Anno Domini 165?
Kemp's Bayn satama, Bahama
Kaupan ovi kolahtaa kiinni Ninan takana. Hän katsoo Williin silmät loistaen:"Kiitos siitä puvusta, se on todella kaunis ja varmasti parempi laivalla kuin nämä. Ja näistä kengistä tykkään melkein enemmän".
Will hymyilee Ninalle ilahtuneena tämän loistavista silmistä. "Haluaisitko vielä jotain muuta?" Nina katsoo jalkoihinsa tyytyväisenä. Pehmeät ja hänelle sopivat saappaat eivät ole ladymäisimmat kengät, mutta hän tuntee itsensä yhtä vapaaksi kuin ratsastaessaan. "Voisimmeko katsella kaupunkia? Kun ei ole vielä myöhäkään, en ole koskaan ollut muualla kuin Jamaikalla, paitsi ihan pienenä Englannissa".
"Toki", Will vastaa edelleen hymyillen, "mutta ensin toimitetaan nämä paketit Buccaneerille". William viittoo yhden lähettyvillä norkoilevista pojista luokseen. "Vie nämä paketit Buccaneerille, saat tämän nyt, ja toisen samanlaisen vahtiupseerilta paketit toimitettuasi", Will sanoo pojalle ja ojentaa tälle kolikon.
Mielessään Nina päättää, että saappaat saavat tällä erää riittää, hän ei rupea puhumaan omasta miekasta vielä mitään, vaikka sellainen saisikin olon mukavammaksi. Ehkäpä sitten seuraavassa satamassa... "Hienoa," Nina huudahtaa innostuneesti Willin suostuttua kaupunkikierrokseen, "sinä tiedät varmaan kaupungin kaikki mielenkiintoiset paikat".
Pojan otettua paketit vastaan ja lähdettyä viemään niitä laivalle, Will tarjoaa Ninalle kätensä. "Toki tiedän, tunnen tämän paikan kuin omat taskuni", Will vastaa alkaessaan johdattaa Ninaa kohti kaupungin selvästi parempaa osaa.
"Minä luulen, että tuolla kaikki on samanlaista kuin kotonakin, ainakin se näyttää siltä. Mutta sinä voisit esitellä minulle jotain sellaista, mikä onnistuu vain oikean merirosvon seurassa", Nina vihjaa eikä anna johdattaa itseään pidemmälle.
Hieman kummissaan Will pysähtyy ja kääntyy katsomaan Ninaa kysyvästi:"Mitä tarkoitat?"
"Tiedän ettei se sovi hienolle naiselle, ja etten tule näkemään mitään sellaista enää sitten kun olen taas isäni tai muun sukuni suojissa, mutta oikeasti haluaisin nähdä minne miehistö menee juhlimaan kun olemme satamassa. Ja kaikkea muuta sellaista." Nina selittää.
"Mutta kuten itse sanoit, ne eivät ole sellaisia paikkoja joihin hienoilla naisilla on asiaa. Ja sitäpaitsi se on vaarallistakin", Will väittää vastaan.
"Onko se vaarallista sinun kanssasi?" Etkö tunne paikat ja ihmiset kuin omat taskusi? Kuka rohkenisi tehdä meillä mitään kun sinä olet mukana? Sinulla on miekka ja pistoolit ja kaikkea", Nina yrittää taivutella Williamia.
"Tunnenhan minä, mutta...", Will vaikenee kesken lauseen ja tajuaa kuinka vaikeasti perusteltavaan asemaan on itsensä ajanut. Hetken hiljaisuuden jälkeen Will saa jatkettua selitystään. "Eihän se nyt sinänsä olekaan vaarallista, mutta entä jos joudumme erilleen toisistamme?", Will yrittää keksiä edes etäisesti järkeviä perusteita, oikeastihan hänen mielestään sellaiset paikat eivät kertakaikkiaan sovi nuorille naisille.
"No kaipa minä nyt aina satamaan takaisin löytäisin. Ja Buccaneer on helppo tunnistaa. Vai pelkäätkö, että yrittäisin karata?", Nina jatkaa suostuttelua.
"No ei sitä tiedä", Will hymähtää mukamas vitsikkäästi, mutta jatkaa vakavoituen. "Mutta sinun ei olisi turvallista kulkea siellä yksin".
