Tämä mies on paatunut huijari, ja valitettavasti eräs tuttavapiiriini kuuluva henkilö joutui tämän kyseisen ihmisen uhriksi. Haluan varoittaa ihmisiä, varsinkin parikymppisiä nuoria naisia tästä miehestä, koska hän on ottaa varsinkin sen ikäisiin naisiin, jotka ovat taloudellisessa ahdingossa ja vaihtoehdot vähissä, yhteyttä suomi24.fi treffipalstalla luvaten rahaa palveluksia vastaan seuraavanlaisella tekstillä ja profiililla:
jani30v jyväskylä
Hei
Olen 38 vuotias mies. nyt olisi elämääni mukava löytää jotain uutta ja ihanaa vaikka seksin merkeissä Luonteeltani olen avoin, romanttinen, rehellinen ja luotettava. Avoimuudestani kertoo se , kerron heti näin alkajaiseksi että Liikun pyörätuolilla. Olen Istunut tuolissa koko ikäni, mutta ei se ole tahtia haitannu ;mieluimmin terve pää kuin terveet jalat. Koulutukseni on Akateeminen.
Lisäksi minulla on pientä yritystoimintaa Harrastan musiikkia, Soitan, laulan, sävellän ja sanoitan. asun Jämsässä
Haluaisin löytää seksiseuraa, kun edellisestä kerrasta on jo jonkin aikaa koen sen perustarpeena, ja kaipaan sitä. kaipaan myös läheisyyttä ja hellää koskettelua Ihmisiä hyvin usein askarruttaa tämä pyörätuoli. Haluan sanoa sen että pyörätuoli ei haittaa seksin harrastamisessa mitään. Ainoastaan se on erilaista että tarvitsen apua sänkyyn menemisessä sekä vaatteiden riisumisessa ja Kaikkiin asentoihin en kykene. Muuten seksin harrastaminen kanssani on aivan normaalia.
Pidän hellästä ja kiireettömästä tavallisesta seksistä (suuseksiä kaipaan), mutta olen valmis kokeilemaan jotakin uuttakin. Esim. Joitakin leikkejä.Mulla pieni fantasia jonka haluaisin kokea
Ulkonäöstäni sen verran olen tumma ja 168 cm pitkä 89 kg (XL) kauneus on katsojan silmässä. Itse en aseta mitään vaatimuksia, muuta kuin sen että rehellisyys on tärkein..
Olen tarvittaessa valmis korvaamaan sinulle jotakin 500€/yö tai 3000€ viikonlopusta, siihen kuuluisi myös avustamista
Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä, olen tutustumisen arvoinen mies. Et tule katumaan sen sanon. Anna mulle yksi yö tai enemmän.
Jani
Tarjous on houkutteleva, varsinkin nuorelle ihmiselle jolla toimeentulo on niukkaa ja ns. helppo raha kiinnostaa. Ainoa mutta puoli tässä asiassa vain on se, että herra lupaa maksaa jälkikäteen palkkion, allekirjoitetaan ns. työsopimus koska käteisellä maksaminen ei häneltä onnistu mukamas erinäisten seikkojen takia, ja kun "keikka" on tehty, rahoja ei sitten kuulukaan koskaan ja kun niiden perään kysellään, tulee tekosyitä tekosyitten perään miksi maksaminen on viivästynyt kerta toisensa jälkeen vaikka on luvannut hoitaa asian tiettyyn takarajaan mennessä. Miehellä ei ole siis aikomustakaan maksaa "ostamastaan" palvelusta senttiäkään, antaa vain käsityksen siitä, että hänen sanaansa voi luottaa ja että hän pyrkii aina olemaan rehellinen ja vaatii sitä toiseltakin, kun todellisuudessa hän vain haluaa käyttää toisen heikkoa tilannetta hyödykseen. Tämän ihmisen uhriksi on varmasti joutunut moni muukin, he eivät ole vain uskaltaneet ottaa asiaa esille, häpeän tms sellaisen takia, luulisin, en ole varma mutta minua tälläinen raivostuttaa.
