001
Näkisitpä tämän maiseman - kuun sumuisan joen yllä.
Näkisitpä tämän maiseman - kuun sumuisan joen yllä.
Postcards from the Edge
Return to Sender
14328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niinpä...en tule sitä koskaan näkemään...
https://m.youtube.com/watch?v=e9mAy7n0XHs
002
Istun auringossa pienen metsän keskellä. Ympärilläni on muutama ikivanha kataja, jotka ovat taipuneet maata myöten ajan painon myötä. Kuuluu lintujen syysviserrys sekä liikenteen etäinen humu. Mietin olisitko sellainen, että lähtisit mukaani? Kulkisit retkillä metsässä, istuisit nuotiolla, nauttisit syksyn kalpeasta auringosta.
003
Se oli lyhyt, ohimenevä, hetki, mutta se jätti halun päästä syvemmälle, lähemmäksi. Lupauksen. Sinun selkäsi takana seinällä oli kello - rajat, vartti sulkemiseen. Oli tunne ajan pysähtymisestä, rajattomuudesta, mutta minuutit vähenivät, sekunnit etenivät. Haluan sinut ilman aikarajaa. Haluan kaikki ajatuksesi peittelemättä, kaikki ne keskustelut, jotka on käyty vain yksin.
Jos haluat niin tiedät että yhteyttä saat ottaa. Toisaalta nämä taitavat olla vain mietteitäsi ilman tarkoitusperää ja prosaa sivuille ilman tarkoitusta?
Kaunista tekstiä kirjoitat se on myönnettävä. Nimimerkkiä en vaan ymmärrä, eli mitä pitäisi palauttaa lähettäjälle?
Hyviä öitä.
Hyvä kysymys. Kaikki yleensä liittyy kaikkeen ja huomaan, että silloin kun tämä tilanteeni - tämä kahden aikuisen välinen status quo - on ollut jumissa on myös luovuuteni jumissa, mutta jos tapahtuu edes jonkinlainen muutos, jokin tapahtuma joka edes hiukan avaa tätä tilannetta minulle avaa se myös jotain solmuja tuolta sisimmästä - kai se on sitä että hahmotan sekä sisäistä että ulkoista maailmaani kirjoittamalla.
Nimimerkki taisi lähteä siitä, että kirjoitukset tänne ovat kuin maailmalla harhailevia kirjeitä ja postikortteja, jotka eivät löydä oikeaa vastaanottajaansa ja palautuvat lähettäjälle.
Niin ja hyvää huomenta. Mitä tuohon yhteydenottoon tulee olen halunnut antaa hänelle tilaa, mahdollisuuden lähestyä tai olla lähestymättä, hänen ehdoillaan päästääkö minut lähemmäksi vai ei.
Onko hän pyytänyt sinulta tilaa vai miksi teit tuollaisen päätelmän että sinun pitää antaa hänelle tilaa? Sääli jos teidän välit ovat huonot ja sinä kärsit siitä.
Täällä kirjoitukset eivät tavoita ketään ja taitaa olla enemmän ajan tappamista ja muitten ihmisten kanssa kirjoittelua.
Hyvä sinäänsä. :)
Välit eivät ole huonot, eikä hän ole pyytänyt minulta tilaa. Sanoisin sen olevan enemmän persoonallisuuskysymys - en itsekään päästä ihmisiä lähelleni kuin aikaa myöten ja silloinkin toisinaan vain osittain. Olemme siinä samanlaisia, mutta olen itse vain pieni osa hänen laajempaa tuttavapiiriä kun taas hän on iso osa omaa suppeampaa tuttavapiiriäni.
Joskus vain tulee olo, että haluan enemmän kuin mihin hän on valmis ja minun on opeteltava malttia. Malttia, malttia... Luotettava siihen, ettemme ihan heti katoa toistemme elämistä.
Ajan tappamista kyllä - sielun ja ajatusten tuuletusta myös.
004
Pitkän päivän ilta. Ei jaksa kuin lojua sängyllä, kuunnella musiikkia, katsoa miten iltapuolen aurinko kultaa tämän huoneen.
Kynsien alla on yhä punamultaa - maalatessa ei tarvitse ajatella. Sitä vain vajoaa tekemisen flow-virtaan ja ehkä jaksaa vain hekumoida huomisen suunnitelmilla. Luin jälleen viestit täällä läpi, selailin kiinnostavat otsikot - miksi? En tiedä. Tapan ehkä aikaa. Aikakin on välimatkaa.
005
Mittailen mielessäni tuulta, lasken kilometrejä, aavistelen maisemia. Toisinaan tuntuu kuin ymmärtäisin myös sitä intohimoa, joka sinua liikuttaa.
Ymmärrys kasvaa puolin ja toisen keskustelemalla avoimesti asioista hyvässä hengessä. Jos tahdot pitää etäisyyttä niin jatkat tuota valitsemaasi polkua. Jos tahdot muutosta niin toimit ja otat yhteyttä.
Ajatuksia ja mietteitä voi jakaa myös yhdessä.
Viestit täällä ovat vain fragmentteja, heijastuksia, osia kokonaisuudesta, jossa seison vastapäätä häntä kaupan käytävällä ja luen rivien välistä asioita, joihin haluan uskoa ja joita olen aina etsinyt. Kirjoitan koska haluan hahmottaa sekä tallentaa tätä tarinaa, joka on niin hauraasti, mutta väistämättömästi rakentunut jo vuosien ajan - jo ennen kuin edes tunsin häntä nimeltä - ja saa minut kiintymään häneen vain entistä enemmän. Todellisuus on aina mielikuvitusta rikkaampaa.
Kun luotan vaistooni löydän perille.
Täällä on niin kauniita sanoja, mutta tavoittavatko koskaan kohdettaan. Tietääkö toinen miten kauniisti ajattelet hänestä.
Voi, kunpa joskus itse kuulisi noin kauniita sanoja.
Ei tiedä, ei tiedä vielä. Suurin syy varovaisuuteen omalta osaltani on myös siinä, etten tiedä seurusteleeko hän tällä hetkellä vai ei. Haluanko ottaa sitä vastuuta sekä riskiä, että asetankin hänet vaikeaan tilanteeseen ajatuksillani sekä käytökselläni?
006
Vaaleanpunainen ilta taipuu hitaasti oranssiin. Aika jättää jälleen tämä sumun saartama kylä, jossa aika on hidasta ja venyvää, palata takaisin kiireeseen.
Olen ajatellut sinua jälleen enemmän - nämä ovat todiste siitä - etäisyys venyttää perspektiiviä, kaukainen vuori laakson takana, ylhäinen, mutta ei ehkä yksinäinen, maiseman kaikki tuhannet eri sävyt, valon lankeaminen eri tavoin. Suljen muistikirjani ja lähden, palaan lähemmäksi, mutta silti tunnen yhä jääväni kauas.