Retkipäivä kirja Suolistossa (hyvä vai huono idea?)

No en nyt kuulu "luonnosta kiiinnostuneisiin wakkareihin/vakkareihin" mutta kuitenkin.

Tämä on siis kertomus siitä, kun löytöretkeilijä Kurpizza lähti kävelylle.

Lähdin siis normaalisti kävelylle. Tällä kertaa päätin kuitenkin mennä kävelemään lähistöllä olevaan metsään, koska minulla oli aikaa ja siellä on muutenkin mukavempaa kävellä. Ilma ei ollut lämmin eikä kylmä ja aurinko paistoi. Tuuli hiukkasen, joten enimmät hyttysetkin olivat poissa. Polulla oli mukavaa kävellä. Ihastelin sitä, kun auringonvalo näkyi puiden otsien lomasta metsässä ja nautin hiljaisuudesta.

Varusteet? Tennarit, joista toinen kenkä on hajalla ja lökärit. Muuten normaalit vaatteet. Ei edes puhelinta mukana, mikä harmitti, sillä olisin halunnut ikuistaa kameraani auringonpaisteen.

Hetken käveltyäni tulin risteykseen. Meinasin aluksi kääntyä tutumpaan suuntaan, mutta meninkin sinne vieraampaan. Metsä alkoi muistuttamaan röllimetsää, ja puiden takaa tunkeutuva auringonvalo näytti entistä nätimmältä. Oikealla puolella näkyi jokin joen sivuhaara, joka oli lähes kasvanut umpeen heinikosta. Maastossa kävely oli helppoa eikä jalkani kastuneet missään vaiheessa. No, naamaan takertuvat hämähäkin seitit eivät olleet kivoja.

Lopulta tulin alueelle, jossa tiesin olevan jonkun osan jokea, koska olin hortoillut siellä talvellakin. Joka paikassa oli heinää ja kaikenlaista pajupuskaa sun muuta. Eksyin polulta pari kertaa, mutta löysin sen aina palaamalla takaisin ja pysyin kartalla siitä, mistä päin olin tullut. Jossain vaiheessa jouduin loikkimaan oksien yli ja kumartumaan joidenkin ali. Näin kaksi kärpässientä.

Sitten rämmin joen rantaan. Se oli heinikkoinen ja tämäkin osa joesta oli lähes umpeen kasvanut. Muistin, että olin kävellyt siellä talvella. Nyt keskellä jokea oli sorsaparvi, joka harjoitteli lentämistä ja sivummalla näkyi joutsenia. Jos olisin vahvempi ja hyvä heittämään, olisin voinut heitellä niitä kivillä. Pällistelin joutsenia ja niiden takana näkyvää syksyistä pusikkoa, sorsaparvia ja valtavia lentäviä sudenkorentoja harmitellen puhelimen puuttumista. Ja jos minulla olisi ollut kumpparit ja joku kaveri mukana, olisin voinut hiipiä lähemmäskin.

Sitten aloin miettimään, että joutsenet puolustavat aika kärkkäästi reviiriään. Päätän lähteä takaisin päin.
Polku löytyi taas ja ohitin näkemäni kärpässienet. Sitten käännyin jossain kohtaa väärästä, ja havaitsin tunkeneeni rikkinäisen tennarini mäskikköön. Naurahdan ja käännyn takaisin. Polku ei näytä tutulta, joten poistun siltä pöpelikköön.

Havaitsen metsän olevan erilaista; ei se aikaisemmin muistuttanut metsää vaan pusikkoa. Koitan hortoilla takaisin rantaan, mutta en löytänyt sitä. En löytänyt edes kärpässieniä. Haparoin metsän ja pusikon rajalla, ja säikähdin jotain oksaa. Lopulta löydän taas polun ja lähden seuraamaan sitä. Vaikuttaa tutulta katsos.
Tungen tennarini taas samaan mäskikköön.

Nyt alkoi ahdistamaan; en kai minä täältä päin tullut? Lähden haparoimaan johokin suuntaan etsien aikaisemmin käyttämääni polkua. Rauhoittava luonto alkoi muuttua "vitun risuiksi" ja "perkeleen heinäpuskiksi". Yhtäkkiä havaitsin olevani keskellä pusikkoa, jossa joka suunnassa oli yhtä vaikea kulkuista ja pusikkoista.
Epätoivoisena lähden johonkin suuntaan. Ja työnnän rikkinäisen tennarini taas samaan mäskikköön.

Luovutan, ja lähden seuraamaan mäskikköpolkua. Se muuttuu heinikkoiseksi, muttei näytä oikealta. Yhtäkkiä polku lähtee nousemaan jyrkästi ylöspäin ja huokaisen helpotuksesta, koska joen vartta osaisin seurata kotiin päin. Kiipesin ylös ja havaitsin olevani autotiellä.

Ette uskokaan kuinka noloa se oli. Olin hortoillut jotain abouttiarallaa kilometrin sivuun. XD Nolona juoksin sitten tutummille paikoille.

Kaikille ei sovi luontoretket.