"Jos lupaan ja vannon, että en karkaa, ja noudatan kaikkia ohjeitasi, enkä väisty viereltäsi vaikka menisit miestenhuoneeseen? Pliiiissss....", Nina katsoo Williä parhaalla koiranpentukatseellaan. "Enkä haasta riitaa kenenkään korston kanssa enkä ryyppää. Pliiissss".
Will alkaa olla vaivaantunut, hän ei ole koskaan voinut vastustaa Ninan koiranpentukatsetta pitkään. Vielä yhteen yritykseen Williamilla kuitenkin riittää puhti. "No se paikka nyt ei vain kertakaikkiaan sovin nuorille neidoille. Mitä isäsikin sanoisi".
Nina virnistää, "No en mikä aio isälle kertoa montaa muutakaan juttua mitä olen sinun kanssasi tehnyt".
Pitkän huokauksen saattelemana Will antaa periksi. "No hyvä on, mennään sitten". Hän kääntyy ympäri ja johdattaa Ninan ensimmäisestä kadunkulmasta vasemmalle.
Nina harppoo innoissaan Willin rinnalla, ottaen tohkeissaan lähes laukka-askelia. "Kivaa, minne viet minut ensin?"
Will johdattaa Ninaa katua alaspäin kohti selvästi epämääräisemmän näköistä aluetta. "Vien sinut katsomaan tämän paikan kapakka ja...", Will vaikenee jälleen kesken lauseen ennen kuin jatkaa:"mutta mihinkään ei mennä sisälle".
"Eikö? Mutta sinulla on kai jano kun ollaan koko aamu oltu liikkeellä? Mutta jos niin haluat, niin katsotaan sitten ulkoa", pieni pettymys kuultaa läpi Ninan äänestä.
"Ne paikat eivät ole oikein sinun arvollesi sopivia". Will katsahtaa Ninan asua heidän alkaessa lähestyä aluetta joiden talojen seinillä roikkuu punaisia lyhtyjä. "Onko sinulla mukana huivia, jolla voisit peittää... no, hartiasi ja... ymmärräthän".
"Sen me taisimme unohtaa ostaa. Mutta eihän täällä ole kylmä". Nina on itse jo niin tottunut pukuihinsa, ettei muistakaan millainen shokki ne olivat alussa kaikille.
Ei kyse olekaan siitä, että onko kylmä. Ymmärräthän sinä mikä paikka tuo tuossa on?" Will kysyy osoittaessaan kädellään risteyksen toisella puolella olevaa taloa jonka oven yllä palaa punainen lyhty ja jonka ovesta kulkee tasaisin välein miehiä.
Nina katsoo... katsoo uudestaan... ja punastuu. "Ai tuo on sellainen... mitenkä niitä nyt kutsutaankaan... porttola? Mutta mitenkä se liittyy minuun? Toki kaikki tietävät, että te olette herrasmies ja kun olen seurassanne, niin kaikki tietävät, että olen hieno nainen".
Will on helpottunut Ninan tajutessa itse mistä talosta on kyse. Hän ei olisi halunnut joutua kertomaan sitä tytölle, sillä ei ollut ollenkaan varma keksisikö sopivan siveän kiertoilmauksen talolle. Kaikista yhteisistä puuhista huolimatta Willillä on edelleen tarve pitää Nina jotenkin puhtoisena. Niinpä Ninan möläyttämä "porttola" saa Willissä aikaan pienoisen järkytyksen. Lyhyen mykistymisen jälkeen Will katsoo Ninaan terävästi:"Niin, porttolahan se. Mutta mistä sinä olet tuollaisia sanoja oppinut?"
"Isäni sanoi kerran vieraalleen, joka olisi halunnut käydä orjatalossa, että talomme ei ole sellainen. Joten kävin myöhemmin kysymässä kokilta, että mikä se sellainen sitten on. Hän kertoi, että se on kaupungissa punaisella lyhdyllä merkitty talo, jossa miehet tekevät samaa kuin kotona silloin kun käyvät iltamyöhällä orjatalossa. Mutta että kaupungissa naisille maksetaan siitä" Nina selittää hieman punastellen.