Mistä tiedän, että henkilö on huijari? Siitä yksinkertaisesta syystä, että tästä herrasta on kirjoitettu juttu tämän vuoden alibi lehdessä, jokainen joka tätä tekstiä epäilee, että onko tämä vain provo tms, voi käydä ostamassa kyseisen lehden nro 1/2014 ja lukea jutun jonka otsikkona on "Poliitikon hurja petosvyyhti paljastui, esiintyi naisena!"
Hän on siis huijannut myös miehiltä rahaa esiintymällä naisena, tarjonnut/myynyt olemattomia mönkijöitä sekä huijannut vuokra-asunnolla. Mies on ollut käräjillä syytettynä 27 eri petoksesta ja viime vuoden ( 2013 ) joulukuussa Jani on saanut tuomion.
Joten naiset, jos saatte edellä mainitulta profiililta kyseisen tekstin, älkää lähtekö siihen mukaan!! Tältä mieheltä ette saa muuta kuin nöyryytyksen ja pettymyksen vaivan palkaksi.
varokaa! tämä henkilö huijaa ihmisiä ammatikseen!
59
6906
Vastaukset
- Kiikunkaakun
Oikea businessmies, joka tekee rahaa lähes tyhjästä. Sopisi ottaa opiksi.
- noillaseonsepimppi
NÄIN ON KUNNON MIES! TYHMÄT HUORAT!
- Ottakaa opiksenne
Ei nyt niin kauheasti säälitä kun jotain tyhmää huoraa vedetään retkuun.
Jos aikoo huorata niin ihan ensimmäiseksi kannattaa sisäistää huoran ensimmäinen ja tärkein käsky. Ja se ei ole "Alussa Jumala loi.." vaan "Ota rahat ensin". Siis OTA RAHAT ENSIN.- Eisinisilmä
Monet miehet vaan käyttää naisia hyväksi.
- Rehellinen mies
Edellä kuvattu teksti ei sisällä huijausta. Jos palveluksesta kerran on kirjoitettu oikein sopimus eikä rahoja kuulu, niin siitä vaan sitten paperin kanssa perintätoimistoon. Kyllä he sen ottavat käsiteltävksi palveluksen luonteesta riippumatta. Eli menkää vaan naiset pukille, mutta muistakaa lukea se sopimus hyvin!
Yksi henkilö jolle tämä henkilö on tuttu, laittoi seuraavanlaisen viestin:
"Ainoa mikä oikeasti huoletti oli se, että saisin jollain tavalla pidettyä katon lapseni pään päällä. Opiskelutoverini, hyvän ystäväni kanssa ajattelimme, että yrittäisimme saada vähän ylimääräistä kasaan. Hänellä on myös lapsi sekä taloustilanne yhtälailla heikko. Laitoimme eräälle internetsivulle ilmoituksen itsestämme, johon saimme lukuisia vastauksia, mutta yksi oli selkeästi ylitse muiden. Nimittäin kolmekymppisen cp-vammaisen Jämsästä kotoisin olevan Jani Mäkisen vastaus. Hän vaikutti todella symppikseltä, luotettavalta sekä ystävälliseltä mieheltä. Hän tarjosi huomattavan summan rahaa siitä, että olisimme hänelle seurana yhden viikonlopun ja samalla hoitaisimme avustajan työt. Hän kertoi yrityksestään, elämästään sekä vammastaan. Sovimme, että maksu hoituisi meidän koulun kautta perustamamme ny-yrityksen nimissä laskutuksella, koska hän ei voinut pitää suuria summia käteistä kotonaan. Jani oli niin sympaattisen, luotettavan sekä haavoittuvan oloinen, että meillä ei käynyt missään vaiheessa mielessä, että hän vain aikoi hyväksikäyttää meitä ahdingossa olevia nuoria naisia. Viikonloppu sujui hyvin. Jani kertoili kuinka naiset olivat huijanneet häntä ja käyttäneet hänen sinisilmäisyyttään sekä vammaansa hyväkseen. Hän sai vielä vahvemmin sympatiat meiltä osakseen. Jouduimme luonnollisesti tekemään myös vähän ylimääräistä, olihan summa pelkkään seuraan nähden sen verran