Ajattelin tehdä tällaisen ihan turhanpäiväisen aloituksen.
Ei minusta täällä aina tarvi kaikesta kirjoittaa pää punaisena ja korvistä höyry ulostunkien.
Pidätkö päivittäin koruja, onko sormissasi vihkisormukset?
Ostatko uusia koruja, saatko niitä lahjaksi?
Ei minusta täällä aina tarvi kaikesta kirjoittaa pää punaisena ja korvistä höyry ulostunkien.
Pidätkö päivittäin koruja, onko sormissasi vihkisormukset?
Ostatko uusia koruja, saatko niitä lahjaksi?
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ei ole suhdetta! Kihla- ja ammattisormuksia pidin pari viikkoa. Sen jälkeen ne ovat olleet hyllyssä. En ole viitsinyt kuskata edes tallelokeroon.
Vaimoni piti alkuun kihlasomuksia. Sitten jätti ensin toisen pois ja lopulta toisenkin.
Jo vuosia sitten ainoa sormus on ollut yksinkertainen, ohut keltakultainen sormus jossa on 0,6:n karaatin zirconi.
Oikea on lokerossa.
Halvan kullan aikaan ostetut kaula- ja rannebismarkit on niin usein juotettu kuntoon, että nekin ovat olleet vuosia lokerossa.
Muuta rihkamaa hän käyttää tilanteen ja vaatetuksen mukaan. Kaikkea en tiedäkään mutta joukossa on joku leijonakaula, sterling hopeinen turkoosiupotteinen kaulakoru jossa on saman sarjan rannejuttu.
1:n karaatin yksinkertainen kaulariipus, jotain hematiitti ja meripihkahelmiä ja jotain muuta matkoilta mukaan tarttunutta. En minä kaikkea tiedäkään.
0,5:n karaatin korvakorut ovat olleet käyttämättöminä ainakin pari vuosikymmentä.
Yhdet yhden kiven timusormukset on annettu tyttärellemme ja pojantyttärelle ennakkoon rippilahjaksi.
Aloituksesi on hyvä! Panipahan ajattelemaan.
Helyjen käyttöaste on heikko. Tarttis inventoida ja panna myyntiin mutta en mene ehdottamaan.
Sinä aina yhtä rehti Lasse!
On noita koruja, on perintönä äidin pula-ajan kapeat, yhteenliitetyt sormuksen, hänen äitinsä merkkipäivänä saatu paksumpi sormus.
Kai ne kannattaisi myydä, kun ei ole ketään, kelle ne jäisivät.
Viime viikollakin romukullan ostaja puhelimessa ehdotteli.
Harvoin tulee koristauduttua. Mutta kun joka koruun liittyy muistoja, tuntuisi synniltä myydä niitä. Vaikka järki muuta sanookin.
Huutoa tutkien, halvalla menee.
Kulta, kuin moni muukin asia, on myymälästä poistuttua pelkkää romua.
Aikoinaan kun olin onnettomasti nuorempana naimisissa niin jostain syystä naimisissaolosormus lensi parvekkeelta takapihalle ja kun lumi suli kävin hakemassa pois. Sormet turposi ja sormus "pieneni". Nakkasin roskiin sormuksen sekä vihkiraamatun kun erosimme.
Tämä näistä koruista, ei tosiaan kiinnosta.
Vaan minullapa on ihmeellinen kokemus.
Olin vasta ostanut itselleni kauniin sormuksen.
Pian sen hankkimisen jälkeen se katosi kuin tuhka tuuleen.
Seuraavana päivänä menimme kihlohin. Ilmeisesti antoi paikkansa kihlasormukselle.
Ei minuakaan kaikki aloitukset kiinnosta, vaan mitäpä siitä. Ei haittaa.