Will joutuu hetken aikaa miettimään miten vastaisi Ninan kysymykseen siitä, miten heidän edessään oleva talo oikein liittyy Ninan huivittomuuteen. Vastausta pohdiskellessaan Will kuuntelee samalla Ninan porttola-sanaa koskevaa selitystä, jonka loputtua hänellä on jonkinsortin vastaus valmiina:"No yleensä ihmiset olettavat, että kun tuolla alueella liikkuu mies naisseurassa, niin kyseessä on mies joka on... tai siis että ihmiset luulisivat sinun olevan... äh, kyllähän sinä ymmärrät".
"Ja siitäkö luulosta selvitään sillä että minulla olisi huivi olkapäillä?", Nina katsoo Williä ikäänkuin pitäisi tätä hieman yksinkertaisena.
"Ei selvitä, mutta sillä tavalla herättäisit vähemmän huomiota kun sinun... muotosi eivät olisi niin selvästi esillä", Will vastaa kiusaantuneena.
"Joko ihmiset tietävät sinut herrasmieheksi eivätkä luule sellaisia, tai sitten eivät tunne sinua, jolloin ei taitaisi huivikaan auttaa. Mutta olet varmaan oikeassa, ehkä huivi olisi hyväksi", Nina toteaa saadessaan ohikulkevalta mieheltä irstaan vihellyksen.
"Siitä on kyllä aikaa kun olen viimeksi käynyt täällä. Ja sitäpaitsi on sitten vielä toinenkin vaihtoehto. Ihmiset voivat luulla, että olet... töissä täällä ja minä olen sinun... suojelijasi, jolloinka saamme varmasti paljon huomiota", Will yrittää kehitellä vielä yhtä syytä jonka varjolla voisi johdattaa Ninan muualle.
"Mistähän me sellainen huivi saataisiin tähän hätään?", Nina kysyy jo selvästi lämmenneenä ajatukselle huivin hankkimisesta.
Will vilkaisee pikaisesti ympärilleen ja päättää yrittää käyttää tilaisuutta hyväkseen:"No emme mistään täältä, joten eiköhän ole parempi, että palaamme laivalle".
Samassa Nina näkee kangaspakkaa käsivarrellaan kantavan naisen katoavan läheisen talon porttikäytävään. "Tuolla on varmaan kangaskauppa. Mennään katsomaan".
Will käännähtää Ninan puoleen:"Missä muka?"
"Tuolla", Nina sanoo ja näyttää taloa jonne nainen meni, ja on jo menossa siihen siihen suuntaa hyvää vauhtia. "Huivi on pala kangasta, sillä siitä selvitään"
Will hypähtää Ninan perään. "Äläpäs hötkyile, siellä ei ole mitään kylttiä"
Talon alakerroksessa näyttää kuitenkin olevan liike. Ovessa on kuin onkin pienen pieni tummunut kyltti ja kolkutin. Ennen kuin Will ehtii estää, Nina paukuttaa kolkutinta tarmokkaasti. Vasta Ninan kolkutettua kunnolla Will ehtii tytön rinnalle: "Älä enää loiki tuolla tavalla pitkin ja poikin. Isossa tungoksessa en olisi enää löytänyt sinua", hän sihahtaa hieman suutahtaneena.
Ovi avautuu vain raolleen ja laiha mies kurkistaa siitä pälyillen. "Niin?"
Nina katsoo Williä odottavasti. Tokihan on miehen asia hoitaa asiat miespuolisten kauppiaiden kanssa. Niinpä Ninan katse saa Williamin alistumaan, vaikka hänen silmänsä lähettävätkin sanattoman mutta selvän viestin Ninalle:"tästä puhutaan vielä". Sitten Will kääntyy oven avanneen miehen puoleen:"Tahtoisimme ostaa huivikangasta, löytyisikö sitä teiltä?"
Mies avaa ovea hieman enemmän rolleen. "Oikeestaan me ollaan kiinni, mut voin mä kattoo josko jotain löytyy", mies murahtaa ja poistuu ovelta sisälle taloon. Nina katsoo Williä voitonriemuisesti, "sanoinhan minä", viestittävät Nineten säihkyvät silmät. Will pitää ovea auki Ninalle, ja lopulta he ovat kaikki sisällä pienessä kauppahuoneessa josta lähtevät portaat yläkertaan.