huomattava. Kaiken tämän lisäksi tehtäviimme kuului kodista huolehtimen, koirien lenkitys, Janin pesetys ja avustaminen wc-käyneissä. Suurimmaksi osaksi olimme kuitenkin yksinäiselle miehelle seurana. Kirjoitimme työsopimuksen palveluistamme ja sovimme, että lähetän laskun päästyämme kotiin. Heti eräpäivän mentyä umpeen tuli Janilta selitystä, että lasku laitetaan maksuun kyllä. Selityksiä tuli lisää ja lisää, päivät sekä viikot kuluivat. Ensin oli kipeänä henkilö, joka hoitaa yrityksen rahaliikenteen. Sitten olikin nimenkirjoitusongelmia; vain tällä yrityksen tilitoimistolla oli prokura. Ja se yksi henkilö, joka ilmeisesti oli ainoana töissä olikin yhtäkkiä koko kesän sairaslomalla. Sitten odoteltiin käräjäoikeuden päätöstä prokuran purusta. Tässä vaiheessa viimeistään meille selvisi, että Jani ei missään vaiheessa ollut ajatellutkaan maksaa. Nyt meillä on takki tyhjänä ja kaikki kortit pelattuna. Tai yksi kortti on jäljellä: tehdä rikosilmoitus, joka olisi todella harmillista. Sekä todella pitkä ja rankka tie. Sekään ei takaa, että me koskaan saisimme maksua tehdystä työstä. Laskin kaiken tämän työkeikan varaan; vuokranmaksut sekä muiden pakollisten laskujen maksamisen. Minulla olisi ollut muutama kuukausi aikaa tehdä jotain muuta, jos olisin alunperinkin tiennyt, että Janilla oli aikomuksenaan vain käyttää meidän luottamusta sekä heikkoa asemaamme hyväkseen, käyttää surutta meidän palveluita ja jättääkin loppujen lopuksi maksamatta. En ymmärrä miten tälläinen mies voi vielä tämän kaiken lisäksi olla kunnallispolitiikassa mukana? Tosin totta on se, että mädimmät omenathan ne siellä politiikan parissa ovat. Ja kaiken lisäksi meille selvisi jälkeenpäin, että kaikki puheet Janin huijauksista, joissa hän itse oli ollut uhrina, oli sekin huijausta ja illuusion luomista luotettavasta, sinisilmäisestä sekä vähän yksinkertaisesta kaverista, kun totuus oli jotain aivan päinvastaista. Saimme käsiimme Alibin jutun, joka kuulosti yllättävän tutulta, mutta jutussa sattui vain tämä petoksien tehtailija olemaan itse Jani Mäkinen."- Rehellinen mies
En ymmärrä mitä tässä vingutaan? Jos naisilla kerran on oikein oma yritys, niin miksi ei mennä vaan laskun kanssa perintätoimistoon? Kyllä ne rahat sieltä irtoaa, korkojen kanssa vielä. Ei siinä mitään rikosilmoitusta tarvita, lasku perintään ja sillä sipuli.
- Välihuom
Rehellinen mies kirjoitti:
En ymmärrä mitä tässä vingutaan? Jos naisilla kerran on oikein oma yritys, niin miksi ei mennä vaan laskun kanssa perintätoimistoon? Kyllä ne rahat sieltä irtoaa, korkojen kanssa vielä. Ei siinä mitään rikosilmoitusta tarvita, lasku perintään ja sillä sipuli.
No kyllähän se petokselta vaikuttaa jos toistuvasti jättää maksamatta vaikka on luvannut.
- Anonyymi
Oot huijjari keksin tarinoita
- Anonyymi
Välihuom kirjoitti:
No kyllähän se petokselta vaikuttaa jos toistuvasti jättää maksamatta vaikka on luvannut.
Maksoi minulle korsojen kera
- fgffgrt
Taitaa olla keksittyä koko tarina? Alibin nettisivuilta ei löydy edes koko tyypin nimestä tavuakaan.
- Totta on
Ei ole keksitty tarina. Muistan selkeästi nähneeni tuon saman artikkelin joulukuun 2013 Alibissa.
