin lapsena.
Olivat kauniita kuin helminauhat.
Viime kesänä poimin metsämansikoita parhaimmilaan
lähes kaksi litraa kerralla.
Ensimmäistä kertaa eläissäni olin niin
antoisassa mansikkapaikassa.
Olivat niin mahdottoman makeita ja tuoksuvaisia.