Mies kumartuu tiskin taakse kaivelemaan jotakin. Hetken päästä hän nostaa tiskille pienen kasan taidokkaita huiveja. "Tollasii meillä on. En mä niistä mitään tiiä ku ne on enempi vaimon alaa. Mut rouva varmaan osaa valkata ite".
Nina plärää kasaa kiinnostuneena, mutta havaittuaan Willin ja kauppiaan selkeät "olisinpa jo jossain muualla"-ilmeet tekee valintansa nopeasti. Suurin huivi on Ninan lempiväriä, turkoosi, paksua silkkiä ja peittää varmasti hartiat ja "muun". "Kävisikö tämä, sir?", hän kysyy Willin mielipidettä. Nina tietää, että huvi on luultavasti tähtitieteellisen kallis materiaalinsa takia, mutta tavallaan tuntee ansainneensa sen kostoksi siitä, että Will vaati häntä peittämään itsensä.
Will vilkaisee Ninan valitsemaa huivia, väläyttää hieman väsähtäneen hymyn ja kääntyy myyjän puoleen:"Paljonko tuo maksaa?"
Mies katselee hetken huivia typertyneenä kuin ei tietäisi mitä sanoa, sitten hän kaivaa esiin tilikirjan ja hetken selailun jälkeen löytää etsimänsä. Pikaisten laskutoimitusten jälkeen mies vastaa:"Se on kyllä hyvin kallis. Se maksaa kokonaisen guinean". Tämän kuullessaan Nina henkäisee kauhusta, se siitä sitten...
Myyjä on myös havainnut Ninan kutsuneen Williä siriksi, ja tekee siitä omat johtopäätöksensä. "Mutta varmastikkin huivi on hintansa väärti", mies toteaa ja iskee silmää Willille.
Hinnan kuullessaan Will nielaisee kuuluvasti ja mutisee itsekseen:"kokonainen guinea, voi herra isä sentään...". Hän vilkaisee sivusilmällä Ninaa, "no saakoon nyt sen jos kerta haluaa. Eipähän varmaan pyydä mitään vähään aikaan", Will tuumii alkaessaan kaivella rahapussiaan. Kuullessaan myyjän toteamuksen ja havaitessaan sitä saattelevan silmäniskun Will vastaa myyjälle kuivasti:"Varmasti" ja mulkaisee samalla miestä hyisesti heittäessään kultarahan tiskille.
Nina seuraa silmät suurina vähäsanaista keskustelua ja kalpenee hieman, mutta ei sano mitään ennen kuin he ovat ulkona liikkeestä, Nina kietoutuneena ylelliseen huiviinsa. "Se... se mies luuli että minä olen sinun... sinun..", Ninan ääni hiipuu kuulumattomiin.
Will katsoo Ninaa lämpimästi ja kiertää kätensä tämän hartioiden ympärille. "Nimenomaan. Juuri siksi en halunnutkaan tuoda sinua tänne. Eli palaisimmeko laivalle vai haluatko välttämättä jatkaa kierrosta täällä?"
Nina terästäytyy kaupunkikierroksen uhatessa jäädä vajaaksi. "Minähän en annan minkään kauppiaanretaleen pilata päivääni. Nyt kun on tämä huivikin, niin emme kai anna rahanmenon olla turhaa? Niin, ja anteeksi, en arvannut että se olisi niin kallis. Toivottavasti sait sokerista hyvän hinnan".
Will hymyilee lempeästi Ninalle. "Niin, se oli kyllä kallis huivi, mutta pukee sinua hyvin. Ja sain kyllä ihan hyvät rahat sokerista, joskin tällä tuhlaustahdilla ne rahat eivät kauaa kestä", Will keventää tunnelmaa virnistäen. "Eli me jatkamme nyt siis matkaa?" hän kysyy tarjoten samalla kättään Ninalle.
"Kiitos", Nina hymyilee vastaukseksi ja tarttuu Willin käteen.
Venähtäneen tauon jälkeen Nina ja Will siis seikkailee jälleen, tosin tämä osa jäi vähän lyhyeksi. Viimeks oli peppuseksiä niin paljon et sitä oikein erikseen mainostettiin, ni nyttempä sitten saitte täysin seksipuutteisen alotusosan tarinaan... mutta kyllä siihenkin vielä päästään =)
Kemp's Bayn satama, Bahama
Kaupan ovi kolahtaa kiinni Ninan takana. Hän katsoo Williin silmät loistaen:"Kiitos siitä puvusta, se on todella kaunis ja varmasti parempi laivalla kuin nämä. Ja näistä kengistä tykkään melkein enemmän".