Heidän nettisivuiltaan en löytänyt, mutta Hymy lainaa artikkelia:
http://www.hymy.fi/uutiset/alibi-poliitikon-hurja-petosvyyhti-paljastui-esiintyi-naisena
Kyseisen henkilön nimi siis Jani Mäkinen. Ja kuten artikkelista käy ilmi, petokset eivät rajoitu noihin "ostaa palveluja, ei maksa laskuja" -juttuhin vaan tehtailee myös muita huijauksia urakalla.
Yllä mainittu kertomus on vain yksi esimerkki miehen vilunkipelistä. On myös jättänyt hen.koht.avustajien palkkoja maksamatta tieten tahtoen josta työntekijät joutuneet käymään taistelua saadakseen palkkansa tehdystä työstä. Luottotiedoissa löytyy satojen tuhansien velat herran nimellä.
- Huijattuminäkin
Minä olen yksi uhreista, entinen avustaja joka ei koskaan rahoja nähnyt. Työsopimukseni siis oli aivan laillinen mutta palkkaa jätettiin koko ajan maksamatta pitkän ajan kuluessa. En koskaan saanut rahoja.
- Kaikkea_sitä
Huijattuminäkin kirjoitti:
Minä olen yksi uhreista, entinen avustaja joka ei koskaan rahoja nähnyt. Työsopimukseni siis oli aivan laillinen mutta palkkaa jätettiin koko ajan maksamatta pitkän ajan kuluessa. En koskaan saanut rahoja.
Vonkasiko seksiä? Ahdisteliko? Vai kuuluiko seksi työsopimukseen?
- huijattuminäkin
Kaikkea_sitä kirjoitti:
Vonkasiko seksiä? Ahdisteliko? Vai kuuluiko seksi työsopimukseen?
Ei vongannut seksiä eikä ahdistellut. Tein siis ihan normaalia henkilökohtaisen avustajan työtä. Mutta kummallisesti työvuorolistoja "katosi" jne. Rahojani en saanut.
- EiVoiPitääPaikkansa
huijattuminäkin kirjoitti:
Ei vongannut seksiä eikä ahdistellut. Tein siis ihan normaalia henkilökohtaisen avustajan työtä. Mutta kummallisesti työvuorolistoja "katosi" jne. Rahojani en saanut.
Eikös se mene niin, että kunta on työnantaja, ja joka myös maksaa henkilökohtaisen avustajan palkan. Jos mies istuu pyörätuolissa, luulisi hänellä olevan oikeus kunnan järjestämään avustajaan.
- Laki190
Niinpä niin onhan tuo aika tavallista ja lähes joka kunnassa on poliitikoja jotka tehtailee petoksia urakalla,onhan heillä siiihen taito ja sangtiota ei lainkaan...
- evakko
aivan monet kunnalilsetkin politikot on experttejä huijaamaan ja sagtioista ei tietookaan ja useilla jokin peite firma..lakimies..maalaus remontti yms..jne..sil viisii..ja täl viisii..
- Janimmmmmmm
Rehellinen kaveri muijat puhuu paskaa!
- Muskariahven
Tyyppi antaa myös ymmärtää olevansa juristi, toisinaan myös ihan tuomari, antaa juridista neuvontaa kunnon taksoilla. Voi kai sanoa, ettei asiakas aina saa ihan sitä mitä ostaa, mutta se ei koskaan ole hänen vikansa, vaan asiakkaan joka ymmärsi väärin.
- zxfds
Trolli koko juttu!
- nurin.perin.porin
Voihan tää tottakin olla.
- nurin.perin.porin
Totta taitaa olla, todistajia jo riittämiin.
- Sirkkumirkku
Sain pinetä katrapua ja jani maksoi käteisellä..win win tilanne
- verokarhu
Ilmoittakaa äijän nimi verottajalle. On varmaankin ansaintahuumassa "vahingossa" unohtanut veroilmoituksessaan mainitut tulot.
