turun a-kilta

Turun a-kilta on mennyt raskaasti sivuraiteille, lieköhän addikti-ihmisiä enää 10%. On kaikenmaailman "viheltäjää". Mulle tuli kaveri sanomaan, että tänne tullaan mersulla hakeen leipää ja syömään, täähän on työttömien paikka. Kun olin kankaanpäässä alkoholismista hoidossa, Ahto sano että tule vertaistesi pariin, olet köyhä tai varakas, sillä ei väliä. Nyt olen ollut jo 6vuotta. Se paikka on muuttunut maahanmuuttajien oleskelupaikaksi. Ihmisiä hekin toki ovat, mutta oisko heidän paikka kuitenkin muualla. ELI AHTO SULLA ALKAA OTE LIVETÄ, ja pahasti.
4747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vähän on aikaa kulunut Ahto on ollut kuolleena jo pitkään?

Äänestä

Vieläkö Föli vesibussissa on ongelmia sen kolmannen penkkirivistön kakkosistuimen kanssa, josta Ahto valitti, että se natisee ärsyttävästi?

Äänestä

En muista ketä soitti, mutta oli ihan hyvä että se natina loppus. Ahto teki oikein.

Äänestä
  • Juu, se asia on kunnossa. Tuleeko Ahto tänä vuonna meidän messiin pilkille? Teltan olen nyt saanut siihen kuntoon, että pysyy paremmin paikoillaan, kun kairataan. Käytän sun kehoituksesta sitä parempaa siimaa, ettei käy enää kuten viimeksi. Anselmi lähettää terveisiä, parsi sen sun villapusakan kuntoon muuten, sille saattaa tulla käyttöä Turun saaristossa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tosipettynyt kirjoitti:

Turun a-kilta on mennyt raskaasti sivuraiteille, lieköhän addikti-ihmisiä enää 10%. On kaikenmaailman "viheltäjää". Mulle tuli kaveri sanomaan, että tänne tullaan mersulla hakeen leipää ja syömään, täähän on työttömien paikka. Kun olin kankaanpäässä alkoholismista hoidossa, Ahto sano että tule vertaistesi pariin, olet köyhä tai varakas, sillä ei väliä. Nyt olen ollut jo 6vuotta. Se paikka on muuttunut maahanmuuttajien oleskelupaikaksi. Ihmisiä hekin toki ovat, mutta oisko heidän paikka kuitenkin muualla. ELI AHTO SULLA ALKAA OTE LIVETÄ, ja pahasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu