Hei,
minulla on talon seinustalla monikymmenvuotinen kerrottu ruusu, joka on kukkinut valtoimenaan punaisin kukin joka vuosi. Nytpä se ei ole kukkinutkaan enää kahteen vuoteen!! Ei nupun nuppua ole tehnyt!
Mikähän sitä vaivaa?
Lannoituksen pitäisi olla kohdallaan, tosin multaa en ole sen ympäriltä koskaan edes vaihtanut, pitäisikö?
Viime keväänä siihen ilmestyi alkuun kyllä ruttuisia lehtiä, mutta se "parani" kun annoin suihkutettavaa tuholaismyrkkyä...mutta ei kukkinut.
Se vie todella ison osan kukkapenkistäni ja olenkin alkanut harkita sen hävittämistä. En kyllä millään raatsisi. Viimeisenä oljenkortena kysynkin neuvoa ja kokemuksia teiltä, mitä minä sen kanssa oikein teen?
Kerrottu ruusu ei kuki
5
1359
Vastaukset
- suopursukas
en minä ainakaan tiedä, kysyppäs joltain muulta
- Eedenistä itään
Säät ovat olleet aika kummallisia. Esimerkiksi viime talvena ei ollut paljoa talvea täälläpäin. Kevät tuli aikaisin sitten kylmää. Enpä kummastele, jos eivät ruusut kuki. Nyt syksyllä sille ruusulle voi antaa kalkkia. Heti keväällä voi antaa hevosentuotetta, että kasvualusta saa elinvoimaa.
- kalevi lagerstam
Syyslannoite, erit.kalium on tärkeää että kukkisi seuraavana vuonna.
- Kalevi Lagerstam
kalevi lagerstam kirjoitti:
Syyslannoite, erit.kalium on tärkeää että kukkisi seuraavana vuonna.
Unohtamatta kuminupukoita!
- ootko leikannut syks
Jos on kerrottu juhannusruusu poppius, sitä ei pidä mennä leikkaamaan , se kukkii edellisvuoden versoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707