Will hymyilee Ninalle ilahtuneena tämän loistavista silmistä. "Haluaisitko vielä jotain muuta?" Nina katsoo jalkoihinsa tyytyväisenä. Pehmeät ja hänelle sopivat saappaat eivät ole ladymäisimmat kengät, mutta hän tuntee itsensä yhtä vapaaksi kuin ratsastaessaan. "Voisimmeko katsella kaupunkia? Kun ei ole vielä myöhäkään, en ole koskaan ollut muualla kuin Jamaikalla, paitsi ihan pienenä Englannissa".
"Toki", Will vastaa edelleen hymyillen, "mutta ensin toimitetaan nämä paketit Buccaneerille". William viittoo yhden lähettyvillä norkoilevista pojista luokseen. "Vie nämä paketit Buccaneerille, saat tämän nyt, ja toisen samanlaisen vahtiupseerilta paketit toimitettuasi", Will sanoo pojalle ja ojentaa tälle kolikon.
Mielessään Nina päättää, että saappaat saavat tällä erää riittää, hän ei rupea puhumaan omasta miekasta vielä mitään, vaikka sellainen saisikin olon mukavammaksi. Ehkäpä sitten seuraavassa satamassa... "Hienoa," Nina huudahtaa innostuneesti Willin suostuttua kaupunkikierrokseen, "sinä tiedät varmaan kaupungin kaikki mielenkiintoiset paikat".
Pojan otettua paketit vastaan ja lähdettyä viemään niitä laivalle, Will tarjoaa Ninalle kätensä. "Toki tiedän, tunnen tämän paikan kuin omat taskuni", Will vastaa alkaessaan johdattaa Ninaa kohti kaupungin selvästi parempaa osaa.
"Minä luulen, että tuolla kaikki on samanlaista kuin kotonakin, ainakin se näyttää siltä. Mutta sinä voisit esitellä minulle jotain sellaista, mikä onnistuu vain oikean merirosvon seurassa", Nina vihjaa eikä anna johdattaa itseään pidemmälle.
Hieman kummissaan Will pysähtyy ja kääntyy katsomaan Ninaa kysyvästi:"Mitä tarkoitat?"
"Tiedän ettei se sovi hienolle naiselle, ja etten tule näkemään mitään sellaista enää sitten kun olen taas isäni tai muun sukuni suojissa, mutta oikeasti haluaisin nähdä minne miehistö menee juhlimaan kun olemme satamassa. Ja kaikkea muuta sellaista." Nina selittää.
"Mutta kuten itse sanoit, ne eivät ole sellaisia paikkoja joihin hienoilla naisilla on asiaa. Ja sitäpaitsi se on vaarallistakin", Will väittää vastaan.
"Onko se vaarallista sinun kanssasi?" Etkö tunne paikat ja ihmiset kuin omat taskusi? Kuka rohkenisi tehdä meillä mitään kun sinä olet mukana? Sinulla on miekka ja pistoolit ja kaikkea", Nina yrittää taivutella Williamia.
"Tunnenhan minä, mutta...", Will vaikenee kesken lauseen ja tajuaa kuinka vaikeasti perusteltavaan asemaan on itsensä ajanut. Hetken hiljaisuuden jälkeen Will saa jatkettua selitystään. "Eihän se nyt sinänsä olekaan vaarallista, mutta entä jos joudumme erilleen toisistamme?", Will yrittää keksiä edes etäisesti järkeviä perusteita, oikeastihan hänen mielestään sellaiset paikat eivät kertakaikkiaan sovi nuorille naisille.
"No kaipa minä nyt aina satamaan takaisin löytäisin. Ja Buccaneer on helppo tunnistaa. Vai pelkäätkö, että yrittäisin karata?", Nina jatkaa suostuttelua.
"No ei sitä tiedä", Will hymähtää mukamas vitsikkäästi, mutta jatkaa vakavoituen. "Mutta sinun ei olisi turvallista kulkea siellä yksin".