Ei aloituksessa mitään vikaa ole vaan minä itse en ole koruista kiinnostunut.
korut ei kiinosta,
juhliin laitan jotain sopivaa
Mieheni kuoleman jälkeen pienensin hänen sormuksensa ja laitatin siihen timantin. Suunnittelin että lisään siihen timantin aina 10 vuoden välein. Nyt siinä pitäisi olla jo kolme timanttia mutta ei ole kuin vaan se yksi ja tällä menköön loppuun asti. Kun tuli puheeksi niin taidankin antaa kihla- ja vihkisormukseni tyttärelle ja pojan tyttärelle, mitä niitä enempää säilyttelemään.
Sain pojalta ja miniältä timanttikorvakorut 50-vuotislahjaksi. Vaati rohkeutta lävistyttää korvalehdet. Sitten kerran mammografiareissulla toinen korvis putosi pukukoppiin ja sille tielle jäi, arvatkaa harmittiko. Korviksia löytyy mulla mutta harvoin niitä pidän. Reikien aukipitämiseksi aika ajoin pidän hyvin pieniä aina jonkin aikaa.
Kulta on aina kultaa, yhdet marokkolaiset hopeaketjut ovat joista näkee että ne on käsityönä tehdyt. Sitä olen ajatellut että lienevätkö ihan aidot kun ne ovat vuosien jälkeenkin yhtä kirkkaina pysyneet. Kuuluisikohan niiden yhtään tummua?
Jossain rasiassa on rihkamakorujakin, joita saavat pikkuiset pojanpojan typykät hypistellä ja kaulaansa sovitella. Heidän ilokseen olen ne säilyttänyt.
Utelua! Lisätyt timantit? En malta olla utelematta niiden
- kokoa karaatteina
- väriä
-puhtautta
Ymmärrän hyvin jos pidät tätä tunkeiluna ja jätät vastaamatta, mutta!
En pidä tuota tunkeiluna ensinkään ja valitan etten osaa antaa vastausta sinulle. En tiennyt silloin enkä nytkään noista timantin karaateista mitään. Harmittaa itseänikin että sen todistuksen olen kadottanut. Teetin sen sormuksen silloin 80-luvulla Suomen Kultasepissä, sormus pienennettiin ja timantti kiinnitettiin valkokultakehykseen. Kivasti se kimaltelee kun valo osuu sopivasti siihen. Muistaakseni setimantti maksoi 2000 mk silloin, luonnollisesti en mene takuuseen että muistan oikein.
Äsken mittasi sen timantin 3 milliä leveäksi, timantti on väritön.
ps. muistan samanlaisen aloituksen olleen ennenkin ja samat jutut kirjoitin silloinkin. Myös silloin kysyttiin noita samoja asioita. En muista kuitenkaan kysyjää olisitko ollut silloinkin sinä L-L.
Aitoihin koruihin suhtaudun tunteella. Ne liittyvät korun antajaan, ja olen oppinut arvostamaan niitä.
Arjessani en käytä kuin modernia itse hankkimaani hopeasormusta, jonka muotoiluun ihastuin, vaihdellen joskus Kalevala sydänsormukseen. Timantti & safiirisormusta en käytä kuin juhlatilaisuuksissa, tosin kaunis muisto sekin:) Sain 10 vuotis häälahjaksi timantin kaulaketjuineen, muttta vierastan sen käyttöä. Kotimainen hiottu spektroliitti hopeasoikiossa on tosi tyylikäs, mutta eipä vaan tule käytettyä. Vanhin tyttäreni sai turkoosi kaulakoruni, nekin aivan liian suuria kappaleita ja painavia:D Mieheni mielestä naiselle kuuluu korut, --- no mikä ettei juhlatilaisuuksiin, ( jos pitää edustaa,;D))
Säilytän korut lokerolippaassa, lähtiessäni kutsuihin katselen niitä, mutta nyt yksin lähtiessäni käytän tosi harvoin.
Halkaisijaltaan 3mm timu on noin 0,10 karaattia.
Olen saattanut olla tuo aikaisempi utelija.
Jostakin syystä timut kiinnostavat vaikka syytä en tiedä.
Esimerkiksi timanttiliigan voittajan 4:n karaatin timusta olisi saanut olla myös väri- ja puhtaustiedot.
