Plussasin torstaina 14.10 sairaalassa otattamassani verikokeessa, mutta hcg-arvot olivat sen verran alhaiset, että epäilivät kohdunulkoista raskautta. Huomenna piti mennä seurantaverikokeeseen, muttei nähtävästi enää tarvitse.
Heti perjantaina aloin vuotaa, aluksi ruskeaa töhnää, mutta parin tunnin päästä tuli erittäin runsasta kirkasta vuotoa, jossa vähän "klönttejä". Koin keskenmenon kesällä ja vuoto oli kaiken kaikkiaan samanlaista. Kipuja ei onneksi juuri ollut.
Outoa on kuitenkin se, että vuoto loppui jo nyt. Eilen illalla laitoin ennen nukkumaan menoa puhtaan siteen, mutta siihen ei aamuun mennessä ollut tullut pisaraakaan. Nyt eletään jo pitkälti maanantaita eikä vuotoa tule. Onko ihan normaalia?
Eli tämä oli tässä vai? Pitääkö mennä lääkäriin vai voinko olettaa että kaikki tarvittava on tullut ulos?
Jos en olisi hätäillyt testin kanssa, niin olisin voinut kuvitella että nämä ovat myöhästyneen kuukautiset enkä olisi koko raskaudesta tiennyt mitään.
Miten yleistä on, että kuitenkin joutuu vielä lääkäriin? Entä miten te, jotka tiesitte että kyseessä oli kohdunulkoinen raskaus, miten teillä on käynyt?
Olen yrittänyt soittaa lääkäriin koko aamun, mutta on nähtävästi liian kiireinen vastatakseen puhelimeen. Siksi kysyn tällä välin neuvoja täältä. Olisin vastauksista kiitollinen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Meni nimimerkki ja otsikko väärin päin, mutta haitanneeko tuo...
Voi olla, että hcg oli alhainen, koska istukan ja sikiön kehitys olivat jo lakanneet, vaikka vuoto ei ollut vielä alkanut. Vaikka on todennäköistä, menisin kuitenkin lääkäriin varmistamaan, että kaikki on ok.