Syntyi Kainuunkorvessa,
maan sitkeää irtaimistoa.
Tavallinen jätkä ja työlle ahne
talonrakentaja.
Voimat loppuivat viimein
sairauden uuvuttamana.
Lepää rauhassa.
maan sitkeää irtaimistoa.
Tavallinen jätkä ja työlle ahne
talonrakentaja.
Voimat loppuivat viimein
sairauden uuvuttamana.
Lepää rauhassa.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Pitäiskös tuossa lukea että synnyit Kainuun korvessa
jos on tarkoitus osoittaa muistokirjoitus poisnukkuneelle? Voimasi loppuivat viimein?
Ei poisnukkuneet itse niitä muistokirjoituksia lue.
Nii, mutta jos tuossa viimeisessä lauseessa ,lukee et lepää rauhassa, eikös se ole osoitettu poisnukkuneelle? Aattelin siksi samaa linjaa.
Ap vastaa. Tämän muistokirjoituksen otsake on Isämme. En ymmärrä miksi pitäisi sanat olla erimuodossa.
Lapset kirjoittavat isälleen.
"Paljon tinasit
paljon pilasit
viimein kolvisi kylmeni"
Varmaan tulisi tippa linssiin hautajaisväelle :).
Itse laitoin vasta adressin poisnukkuneelle sukulaiselleni, josta minulla ei oiklein ollut mitään sanottavaa. Laioitn aika neutraalin värssyn ja ylipäätään adressin sen vuoksi, koska oli meillä hyviäkin aikoja. Niiden muistoksi siis
@tinurin vaimo
Saman aioin laittaa, mutta lisätä (vihon) viimein
Surkuhupaista oli ollut mieheni mukaan, kun appeni, jota en koskaan saanut tavata, yhdessä saamassaan adressissa oli lukenut :"Sydän sairas loppuun löi".
Appi kuoli aivoverenvuotoon.
Adressit, pahvia ja paperia, ovat älyttömän kalliita.
On varmaan kiva olla sellasessa liitossa missä toinen orottelee kieli pitkänä koska viimeinen korahrus kuuluu.
Nyt tuli sinulle väärinkäsitys.
Mitään en enemmän toivo, kuin että kuolisin miestäni aiemmin.
Minulle ei ole elämää hänen jälkeensä.
Ei täällä kaikki aina puhu vain itsestään.
Ihan rauhassa ja rakkaudessa saa mieheni kolvia kuumentaa.
Hän harrastaa, ei osta kaikkea valmiina harrasteisiinsa.
Toivottavasti sanasi ovat sarkasmia.
Loukkaannuin, lievästi.
Kommenttisi on tyyppiesimerkki siitä kuinka helposti palstalla vedetään herneitä nikkaan. Viestisi lukijan pitäisi tietää ketä tarkoitat ja loukkaannut kun kirjoitukseesi kommnetoidaan kuten nyt K/K teki..
Suutari, josko pysyisit potkuhousuissasi?
Minä kun en koskaan k/k:lle suutu. Kyllä hän sen tietää, ei tarvi sinun olla tietotoimistona. Sopiiko.
Minähän kirjoitin tyyppiesimerkin, siitä, että lukijan pitäisi sisäistää viesti kirjoittajan tarkoittamalla tavalla. Kirjoitin kuten K/K teki.
Elle riepu ei vaan tajunnut esimerkkiäni.
Ettei vaan menis yöunet,niin puhutaan,
Alkuhan oli ton Tinurin vaimon loru,meilläpäin se ymmärretään ,ei niinkään kaipauksen täyttämäksi ja kun esim sinä täydensit sitä ,vihon viimein jutulla.
Sain siitä helpotuksen tunteen välittyvän ,eli jos mun haudalla olis toi värssy niin ei se kaipausta välitä, meillä päin.
En ole koskaan riekkunut kuolemalla ja sairauksilla ja likan lährön jälkeen entistä enemän varon .
Laitetaan tää murteiden ja mun käsityskyvyn piikkiin kun selvensit omankin kantas.
Ei ole halua yhtyä palstariitelijöiden kerhoon.
Sinun kanssasi riitelyä en osaa edes kuvitella.
Minulla ei ole halua riekkua kuolemalla, tarpeeksi sitä lähellä saanut kokea.
Oma mies ollut kalleista kallein pian 40 vuotta.
Ei ole Kalle nimeltään.
Tuo vihon johtuu siitä, että minä aina muistan viimein sanan sanaksi vihdoin.
Suhteellisen kalliita ovat.