Ehkä myös sulkeumakartta.
Pää punaisenako?
Ovatko kaikki keskutelut, joissa joutuu ajattelemaan, tietämään tai osaamaan, huonoja.
Ei ole aloituksesi ollenkaan tyhjänpäiväinen vaan hyvä ja tärkeä.
Ihminenkin on kauneudessaan koru, varsinkin nainen. Asusteet, hiusten muotoilu, kengät jne. lisäävät koristeellisuudellaan korumaisuutta.
Kotiakin koristellaan huonekaluin tauluin, värein jne.
Miksi rajoitat oman näkemyksesi noin "tyngäksi?" Älä masennu! Täällä on meillä kaikilla oikeus esittää näkemyksiään, minullakin.
Kivasti lausahdit ihmisen, varsinkin naisen, kauneudesta.
Kukin tulkitsee toisen viestin omalla laillaan.
"Ovatko kaikki keskutelut, joissa joutuu ajattelemaan, tietämään tai osaamaan, huonoja."
Päinvastoin. Täällä on hyviä ja ajattelemaan pakottavia kirjoituksia, tarkoitin vain, että voinee täällä olla tällaisia vähemmän vaikeitakin? Ihan vain ihmisen iloksi.
Koruihin sisältyy niin paljon muistoja ja tunnearvoja, etten raaski mitään myydä , lahjoittanut olen tyttärille, mistä ovat pitäneet. Kapea kihla-ja vihkisormus ovat aina, niiden väliin laitan usein timanttisormuksen, jossa kivi on istutettu niin korkealle, että täytyy sukkahousuja pukiessa varoa.
Minunkin mieheni on ostanut mielellään koruja, tietää tarkkaan makuni ja monasti yhdessä olemme katselleet ne valmiiksi. Jokunen ihan liikuttava yllätys on tullut, kuten roikkuvat ketjumaiset korvakorut pienin ametistein , hänen mielestään niin ihanan naisellisesti pään liikkuessa heilahtelevat. Nyt riittää jo, en halua lahjaksi muuta kuin kukkia ja hemmottelua. Jokapäiväisessä käytössä on kapea kultainen kaulaketju ja jokin pikkuriipus, , korvissa saman sarjan pienet korvikset, että reiät pysyvät kunnossa. Helmiä pidän usein juhlissa, minulla on kaunis setti. Kalevala-koruihin on nyt täysin kyllästynyt, joskus solkia tulee kiinnitetyksi takin kaulukseen.
Ranneketjuista ja -renkaista pidän erityisesti, niitä voin ostaa matkoilla paikallisilla kivillä koristettuina, saavat olla värikkäitä ja näyttäviäkin, toisin kuin muut koruni. Rannekorulla on minulle amuletin asema, matkalla varsinkin Ylämaan spektroliitti hopearenkaassa suojelee onnettomuuksilta. Hellemekkojen kanssa sopii turkoosikoristeinen rengas erityisen hyvin, ja näkisittepä miten upeita lasten puuhelmistä väsäämiä rannerenkaita minulla on....kaikissa sateenkaaren väreissä ! Pidän rannekorujen kilinästä arkisinkin kotipuuhissa , vaikka eiväthän ne kovin käytännöllisiä ole, sotkeutuvat milloin taikinaan, milloin multaan.
Itseäni harmittaa, että korvarei'ät ovat umpeutuneet. Tekisi mieli ottaa neula käteen, ja putkauttaa sillä ne auki.
Paljon on käyttämättömiä koruja.
Töistä erotessani sain Kalevalan kaulakorun ja korvikset. Ei ole tullut kertaakaan niitä käytettyä.
Koko aiheen sain, kuin mieheni antoi minulle aivan ihanan sormuksen, jossa on värinsävyä vaihtava oliivinvihreä, suuri kivi.
Varmaan jonkun mielestä täyttä hömppää, mutta haitanneeko se mitään.
Arjen harmauden voi kirkastaa pienen pieni onni.