- Lähihoitaja12
Täällä myös yksi ton sairaan paskiaisen uhri kirjoittaa!! :( Yli 6000 e palkkoja saamatta tältä kyseiseltä "vilpittömältä ja rehelliseltä pyörätuolissa istuvalta" hyväksikäyttäjältä. Onneksi en suostunut seksiin vaikkaa yritti ehdottaa! Naiset varokaa tätä psykopaattista huijaria!!!
- 182-6
asuukko alavudella ja leikkiikö lakimiestä?
- yksilukuisistauhreista
Voi ei, vieläkin siis jatkaa tuota huijaamista. Itse olin avustajana joskus 2006 ja silloin oli jo todella hämärä meininki ja palkkoja jäi saamatta. Palkkoja en koskaan saanut. Onneksi ei sentään ahdistellut seksuaalisesti tai yrittänyt mitään sellaista. Varmaan myöhemmin nämä ahdistelut aloittanut, koska ei ollut samoja kokemuksia kenelläkään muullakaan joka oli samoihin aikoihin töissä, olen kysynyt.
- Haluantietäätotuuden
Haluaisin todella tietää pitääkö nämä kaikki tiedot paikkansa ja varsinkin nykypäivänä. Tästä tapauksesta on kuitenkin kulunut 3 vuotta.
Olin hakemassa hänelle töihin, mutta Googletin janin ja löysin tämän kaiken joka pisti mieleni muuttumaan avustajan töistä hänelle.. - Anonyymi
Haluantietäätotuuden kirjoitti:
Haluaisin todella tietää pitääkö nämä kaikki tiedot paikkansa ja varsinkin nykypäivänä. Tästä tapauksesta on kuitenkin kulunut 3 vuotta.
Olin hakemassa hänelle töihin, mutta Googletin janin ja löysin tämän kaiken joka pisti mieleni muuttumaan avustajan töistä hänelle..Työskentelin henk.koht. avustajana virallisella, kirjallisella sopimuksella v.2001. Palkat jäi maksamatta parin ensimmäisen tilin jälkeen. Ei kuitenkaan ahdistelua tuolloin.
- 184-24
Hyvä mies tuo jani kerrankin näin päin että akkoi huijaa jotka tuskin olis haluneet maksella veroja hienno homma tsemppiä janille.
Varmalta taholta olen antanut itselleni kertoa kuinka nuo akat olivat tahtoneet salta työsuhteensa ja vaatineet palkioitaa verotta johon jani suostuessaan olis syyllistynyt rikokseen johon rehtinä mihenä janin terve omatunto ei myöden antanut ja nyt nämä samat katkerat akat solvaa ja herjaa jania kovin ihmetellen ettei asiasta ole jo viranomaisten taholtaakaan nostettu syytteitä.
Jani on liikuta rajoitteisena joutnut kokemaan kovia ja nämä akat jotka kitisee ovat pyrkineet hyväksi käyttään jani taloudellisesti ja ehkä muutoikin ja sotkeneet hekilökohtaisuudet ja työsuhteen keskenään.
vielä kerran jos havaitsen jania solvattavan missä tahansa mediassa teen rikosilmoituksen. - nakkiatytöille
Kyylä jani on rehti mies! Elämtilanne on nyt vaikea mutta rehti mies jani on. Jani jakaa pientä nakkia ja naiset saa pikku nakkia ja odottaa rahaa. pidä raht jani ja anna nakkia tytöille.
- Siiri45
Kummasti samanlaisia kirjoitusvirheitä kaikissa Janin puolustus viesteissä...tiedän kyllä miehen ja hänen perheensä
- Haluantietäätotuuden
Haluaisin todella tietää pitääkö nämä kaikki tiedot paikkansa ja varsinkin nykypäivänä. Tästä tapauksesta on kuitenkin kulunut 3 vuotta.
Olin hakemassa hänelle töihin, mutta Googletin janin ja löysin tämän kaiken joka pisti mieleni muuttumaan avustajan töistä hänelle..- Rahat_män
Mitäs luulet? Tarjous kuulostaa liian hyvälle ja hepulla entuudestaan taustaa huijauksista...
