Mistä ihmeestä hankkisin haastateltavia tai mahdollisesti eräänlaisia lyhyen elämäntarinan kirjoittajia tietystä teemasta graduani varten? Panisitteko nettiin pyynnön oikealla nimellänne ja yhteystiedoillanne? Onko se sopivaa tai ylipäätään viisasta, en osaa arvioida, kun en juuri ole käynyt näillä keskustelupalstoilla.
Ja mahtaisiko tulla vastauksia, aihe ei ole mitenkään erityisen intiimi tai vaikea. En nyt vain onnistu pyydystämään tuttavapiiristäni ketään, vaikka luulin että se olisi helppoa...
Haastateltavia gradua varten!?
7
1100
Vastaukset
- juu
Haastatteluissa on vaikeutena aina se, että haastatteluiden tulisi olla edustavia, jotta niillä olisi tieteellistä arvoa.
Oli ensiksi sinun tulisi siis selvittää, minkälaiset henkilöt kuuluvat sinun perusryhmään, jonka jälkeen selvität sopivan otosmäärän, eli määrän joita haastattelet.
Jos haastattelet ystäviäsi tai hankit vastauksia internetin keskustelupalstoilta, ei vastaukset ole välttämättä kovinkaan edustavia.- Pulassa
Kohderyhmäni on ikärajattu tiettyä asiaa harrastava porukka. Heitä ei löydy mistään rekistereistä tai luetteloista. Minusta keskustelupalstoilla liikkuu niin monenlaista väkeä, että otos voisi hyvinkin olla sen puolesta ok.
Edustavuus on vähän suhteellista. Miten sitten esim. elämänkerta-aineistot, vääjäämättä niitä kirjoittaa aika valikoitunut porukka, ja ovat ylen hyväksyttyä aineistoa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. - ehkä
Pulassa kirjoitti:
Kohderyhmäni on ikärajattu tiettyä asiaa harrastava porukka. Heitä ei löydy mistään rekistereistä tai luetteloista. Minusta keskustelupalstoilla liikkuu niin monenlaista väkeä, että otos voisi hyvinkin olla sen puolesta ok.
Edustavuus on vähän suhteellista. Miten sitten esim. elämänkerta-aineistot, vääjäämättä niitä kirjoittaa aika valikoitunut porukka, ja ovat ylen hyväksyttyä aineistoa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa.Minua kiinnostaisi tietää millaista porukkaa etsit, mitä heidän pitäisi sinulle kertoa ja millä tavalla.
- ...
Pulassa kirjoitti:
Kohderyhmäni on ikärajattu tiettyä asiaa harrastava porukka. Heitä ei löydy mistään rekistereistä tai luetteloista. Minusta keskustelupalstoilla liikkuu niin monenlaista väkeä, että otos voisi hyvinkin olla sen puolesta ok.
Edustavuus on vähän suhteellista. Miten sitten esim. elämänkerta-aineistot, vääjäämättä niitä kirjoittaa aika valikoitunut porukka, ja ovat ylen hyväksyttyä aineistoa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa.Onnistuu. Tutustu esim. seuraavaan, saattaa auttaa:
https://www.edu.helsinki.fi/svy/kvali/
Ko. linkki tuli minulle taannoin vastaan viestintätieteiden yliopistoverkoston eräällä kurssilla. - alkuperäiselle
Pulassa kirjoitti:
Kohderyhmäni on ikärajattu tiettyä asiaa harrastava porukka. Heitä ei löydy mistään rekistereistä tai luetteloista. Minusta keskustelupalstoilla liikkuu niin monenlaista väkeä, että otos voisi hyvinkin olla sen puolesta ok.
Edustavuus on vähän suhteellista. Miten sitten esim. elämänkerta-aineistot, vääjäämättä niitä kirjoittaa aika valikoitunut porukka, ja ovat ylen hyväksyttyä aineistoa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa.Nyt en ymmärrä: haluat siis haastatella ihmisiä, jotka harrastavat "jotain tiettyä asiaa", etkä löydä heitä mistään. Miten se on mahdollista? Jos nyt ylipäänsä tiedät, että sellaisia ihmisiä on olemassa, miten et tiedä, missä heitä on?
Kuten joku jo kertoikin, haastateltavien valintaprosessiin on kiinnitettävä huomiota, onhan tutkimuksessa toki oltava realibiliteettia ja validiteettia.
- sii
voit myös laittaa lehtiin pieniä "keruuilmoituksia"; tai jos kyseessä on joku pienempi muotoinen harrastelehti, niin ilmosi voi olla pitempikin. Kokemuksesta voin kertoa, että lehdet kyllä aika hyvin näitä pienimuotoisia aineistonhaku-ilmoja painaa..Tulokset on sitten eri asia, jos kohteesi on kovin rajattu; toisaalta siksi moni voikin innostua, kun huomaa että juuri itseä koskettavasta asiasta puhutaan,
Lähdekritiikin aika on myöhemmin. Kun kerta selvästikin teet kvalitatiivista gradua ja vielä elämäkertatyyppiseen aineistoon tukeutuen, ei ensimmäisenä tarttekaan alkaa miettiä joukon edustavuutta jne. Mun mielipide on, että haalit sen aineiston kasaan minkä saat ja yrität saada mahdollisimman paljon (jos sinulla ei siis ole runsaudenpuolaa), ja lopuksi sitten karsit ja huomiot puutteet. Ei se tee vielä aineistosta huonoa, että siitä puuttuu jonkin tyyppiset ihmiset tai vastaajat on valikoituneet esim. netin kautta (koska ainahan kirjoittajat valikoituu niihin, jotka haluaa kirjoittaa), pitää vaan muistaa sitten päätelmiässä huomioida asia. - ...
Laita ihmeessä ilmoituksia minkä ehdit, ainahan voi löytyä joku vastaamaan. Kysyit pitäisikö omilla /oikeilla yhteystiedoilla hakea vastauksia - ehdottomasti! Kuinka monen luulet kirjoittavan "elämäntarinaansa" sinulle jos piileskelet nimimerkin takana etkä edes kerro mihin sitä tarinaa tarvitset/haluat??
Monilla "tietyn asian harrastajilla" on omat nettiyhteisönsä, sähköpostilistansa, yhdistyksensä.. Varmasti jos ryhmäsi on riittävän iso gradututkimusta varten heitä ei ole turhan vaikea löytää :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694452TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153523Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3281886Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241776Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681507
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468