Kyllähän sellaiset arvokorut kiinnostaisvat, jotka saisi helposti kaupan. Varsinkin asuntomurroissa kysyttyä kamaa. Tätähän aloittaja ei tietenkään tarkoittanut.
Jopa nauratti. :)) Oudosti.
Minulla ei ole pitkiä muovilapiokynsiä, näillä omilla töpösormilla on helppo vaikkapa naputellä tätä omaa tietokonenäppäimistöä.
Naurattaa ajatus minusta asuntomurtautujana.
Mitä arvoa on vanhoilla naarmuttuneilla koruilla, kun kaupat on täynnä uusia ja virheettömiä.
Minäkö Robin Hoodina, minäkö kiipeämässä kerrostalon ulkoseinää, kuin Hämähäkkimies?
Varas en ole ollut, eikä ole aietta alkaakaan.
Minä olen aina erottanut omat ja toisten, toivottavasti sinäkin niin teet?
Toki toki. Ankara yliminäni on hyvin tarkka etenkin köyhältä ihmiseltä pöllimisestä. Ei se vaan käy, en saisi nukutuksi.
Rikkaalta ja minua kohtaan häijyltä voisin joskustilaisuuden tullen napata pipperjuuren sirkaman.
Miehenä ja karpaasina en voi sietää itselläni mitään koruja. Vihkisormuksenikin hukkui vaimon omaisten hautojen kunnostamissa.
Löysin muuten romutarhan pihalta jonkun rihkamasormuksen. Messinkiä kai. Romanialainen mies luuli sitä kullaksi ja teki tarjouksen. En myynyt.
Hihkaisen ja hymyilen.
Ei sovi minunkaan julkisuuskuvaani moinen toiminta. Ei sopisi sisäiseenkään.
Muistan vain vuosia sitten sattuneen tapahtuman, kun kaksi miestä oli aikeissa tulla meille varkaisiin. Siitä jäi tosi inhottavan ilkea muisto.
Omalle miehelleni olen monta kertaa ehdotellut vaikkapa kaulakorua. Lähes on suuttunut, säyseä mies, karvat nousseet puolikaljulla pystyyn.
Hänelle oli romanialainen saanut myytyä rihkamakoruja.
En tiedä, mikä häiriö häntä silloin piti vallassaan.
En käytä, arkipäivinä olen täysin koruton. Joskus harrastus- tai kauppareissulle saatan sujauttaa sormukset sormeen. Niinpä sitten juhla- tai jonkun muun menon tullen täytyy oikein muistuttaa itseään, että pistäpä nyt tytön tyllerö vähän hiluja niskaan ja ranteisiin.
Minusta kaikki korut ovat hankalia pukea ja pitää, siksi kai kannan niitä niin vähän. Tai sitten siksi, että koruttomuudestani huolimatta siippa sanoi joskus joulukuuseksi. Minkä sille voi, että on kuin koru ihan itse. Heh.
Kivat miehet meillä.
Minun omani sanoo, etten ole päivääkään vanhentunut seinällä olevaan hääkuvaamme verraten.
Koruilla tai koruitta.
No empä ilahtuis jos joulukuuseksi sanottaisiin. Piikikäskin. Korukin on kylmää metallia, en haluis tuollaisia miehen sanovan.
Joulukuusi tuli varmaan siitä, että kauan sitten mulla oli joku tai joitain koruja, jotka eivät häntä miellyttäneet, joten se oli "piikki". Tyyppi kuuluu niihin, jotka tykkäävät, että vaimon pitää olla 'harmaa' ja huomaamaton ja kun en ole sellainen persoonaltani, niin koru tuottaa sitten jo liikaa huomiota.
Onpa raikas aloitus, kiitos. Ihan tekee mieli jotain puhella, vaikkei mitään sanoisikaan!
En ole koruihminen, en ollut nuorenakaan. Kun täytin 21, sain lahjaksi Kalevalakorvikset, joten piti korvansa reijittää. No, ne korut on jo hukkuneet, muita kilkuttimia kyllä on korvissa ollut. Pieniä hopeisia, kullasta en ole koskaan tykännyt.