Katso ainakin ensin rahojen tulevan tilillesi. Koijareilla on tapana näyttää kuitti, mutta rahaa ei näy eikä kuulu.
- hyväuskoinen
Jani Mäkinen jatkaa petosten sarjaa. Älkää missään nimessä langetko Mäkisen pauloihin missään tekemisissä. Ei ainakaan vuokraus, myynti, ostotarkoituksissa. Tunnistin kaikki nämä temput, mitä Jani Mäkinen käyttää. Lupausta lupauksen perään, vedätystä, kusetusta sitä hän harrastaa. Mies on 100% invalidi, tarvitsee terveitä ihmisiä avustajaksi kusetukseen syöttämiseen, juottamiseen ihan kaikkeen. Kuka ensinäkemältä uskoisi, että tämä mies ensimmäisenä on kusettaja. Älkää yrittäkökään ottaa selvää. Pääsette paljon vöhemmällä. Tuon huijarin touhut pitää lopettaa.
Ja nyt ollaan vuodessa 2017 - Huijattutäälläkin
Hei. Hienoa kun löysin tämän keskustelun, toi hieman lohtua saada tietää, etten ole ainoa tämän miehen uhriksi joutunut ja että tästä asiasta monet tietää ja on ollut käräjillä.
Itse en koskaan rahoja saanut. Jäi vaan mieletön häpeä ja nöyryytys huijatuksi joutumisesta. Maksoin itse siitä melko reippaasti, että häntä ilmaiseksi avustin. Matkat olivat kalliit.
Varokaa tätä miestä!!- Rip
Ei tarvitse enää kenenkään pelätä.. kuollut pois viime vuonna..
- huijattu.nro254
Siltä varalta että palaa kummittelemaan haudan takaa vielä varoituksen sana. Tutustuin mieheen 2000-luvun alussa. Meni rahat ja melkein terveyskin. Kysymyksessä on vaarallinen ja häikäilemätön sosiopaatti. Psykopaattikin jos pystyisi liikkumaan, mutta nyt aiheuttaa vain suunnattomasti henkistä pahoinvointia. Lain koura ei ulotu Mäkiseen,vaikka hänen oikea paikkansa olisi pakkolaitos. Kenelläkään ei tainnut tulla kyseistä herraa ikävä mikäli kuolintieto pitää paikkaaansa.
- al.po.ko
Huijausta. Jani otti henkivakuutuksen ja huijasi itsensä edunsaajaksi. Paistattelee päivää palmun alla Bahamalla. Kasvattaa kokopartaa ja liikkuu vain öisin varoen törmäämästä suomalaisiin..
- Entinenavustaja
Voi olla huijausta tuokin että olisi mukamas kuollut. Ties vaikka olisi vaan vaihtanut nimeä, tai itse levittäisi täällä huhua kuolemastaan ja jatkaisi edelleen huijaamista.
Mikäli kuollut niin omaisille kuitenkin surunvalittelut, vaikutitte itse täyspäisemmälle porukalle!- Leinikko84
Kyllä se on kuollut, noin vuosi sitten jo. Ja IHAN VARMA TIETO.
- Anonyymi
Pyörätuolimafiooso kuoli 17.11.2017. Piste.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyörätuolimafiooso kuoli 17.11.2017. Piste.
En usko että on kuollut. Kusetusta tämäkin.
- Anonyymi
Leinikko84 kirjoitti:
Kyllä se on kuollut, noin vuosi sitten jo. Ja IHAN VARMA TIETO.
Miten voi sitten olla mahdollista että Jani Mäkinen niminen, pyörätuolissa oleva on vuokrannut mökin vuonna 23 ja jättänyt maksamatta. Sama henkilö jolla pitkä huijaushistoria
- janimakinen9898
hahah elosssa ja toiminta jatkuu ;;))
- Anonyymi
En usko että on kuollut. Salettiin jatkaa vaan huijaamista eri nimellä.
- Anonyymi
Ei ole kuollut. Huijasi pariskuntaa vuonna 2023 .
Vuokrasi mökin heiltä ja jätti monta kuukautta maksamatta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kuollut. Huijasi pariskuntaa vuonna 2023 .