"Jos lupaan ja vannon, että en karkaa, ja noudatan kaikkia ohjeitasi, enkä väisty viereltäsi vaikka menisit miestenhuoneeseen? Pliiiissss....", Nina katsoo Williä parhaalla koiranpentukatseellaan. "Enkä haasta riitaa kenenkään korston kanssa enkä ryyppää. Pliiissss".
Will alkaa olla vaivaantunut, hän ei ole koskaan voinut vastustaa Ninan koiranpentukatsetta pitkään. Vielä yhteen yritykseen Williamilla kuitenkin riittää puhti. "No se paikka nyt ei vain kertakaikkiaan sovin nuorille neidoille. Mitä isäsikin sanoisi".
Nina virnistää, "No en mikä aio isälle kertoa montaa muutakaan juttua mitä olen sinun kanssasi tehnyt".
Pitkän huokauksen saattelemana Will antaa periksi. "No hyvä on, mennään sitten". Hän kääntyy ympäri ja johdattaa Ninan ensimmäisestä kadunkulmasta vasemmalle.
Nina harppoo innoissaan Willin rinnalla, ottaen tohkeissaan lähes laukka-askelia. "Kivaa, minne viet minut ensin?"
Will johdattaa Ninaa katua alaspäin kohti selvästi epämääräisemmän näköistä aluetta. "Vien sinut katsomaan tämän paikan kapakka ja...", Will vaikenee jälleen kesken lauseen ennen kuin jatkaa:"mutta mihinkään ei mennä sisälle".
"Eikö? Mutta sinulla on kai jano kun ollaan koko aamu oltu liikkeellä? Mutta jos niin haluat, niin katsotaan sitten ulkoa", pieni pettymys kuultaa läpi Ninan äänestä.
"Ne paikat eivät ole oikein sinun arvollesi sopivia". Will katsahtaa Ninan asua heidän alkaessa lähestyä aluetta joiden talojen seinillä roikkuu punaisia lyhtyjä. "Onko sinulla mukana huivia, jolla voisit peittää... no, hartiasi ja... ymmärräthän".
"Sen me taisimme unohtaa ostaa. Mutta eihän täällä ole kylmä". Nina on itse jo niin tottunut pukuihinsa, ettei muistakaan millainen shokki ne olivat alussa kaikille.
Ei kyse olekaan siitä, että onko kylmä. Ymmärräthän sinä mikä paikka tuo tuossa on?" Will kysyy osoittaessaan kädellään risteyksen toisella puolella olevaa taloa jonka oven yllä palaa punainen lyhty ja jonka ovesta kulkee tasaisin välein miehiä.
Nina katsoo... katsoo uudestaan... ja punastuu. "Ai tuo on sellainen... mitenkä niitä nyt kutsutaankaan... porttola? Mutta mitenkä se liittyy minuun? Toki kaikki tietävät, että te olette herrasmies ja kun olen seurassanne, niin kaikki tietävät, että olen hieno nainen".
Will on helpottunut Ninan tajutessa itse mistä talosta on kyse. Hän ei olisi halunnut joutua kertomaan sitä tytölle, sillä ei ollut ollenkaan varma keksisikö sopivan siveän kiertoilmauksen talolle. Kaikista yhteisistä puuhista huolimatta Willillä on edelleen tarve pitää Nina jotenkin puhtoisena. Niinpä Ninan möläyttämä "porttola" saa Willissä aikaan pienoisen järkytyksen. Lyhyen mykistymisen jälkeen Will katsoo Ninaan terävästi:"Niin, porttolahan se. Mutta mistä sinä olet tuollaisia sanoja oppinut?"
"Isäni sanoi kerran vieraalleen, joka olisi halunnut käydä orjatalossa, että talomme ei ole sellainen. Joten kävin myöhemmin kysymässä kokilta, että mikä se sellainen sitten on. Hän kertoi, että se on kaupungissa punaisella lyhdyllä merkitty talo, jossa miehet tekevät samaa kuin kotona silloin kun käyvät iltamyöhällä orjatalossa. Mutta että kaupungissa naisille maksetaan siitä" Nina selittää hieman punastellen.
Will joutuu hetken aikaa miettimään miten vastaisi Ninan kysymykseen siitä, miten heidän edessään oleva talo oikein liittyy Ninan huivittomuuteen. Vastausta pohdiskellessaan Will kuuntelee samalla Ninan porttola-sanaa koskevaa selitystä, jonka loputtua hänellä on jonkinsortin vastaus valmiina:"No yleensä ihmiset olettavat, että kun tuolla alueella liikkuu mies naisseurassa, niin kyseessä on mies joka on... tai siis että ihmiset luulisivat sinun olevan... äh, kyllähän sinä ymmärrät".
