Ulvilan surman tutkinta-aineistoa salattiin puolustukseltakin
14.4.2010Jätä kommentti
Porin poliisi taipui vasta oikeudessa luovuttamaan Anneli Auerinpuolustukselle tutkinta-aineiston, joka oli jätetty pois varsinaisesta esitutkintapöytäkirjasta.
Anneli Auerin asianajaja Juha Manner arvosteli oikeudessa Porin poliisia voimakkaasti siitä, että se on valinnut esitutkinta-aineistoon vain Auerin syyllisyyttä tukevaa näyttöä. Puolustus epäilee, että syyttömyyttä tukevaa näyttöä on jätetty pois.
Poliisi ei pyynnöistä huolimatta olllut aiemmin suostunut luovuttamaan puolustukselle esimerkiksi kaikkia ensipartion ja teknisten tutkijoiden ottamia rikospaikkakuvia, keskusrikospoliisin profiloijan lausuntoja ja veitsivalmistaja Fiskarsin edustajan lausuntoa.
Manner vaati tänään, että käräjäoikeus määrää poliisin luovuttamaan aineiston.
Syyttäjä Jarmo Valkama asettui tukemaan puolustusta tässä asiassa, vaikka hänen mielestään kyseisellä aineistolla ei sinänsä ole merkitystä Auerin murhasyytteen kannalta.
- Kun sentään murhasyytteestä on kyse, niin puolustuksen tulisi saada kaikki aineisto riippumatta siitä, onko sillä merkitystä vai ei, Valkama sanoi.
- Olemme pyytäneet poliisilta, että suhtautukaa Mannerin pyyntöön äärimmäisen myönteisesti, mutta poliisi ei ole silti suostunut. Minun mielestäni tämä ei välttämättä ole ihan linjassa, Valkama jatkoi.
Ulvilan murhan nykyinen tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari oli joutumassa oikeuden eteen perustelemaan salailulinjaa. Lounastauolla käytyjen neuvottelujen jälkeen syyttäjät kuitenkin ilmoittivat oikeudelle, että poliisi suostuu sittenkin luovuttamaan pyydetyn aineiston. Elinkautisen vankeuden uhkaama Auer ja hänen asianajajansa saavat aineiston käyttöönsä näillä näkymin huomenna. Jo aiemmin Porin poliisi yritti salata julkisuudelta noin 80 prosenttia mittavasta esitutkinnasta. Yritys epäonnistui, kun käräjäoikeus ei nähnyt estettä julkisuudelle.
Käräjäoikeuden julkistamasta, poliisin alun perin salaamasta aineistosta paljastui useita viitteitä mm. rikospaikkatutkinnassa tehdyistä virheistä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jälkiviisaana voi aina todeta, että jos rikospaikkatutkinnassa ei olisi tehty alussa virheitä, niin Auerin syyllisyys olisi ollut päivänselvä, eikä verovaroja olisi kulunut miljoonia euroja turhiin oikeudenkäynteihin.
Myös Auerin tunnustettua syyllisyytensä tapahtui paha virhe, kun tunnustusta ei otettu paperisessa muodossa allekirjoituksineen, missä Auer olisi kertonut tarkkaan miten hän tekonsa teki.
Se että Ulvilan surmatutkimuksesta tuli poliisikunnan sisäinen kiistakapula, seuraukset siitä riidasta lankesivat Auerin pienen perheen kannettavaksi. Toki myös veronmaksajien kannettavaksi, taloudellisesti.
Valkama on poliisien keskenäisen kahinan aiheuttaman esitutkinnan vääristymiseen ottanut jo aikanaan oikean asenteen. Mutta Valkaman linjan ansa on Satakunnassa Ulvilasurman tutkimuksissa sovittu ajatteluansa, josta nämä ajattelijat käyttivät termiä suljetun huoneen mysteeri. Siinä suljetussa tilassa on tavoite, Auerille elinkautinen. Se tekee tutkimuksen mahdottomaksi ja tutkimustulosten salailu on keino ylläpitää uskoa siihen tutkimuslinjaan.
Tutkimustulosten salailu vie taas kerran katseet KRP:n päätäntävallassa oleviin valintoihin.
Tuomari Santamaa tuomionsa kiteytti kutakuinkin lakoonisesti murhaajana Auer ok, DNA-murhaaja olkoon salattu.
Mutta miten äiti tai tytär (!) olisi saanut iskuunsa sellaista voimaa että hammassilta irtoaa ja lentää ulos suusta. Mahdotonta. Joidenkin pähkäilijöiden mielestä vieläpä nukkuvaan mieheen tehdyllä iskulla. Mahdotonta. Miksi KRP suojelee murhaajaa, ammattilaista?