Vuokrasi mökin heiltä ja jätti monta kuukautta maksamattaMistä tiedot?
- Anonyymi
Miljardien sakko uhkaa – Googlea epäillään käyttäjien tietojen myymisestä.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006115872.html - Anonyymi
Minulla olisi myös paljon kerrottavaa kyseisestä henkilöstä ystäväni kanssa. Löysin juuri siivousta tehdessä vuosien takaiset "sopimukset", muka postin saapumisilmoitukset palkoista (kuorista paljastui aina vain itse laatimaansa paperisoopaa), ainoa mitä ikinä saimme oli junalippujen korvaus. Oli myös muka asianajaja, lakimies , milloin mitäkin. Muuttui uhkaavaksi, piinasi kauan. Rahat jäivät saamatta ja henkinen ahdistus yhä melkein 10v jälkeen. Vaikutti juu mukavalta alkuun, komeat puitteet, hoidimme koiriansa ja kävimme jossain mökilläkin ystävänsä kanssa. Seksuaalisia palveluita kovasti olisi tahtonut, välistä paikalla poikkesi joku vakiavustajansakin. Järkyttävää toimintaa mitä jälkikäteen olen noita petoksia uutisissa seurannut. Toisaalta käy myös sääliksi, niin kaikkia muita uhreja kuin koko sekopäistä Jania.
- Anonyymi
Palkat Janilta jäi maksamatta ja ne piti hakea palkkaturvasta. Jos muistan oikein Jyväskylän Kaupunki asianajajansa kanssa otti yhteyttä ja sanoi kieltäytyvänsä tilittämästä Janin tilille tai suoraan meidän avustajien tileille meidän saatavia. Syynä olivat petostuomiot ja kai joku rikosprosessikin. Palkkaturvasta ne tulivat sitten kuukausien odottelun jälkeen.
Jani kertoi muunneltua totuutta aikatauluista, mutta summat olivat oikein kuitenkin. Hänen kunniakseen luettakoon sekin, että hän puolsi palkkaturvahakemusta. Venkoilemalla olisi voinut ostaa lisäaikaa ja vaikeuttaa meidän elämäämme entisestään.
En tiedä vaikuttiko se, että Jyväskylän kaupunki kieltäytyi antamasta rahoja Janin tilitettäväksi, vai oliko kyse jostain muusta. Taisin välttää pahimmat sudenkuopat enkä joutunut suoranaisten huijausten kohteeksi tietääkseni. Ei seksuaalisia vihjailuja tai painostamistakaan.
Kyllä hän valehtelusta jäi silti kiinni. Kertoi minulle olevansa vapaaehtoistyössä, vaikka olikin yhdyskuntapalveluksessa. Noin muuten en kyllä koe joutuneeni Janin uhriksi, vaikka moni tarina uskottavalta tuntuukin.
Tsemppiä kaikille Janin uhreille. Myötätuntoni on puolellanne.
- Anonyymi
Ohhoh, aikamoista keskustelua! En kyllä tiennyt näistä puoliakaan. Olin satunnaisesti henkilökohtaisena avustajana alle vuoden joskus 2007 tms ehkä, ei koskaan lähennellyt. Muuten kyllä kusi kaikki hommat, esim palkkoja jäi saamatta. Siitä sitten väännettiin mm oikeusavustajan kanssa. Itsellä loppui jaksaminen täysin enkä koskaan rahoja saanut...
- Anonyymi
Oli keikalla niin mies sanoi Janille:" saakos naishen rintoja puristella?" Jani vastas: "etkö sää s..tanan juntti nää että olen mies!" Vastaus:"ei shulla voi olla shiitintääh" Tämä on hänen kirjoittamastaan kirjasta.
- Anonyymi
Pitäisikö tämä lanka antaa vaipua unholaan vai onko vielä tarkoituksenmukaista lajitella lähimmäisiä " soft targit" - nimityksillä?
- Anonyymi
Jani nähty Shell jyväskyl.varmatieto 2024
- Anonyymi
Hieno mies toi mäkinen!
- Anonyymi
Onko siis hengissä vai ei?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569