"Ja siitäkö luulosta selvitään sillä että minulla olisi huivi olkapäillä?", Nina katsoo Williä ikäänkuin pitäisi tätä hieman yksinkertaisena.
"Ei selvitä, mutta sillä tavalla herättäisit vähemmän huomiota kun sinun... muotosi eivät olisi niin selvästi esillä", Will vastaa kiusaantuneena.
"Joko ihmiset tietävät sinut herrasmieheksi eivätkä luule sellaisia, tai sitten eivät tunne sinua, jolloin ei taitaisi huivikaan auttaa. Mutta olet varmaan oikeassa, ehkä huivi olisi hyväksi", Nina toteaa saadessaan ohikulkevalta mieheltä irstaan vihellyksen.
"Siitä on kyllä aikaa kun olen viimeksi käynyt täällä. Ja sitäpaitsi on sitten vielä toinenkin vaihtoehto. Ihmiset voivat luulla, että olet... töissä täällä ja minä olen sinun... suojelijasi, jolloinka saamme varmasti paljon huomiota", Will yrittää kehitellä vielä yhtä syytä jonka varjolla voisi johdattaa Ninan muualle.
"Mistähän me sellainen huivi saataisiin tähän hätään?", Nina kysyy jo selvästi lämmenneenä ajatukselle huivin hankkimisesta.
Will vilkaisee pikaisesti ympärilleen ja päättää yrittää käyttää tilaisuutta hyväkseen:"No emme mistään täältä, joten eiköhän ole parempi, että palaamme laivalle".
Samassa Nina näkee kangaspakkaa käsivarrellaan kantavan naisen katoavan läheisen talon porttikäytävään. "Tuolla on varmaan kangaskauppa. Mennään katsomaan".
Will käännähtää Ninan puoleen:"Missä muka?"
"Tuolla", Nina sanoo ja näyttää taloa jonne nainen meni, ja on jo menossa siihen siihen suuntaa hyvää vauhtia. "Huivi on pala kangasta, sillä siitä selvitään"
Will hypähtää Ninan perään. "Äläpäs hötkyile, siellä ei ole mitään kylttiä"
Talon alakerroksessa näyttää kuitenkin olevan liike. Ovessa on kuin onkin pienen pieni tummunut kyltti ja kolkutin. Ennen kuin Will ehtii estää, Nina paukuttaa kolkutinta tarmokkaasti. Vasta Ninan kolkutettua kunnolla Will ehtii tytön rinnalle: "Älä enää loiki tuolla tavalla pitkin ja poikin. Isossa tungoksessa en olisi enää löytänyt sinua", hän sihahtaa hieman suutahtaneena.
Ovi avautuu vain raolleen ja laiha mies kurkistaa siitä pälyillen. "Niin?"
Nina katsoo Williä odottavasti. Tokihan on miehen asia hoitaa asiat miespuolisten kauppiaiden kanssa. Niinpä Ninan katse saa Williamin alistumaan, vaikka hänen silmänsä lähettävätkin sanattoman mutta selvän viestin Ninalle:"tästä puhutaan vielä". Sitten Will kääntyy oven avanneen miehen puoleen:"Tahtoisimme ostaa huivikangasta, löytyisikö sitä teiltä?"
Mies avaa ovea hieman enemmän rolleen. "Oikeestaan me ollaan kiinni, mut voin mä kattoo josko jotain löytyy", mies murahtaa ja poistuu ovelta sisälle taloon. Nina katsoo Williä voitonriemuisesti, "sanoinhan minä", viestittävät Nineten säihkyvät silmät. Will pitää ovea auki Ninalle, ja lopulta he ovat kaikki sisällä pienessä kauppahuoneessa josta lähtevät portaat yläkertaan.
Mies kumartuu tiskin taakse kaivelemaan jotakin. Hetken päästä hän nostaa tiskille pienen kasan taidokkaita huiveja. "Tollasii meillä on. En mä niistä mitään tiiä ku ne on enempi vaimon alaa. Mut rouva varmaan osaa valkata ite".