Sormuksia on ollut vain ne vakiot, kaksi vasemmassa nimettömässä. Ei ole enää. Muut sormukset tuntuvat olevan aina tiellä, haittana, kuten myös
rintarossit, helmet ja riipukset. Korut ovat minusta semmoisia "koviksia"!!!
Pehmo"koruilla" asujani piristelen, itseäni koristelen: Huiveilla! Niitä minulla on kymmeniä.
Kiitos, ihan punastun!!
Vähän minäkään enää käytän koruja. Tuolla jo puhuttiin myymisestä, mutta en minä ainakaan halua luopua muistoistani toisten romukullaksi.
Ensimmäisen ihan oikean kultasormuksen sain isältäni, olin 12-vuotias.
Nuorena tykkäsin Aarikan puukoruista. Äitini perintönä sain Kalevalakorun riipuksen, jonka taas hän oli saanut perheeltä, jossa hän oli ollut harjoittelijana.
Noista vasemman sormen vakiosormuksista kenkuttaa, kun en raskinut ostaa vähän näyttävämpiä, nuuka kun aina olen ollut.
Eipä se enää haittaa, enhän niitä pidäkään kuin harvoin.
Minusta olisi mukavaa, että väliin puheltaisiin niitä näitä. Seuraan aikaani ja tiedostan ympäröivän maailman, mutten jaksa aina surra ja murehtia maailman tuskaa, ihan tarpeeksi on omaakin.
Ompas nyt karuja naisia, hukkaan mennyt miesten korujen ostot naisilleen ! Rakkaudella ne on ostettu , naisen hehkuvalla hipiällä pidettäviksi. Tuolla Ramona taitaa olla ainut joka tunnustaa tykkäävänsä rannekoruista arkenakin. Kyllä naiselle korut sopii, kunhan ei liikaa kerralla. Luonnon kansoillakin on helyjä, eikö se ole ikinaisellista.
Onhan meidän omalla Remullammekin sormus joka sormessa, liekö varpaissakin.
Karseita tapoja maailmalla, venytetään kaula renkailla.
Ennen Kiinassa murskattiin pienen tytön jalat ja sidottiin varpaat jalkapöydän alle.
Kaunein oli pienijalkaisin.
http://1.bp.blogspot.com/-ZfxTXL51dyQ/UtJlIG82E4I/AAAAAAAACgA/5U6lhsp-h3s/s1600/IMG_0381.JPG
Muistan lukeneeni, ettei tiettyjen pikkutyttöjen jalkojen annettu kasvaa vaan heille laitettiin metallista tehdyt kengät, että jalkaterät jäisivät pieniksi. Kuitenkin.
Ihmisen mielen ja psyyken pitäisi olla se arvokkain helmi ja aarre. Ihanteellisissa olosuhteissa sellainen voisi pystyä säilyttämään.
Saa varmaan taistella, ettei toiset voisi sitä jotenkin loata. Alkaneeko jo lastentarhoissa tuokin touhu?
Kiinassa sanotaan, että lapsen jalkapöytä murskattiin, varpaat taitettiin alle, jalka sidottiin ja jalkaan pantiin lootuskenkä.
Toimenpide oli varmasti kivulias. Naisella, jolla oli mahdollisimman pieni jalka, oli paras avu päästä hyviin naimisiin.
Tosin, ei kai tuo ollut tapana, kuin yläluokilla.
Töpöjalkainen nainen ei olisi piiaksi pystynyt.
Koko homman takana taisi olla tarkoituksellinen naisen vammauttaminen, ettei pääsisi kodin ulko-ovesta maailmaan, yksinään.
Nykyaika on kaukana meidän lapsuuden mielen vapaudesta ja oikeudesta olla oma itsensä.
Jo lapsesta asti ihmistä muokataan, pannaan hänen harteilleen monenlaista pakkoa.
Minun tulkintani kiinalaisten naisten jaloista.
