Maallista mammonaa kerrynää en,kurkkuuni kumoanen sen.
Juoppo
Rasu
13155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
paljon kavereita.
Olen tänä kesänä tehnyt työkeikkaa mm. Kuopiossa, Iisalmessa, Oulaisissa, Espoossa, Lahdessa ja muutamissa muissa kylissä.
Yhteistä näissä kylissä on, että joka paikassa on parhaassa työiässä olevia kavereita pistoissa dokaamassa ja häiriötä tuottamassa.
Valtaavat puistot ostoskeskusten ympäritot siten, että vanhemmat ja yksinäiset ihmiset ei oikein uskalla kulkea.
Suomesta on tehty alkoholistien kehto ja työssä käyvät ihmiset joutuu sen rahoittamaan.
Tavallaan suomalainen yhteiskunta tukee juoppojen, samoin laiskojen ihmisten olemista siten että elätetään sänkyyn.
Meillä on oikeita työttömiä, mutta sitten on luusereita,
Pitää vuokrata Putinilta alue Siperiasta ja tehdä työleiri ja kuntouttaa juopot, päihteitten käyttäjät, laiskat luuserit ja jos ei saada kuntoon niin sitten pitää harita ?
sairaus, mutta se, että yhteiskunnan singaali on hyväksyntä, lisää juomista.
Samoin ihmisten asenne, Esim. maanantaiaamu työpaikalla ja keskustelu "oltiin poikien kanssa ja juopoteltiin ja nyt on krapula" eli tavallaan kun omaa tyhmyyttä pitäisi hävetä niin siitä tulee kehumisen aihe.
Asenne Suomessa on niin myönteinen, että meillä on suuri kaappijuopporyhmä ja se on kallis työnantajille ja yhteiskunnalle.
Nämä puistojuopot on pieni vähemmistö, mutta sitä äänekkäämpi.
Omaishoitajat esimerkiksi säästävät valtiolle 5 miljardia vuodessa ja saavat pelkkää kuraa silmilleen. Meneekö se raha alkoholistien, narkomaanien hyysäämiseen ? Olen samaa mieltä, se ketä ei kiinnosta kuin alkoholi, sosiaalitoimisto niin siperiaan vaan menolippu.
Niin, senkin viinajuoppo! Ottakaa mallia koneinsinööristä, ei juo, ei polta, ei käytä khattia, ei käytä pillua ja mitä muuta vielä, ei tuu nyt mieleen! Ai niin, ei elä yhteiskunnan piikkiin, vaan käy aina jokapäivä uskollisesti työssä!
ulta unohtu, että eivät oo yhtä tyhmii kuin sinä
Auts!Taisi luuseriin sattua lähelle,Mee työkkäriin"ja aamen".
Kyllä koneinsinööreissä on tulevaisuutemme, suorastaan elinehtomme!
Ei se ainakaan suomalaisissa juopoissa ole!
Paremmin juoppo tuottaa valtiolle viinassa veroa kuin koneinsinööri konsanaan!
Näin on,alkoholi ja tupakkaveron kautta osallistun tämän yhteiskunnan ylläpitoon.
mutta mitä hyötyy siitä on kun sossun rahoilla rälläät ?
viina on tämän yhteiskunnan suurin sairaus, se aiheuttaa ongelmia;
- yksilötaholla
- perheyhteisössä
- työpaikoilla
- yhteiskunnassa häiriötekijöinä ja ison laskun terveyden- ja sosiaalihuoltoon
Onko suomalaisjuopot asialla vai ketkä ne taas osittaa työhalujaan polttamalla autoja! http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014090618637608_ul.shtml
Kunnon koneinsinööri ei alkoholia käytä! No, joskus saunan ja läskisoosi-illallisen päälle pari Pirkka-olutta.