Minusta onkin vaikea valita aito värssy poisnukkuneelle. Ihan mikä tahansa kun ei käy. Ei ylisanoja ja saajalleen sopiva. Samoin joulukortikin pitää olla saajansa näköinen.
"Aisa katkes, kärry kaatui
Huuto kuului, kuolo saapui
Loppui hevoskaupat sulta
Muistain Santeri ja Hulta"
Ap kirjoittaa. Muistokirjoitus oli sanomalehdessä kuolinilmoituspalstalla.
Mieheni oli ateisti. Ristiä ei ollut kirjoituksessa.
Mielestäni loistavaa tekstiä mieheni lapselta isälleen.
Saanee sanoa:
Minusta tuosta värssystä puuttuu jotain, ehkä tunne, en tiedä. Tai sitten se kertoo sen että tunnetta ei ollut tai sitä ei osattu kertoa.
Ap vastaa. Valitsin musiikiksi miehelleni siunauskappelissa Nälkämaan laulun. Tämän teeman mukaisesti muistokirjoitus on kirjoitettu.
Kainuulaiset ovat hiljainen,lumoava kansa.
Muistokirjoitus on oikein hyvä. Siitä vaan puuttu joku, tunne tai tunnelma. Mutta eihän se sitä siti tarkoita ettei sitä olisi lapsellaan ollut.
Kaenuulaiset todella ovat hiljaista kansaa, joksus toivoisi että pikkasen puheliaampia olisivat ja avautuisivat enempi :).
Niinpä olemme hiljaista kansaa, kansaa, joka seisoo talon porstuassa lakki kourassa ja odottaa lupaa astua pirtin puolelle : DDD
Nii, tullahan vasta kun kutsutaan.
Tullahan on pohjalaista murretta.
Niin taitaa olla.
Sanoisin, että eteläpohjalaista. Pohjois-Pohjanmaalla tullaan.
Mukavan kuuloista on Etelä-Pohjanmaan murre. Silloin harvoin kun sitä kuulee...
Laihialla sanotaan että tullahan vasta kun kutsutahan.
Nii, se on semmosta leveänkuuloista.
Ei heikkohermoisile!
Uinuu puinuu,
silmät kuivuu,
mato jäytää niskassa,
nuku nuku pikku pupu,
herää vasta haudassa.
Tuon runon siskoni poikaystävä riimitteli mulle n. 43 vuotta sitten pienen kisailun päätteeksi.
En ottanut nokkiini :-)
14 vuotta sitten katselin kuolemaa silmästä silmään ja viikatemies piteli kädestä.
En osaa enää kunnioittaa kuolemaa, siitä tuli yhtä arkinen kuin elämä.
Aika karhee runo, kieltämättä.
Minäkin luulin kerran kuolevani. Muistan kun sellainen kylmä rauha hiipi jäseniin ja tuli tunne et tässäkö tämä nyt oli. Mutta selvisin tai selvisimme.
Minä olen nähnyt kuolemaa ja minua se jotenkin aina sykähdyttää ja vetää hartaaksi. Kun henki pakenee ihmisestä, se on niin ainutkertaista. Kuten syntymäkin.
Mulla meni muutama kuukausi viikatemiehen kanssa. Sitä mä pelkäsin, että lapset jää ilman äitiä. Mutta mikäs pahan tappais ;)
Kuolema tapahtumana on herkkä ja kaunis, kun ihminen on valmis lähtemään. Tänne jääville jää kaipaus ja muistot.
Tämä meni nyt lauantai-illan hartaushetkeksi :-)
Niin, herkkä ja kaunis silloin kun ihminen on valmis lähtemään ja ajatuksen kuolemasta on ehtinyt käsitellä ja hyväksyä.
Pitäähän lauantai-illassa olla herkkyyttä ja kauneutta :).
Minäkin oikein odotan kuolemaa, loppuu tämä ränsistyminen ja vanheneminen, eikä tarvitse nousta aamuisin ylös! Olen odotellut jo muutaman vuoden ja alkaa tuntua, että kenties sitä hieman auttaisin, kun ei näköjään tule ajoissa!
Muistokirjoitus menneestä omaisesta, luulen etten kovin helposti löytäisi sanoja, ne ovat mielen sopukassa tunteena.
Kai jonkun värssyn lunttaisin, aito muisto toinen juttu.
Nii. Tuolla aiemmin sanoinkin että on haastavaa löytää sopiva värssy. Oisko näin että mitä läheisemmästä kyse, sen vaikeampaa.
Joku on sanonut " kuolema on viimeinen suuri elämänkokemus."