Tyttölasten jalkaterät sidottiin tiukasti estäen jalkaterien normaali kehitys joten seurauksena oli sikäläistä miessilmää viehättävä kävely.
Oli sen aikainen vastike nykyisille korkeille ( ultrakorkeille ) koroille.
Minä kallistun toiselle puolelle.
Alunperin se on tehty, jotta nainen saadaan pidettyä kurissa ja herran nuhteessa.
Vähitellen siitä on tullut "kaunista", jopa seksikästä.
Juuri luin, kuinka lasten jalkoihin saattoi tulla kuolio, ja varpaat tippuivat yksitellen pois.
Kauneuskäsite on ollut ja on usein ihmeellinen, tosi epäkäytännöllinen, jopa älytön.
En koskaan olisi laitattanut itselleni muovikynsiä, jotka monella muistuttavat puutarhalapiota.
Mitenhän niillä toimii näppäimistöllä? Laittaa ruokaa? No, ei tarvi lusikkaa lientä lipittäessään.
Afrikassa on ollut kauneutta laitattaa alahuuleensa kahvilautanen.
Joku pyhittää kasvonsa lävistyksiin ruuveineen ja muttereineen. Joku tatuoi kasvonsa kissaksi. Aioin laittaa siitä kuvan, oli vain niin pelottava, että jääköön tekemättä.
Sormissani on kaksi kultaista Lapponia sormusta..."Ceisir" sormuksen olen nähnyt kahdella muulla naisella...toisen kookkaamman samanlaisen sormuksen näin Kyllikki Virolaisen sormessa kerran kun seisoimme Bulevardin pysäkillä seisoessamme. Sanoin Kyllikille että ensimmäisen kerran näen samanlaisen sormuksen kuin itselläni...siihen Kyllikki sanoi että niin minäkin.
Upea sormus Googleni mukaan, mutta onhan se taiteilijan taideteos.
Oli se iso asia koko maalle aikoinaan Johanneksen ja Kyllikin satu.
Koruja olemme itsekin!
Ruusunnuppujahan me, naiset. Mitä miehet, perunankukkia?
Perunankukka on karun koruton,mutta sehän on merkki siitä, että mukulat ovat valmiita herkuteltaviksi. Olkoot minun puolestani miehet perunankukkia, tuskin siitä lempinimestä pahastuvat.
Minusta on viehättävää, kun kultaseksi kutsutaan. Iki-ihana on Merikannon Sinä kullanumurunen, varsinkin Tapani Kansan laulamana. Sopinee tähän koruaiheeseen . :)
http://www.musicme.com/#/Tapani-Kansa/albums/Oskar-Merikannon-Kauneimmat-Laulut-0886970293051.html
Minusta perunankukat ova tosi kauniita, mutta samalla ruusun rinnalla miehekkäitä.
Perunahan vielä kasvattaa maukkaita mukuloitaan, ruusu vain rapistuu.
Suhde ja hankintamekanismi.
Bismarkit hankin ylläreinä ilman mitään yhteyttä kalenteriin. Tiesin vaimoni toivovan niitä mutta ei ollut maininnut siiinä tarkoituksessa.
Kulta maksoi silloin 35$/unssi.
Matkoiltamme hän on ostanut jotain matkamuistoiksi. Joukossa vain jokunen hieman arvokkaampi.
Timanttien kohdalla olen saattanut hänet tapahtuneen tosiasian eteen. Sopivassa tilanteessa olen ostanut kiviä yksittäin, kerran kaksi yhdessä kaupassa ja sen jälkeen kysynyt haluaako hän ne jonkin sortin koruun.
Aina tuo on jotain keksinyt
Muiden osalta olen sanonut, että osta mitä tunnet tarvitsevasi.
Ainahan tuo on ennen hankintaa ilmoittanut päätöksestään.
Näistä tulevat mieleeni tuo kaulaleijona ja kalevalat.
Ainakaan vaimoni ei ole tottunut rutiininomaiseen merkkipäivien lahjontaan.
Kukkia kukille ja koruja koruille. silmien loistekin saajan silmissä on kaunista