Nina plärää kasaa kiinnostuneena, mutta havaittuaan Willin ja kauppiaan selkeät "olisinpa jo jossain muualla"-ilmeet tekee valintansa nopeasti. Suurin huivi on Ninan lempiväriä, turkoosi, paksua silkkiä ja peittää varmasti hartiat ja "muun". "Kävisikö tämä, sir?", hän kysyy Willin mielipidettä. Nina tietää, että huvi on luultavasti tähtitieteellisen kallis materiaalinsa takia, mutta tavallaan tuntee ansainneensa sen kostoksi siitä, että Will vaati häntä peittämään itsensä.
Will vilkaisee Ninan valitsemaa huivia, väläyttää hieman väsähtäneen hymyn ja kääntyy myyjän puoleen:"Paljonko tuo maksaa?"
Mies katselee hetken huivia typertyneenä kuin ei tietäisi mitä sanoa, sitten hän kaivaa esiin tilikirjan ja hetken selailun jälkeen löytää etsimänsä. Pikaisten laskutoimitusten jälkeen mies vastaa:"Se on kyllä hyvin kallis. Se maksaa kokonaisen guinean". Tämän kuullessaan Nina henkäisee kauhusta, se siitä sitten...
Myyjä on myös havainnut Ninan kutsuneen Williä siriksi, ja tekee siitä omat johtopäätöksensä. "Mutta varmastikkin huivi on hintansa väärti", mies toteaa ja iskee silmää Willille.
Hinnan kuullessaan Will nielaisee kuuluvasti ja mutisee itsekseen:"kokonainen guinea, voi herra isä sentään...". Hän vilkaisee sivusilmällä Ninaa, "no saakoon nyt sen jos kerta haluaa. Eipähän varmaan pyydä mitään vähään aikaan", Will tuumii alkaessaan kaivella rahapussiaan. Kuullessaan myyjän toteamuksen ja havaitessaan sitä saattelevan silmäniskun Will vastaa myyjälle kuivasti:"Varmasti" ja mulkaisee samalla miestä hyisesti heittäessään kultarahan tiskille.
Nina seuraa silmät suurina vähäsanaista keskustelua ja kalpenee hieman, mutta ei sano mitään ennen kuin he ovat ulkona liikkeestä, Nina kietoutuneena ylelliseen huiviinsa. "Se... se mies luuli että minä olen sinun... sinun..", Ninan ääni hiipuu kuulumattomiin.
Will katsoo Ninaa lämpimästi ja kiertää kätensä tämän hartioiden ympärille. "Nimenomaan. Juuri siksi en halunnutkaan tuoda sinua tänne. Eli palaisimmeko laivalle vai haluatko välttämättä jatkaa kierrosta täällä?"
Nina terästäytyy kaupunkikierroksen uhatessa jäädä vajaaksi. "Minähän en annan minkään kauppiaanretaleen pilata päivääni. Nyt kun on tämä huivikin, niin emme kai anna rahanmenon olla turhaa? Niin, ja anteeksi, en arvannut että se olisi niin kallis. Toivottavasti sait sokerista hyvän hinnan".
Will hymyilee lempeästi Ninalle. "Niin, se oli kyllä kallis huivi, mutta pukee sinua hyvin. Ja sain kyllä ihan hyvät rahat sokerista, joskin tällä tuhlaustahdilla ne rahat eivät kauaa kestä", Will keventää tunnelmaa virnistäen. "Eli me jatkamme nyt siis matkaa?" hän kysyy tarjoten samalla kättään Ninalle.
"Kiitos", Nina hymyilee vastaukseksi ja tarttuu Willin käteen.
Venähtäneen tauon jälkeen Nina ja Will siis seikkailee jälleen, tosin tämä osa jäi vähän lyhyeksi. Viimeks oli peppuseksiä niin paljon et sitä oikein erikseen mainostettiin, ni nyttempä sitten saitte täysin seksipuutteisen alotusosan tarinaan... mutta kyllä siihenkin vielä päästään =)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos! että jatkat tarinaa, älä unohda A
Lisää Ladya . kunnon meininkiä. Hyvä aloitus kummistki.
Toive!
Onko tarinan kirjoittaja shanghaijattu johonkin laivaan ja pistetty lankulle vai myyty orjaksi johonkin satamaan?