Jos sattuu kokemaan, sama kuin tajunnan menetys, sen jälkeen ei mitään, loppu mikä loppu.
EI sanoja ,
puolisoni kun kuoli laskin vain kukan arkulle,
en ainuttakaan sanaa ,
kaikki sanat tunsin turhaksi,
teenäiseksi,
suru on suuri
ikuinen kipu sielussa,
sanaton,
kun katson nuoruuteni rakkauden kanssa naimisiin mennyttä elämää, se on täynnä mustaa myrskyä,
onnen pieniä pipanoita ,
joista nautimme vain kahdestaan,
niitä vaalin, niistä teen loppuelämääni suurimman onnen ,
tyynen rauhallisen sataman tuonen virran rannalla,
jossa odotan viimeistä valkeaa laivaa,
viimeistä lähtöä
kadotakseni tuonen virran syövereihin
sinne minne kallein arvokkain ihanin helmeni katosi,
kultaisesta helminauhastani,
sinne missä rakkaani jo on.
miksi sanoilla pilata viimeisessä tilaisuudessa
kaunis viimeinen kaikkein rakkaimman lähtö,
minulla ei siinä tilaisuudessa ollu ainuttakaan sanaa, vain kyyneleitä.
"tuntematon". Tuo muistokirjoitus,joka on tuolla alussa,oli lehdessä. Itse lausuin mieheni arkun äärellä "Jää hyvästi ....."
Kenen kainuulaisen paadessa lukee:
".........minä kujen onnen mailla,
en oo enää mitään vailla".
Odotan vastausta.
Ilmari Kianto
alotukseen toinen vastaus, tuolla ylempä oli jo selitettyy muutaki surustani, " ei sanoja "
Tässä yksi kadonneista runoistani, sivuilta jontka kaikki alotukset oli joku poistanu joissa oli paljon runoja, oletan että jokku ne kopsi omaan ehkä runokokoelmaansa,
se jää nyt arvailuksi, ellei vahingossa jostaki löydy ja runovaras jää kiinni,
Lopullista !
Suru velloo kuin raivoisa myrsky
meren aallot tyrskyinä lyö
raivopäisenä kallion kylkeen
mustat pilvet salamoi
olet poissa
veit elämän multa
jätit yksin kulkemaan
huudan tuskaani maailmalle
auttakaa
meri tyyhtyy
aurinko nousee
tuuli lämmin hyväilee
tuli rauha rannalle tuolle
jätän muistot myrskyineen
olet poissa
matka jatkuu
yksin tietä elämän
nyt kuljen yksi rannalla tuolla
ehkä kohtaan vielä ihmisen.
KIRJ: " tuntematon " 15.4 2013
tämän kirjoitin suuressa surussani,
puolisoni uupui keväällä lopullisesti pitkällisen sairauden
seurauksena
runoon lisäsin ( nyt kuljen yksi rannalla tuolla ) mielestäni jotain uupui runosta joten täydensin sitä hiukan,
tämän runon onneksi olin tekstiviestinä lähettäny perillisten kännykkään,
oli omat synttärit , joten sain tämän synttäri lahjaksi, olin kyllä tätä pyytänykki,
suureksi harmikseni monta hauskaa huumorin täyteistä runoa katosi , joissaki runoissa oli autoni pääosassa ,
oli myös vähemmän lahjakaita kyhäelmiä, osa fatasia maailmaa, mutta kaikki sivuaa omaa persoonallisuuttani, kaikki oli omasta minuudesta lähtöisin,
-- runojani löytyy monilta eri sivustoilta ja ikäryhmistä eri nimimerkeillä,
osa niistä on hyviä, osa vähemmän hyviä, mutta kaikki tunteikkaita oikeaa elämää koskettavia,
anteeksi kun marmatin, mutta kun harmittaa ne kadonneet runot.
se toinen leski, oma puoliso maailman tärkein ihminen,
runoni ( Lopullista ) kertoo syvistä tunteista mitä ihminen voi kokea kun nuoruuden rakkaus pitkän avioliiton ja vaikean sairauden murtamana lopulta poitsuu elämästä,
Jälleen joulu,
tämä alotus tuli mieleen syystä että näin jouluaattona ihmiset käy haudoilla sytyttämässä kynttilän rakkaittaan muistaen,
niin kävin minäkin omaisten haudoilla, ja rakkaan puolisoni haudalla,
oli pakkasta ja kylmä tuuli,
hautaus maa oli kaunis katseltava valomerenä kynntilöitten lepattaessa tuulessa.