Taidekehitykseni:
(maalari)
1. aikainen aloittaminen 7 vuoden iässä, sitä ennen huomiota osaamisesta
itsetunto kasvaa
2. 7v.16v -realistinen taide lähtökohtana. yrityksiä tehdä paljon systemaattisesti. ei ole vanhempia, jotka ymmärtäisisivät taidetta, vaikka eivät kielläkkään. käy lasten taidekoulua innostuneesti. taiteesta tulee päämäärä. opiskelee itsenäisesti. paljon kunniamainintoja, joista yksi isompi.
3. 16v-19v tosissaan tehdään taidetta. ensimmäiset realistisen saavutukset. ei tiedä mitä haluaa. erittäin itsekriittinen. elää unelmissa. näyttelyitä. taide on numero 1 eikä koulukäynti. paljon kunniamainintoja.
4. 19v-23v ammattilaiseksi. taide kaikki kaikessa. ei omaa tyyliä, mutta ammattitaitoa. itsekriittinen. elämässä kriisi, joka heijastuu taiteeseen. yitystä vaihtaa alaa (jatkuu tähän päivän asti onnistumatta)
5. 24-26 tauko
6. 26v-30 v löytää luomisen uudestaan alk.kuin pienen pieni verso. perhe. huono taloudellinen tilanne. ei kunnollista näyttelyä, vaan paljon pieniä. ei taiteilijaliiton jäsenyyttä, vaikka ammattitaitoa on. ei apurahoja. taide on päämäärä mutta palo puuttuu, vaikka nauttii taiteen tekemisestä. ei tilaustöitä, ei yleisöymmärrystä, työttömyyttä. luomisessa varma ote, oppinut saamaan teoksesta hakemansa (ilmaisukieli minäkuva). yritystä kansainvälistyä. taide elää hiljaisella varmalla liekillä uskossa huomiseen. ymmärrystä siitä että ei ole järkeä luoda paljon taidetta, jos kukaan ei tarvitse sitä koskaan. siksi yritystä VALISTAA muita siitä - mitä on taide. tärkeämpää on avata ihmisten silmät eli valistustyö, joka syö suurimman osan ajasta. ymmärrystä että taiteilija on alunperin kokeilija/tutkija ja "vastarannankiiski", kriitikko, yhteiskuntataiteilija, sosiologinen barometri, omatunto, soturi. yritystä integroitua aktiiviseksi taiteilijaksi ja laajentaa ilmaisukieltä, vaikka maalaus on ehkä juttu, josta aloitin ja johon ehkä lopetan. tietoa että yleisön hyväksyntää ei ehkä tulee. tekee muita laiskoja töitä (19v-28v) mutta taiteilijaidentiteetti on vahvinta. löytämässä oman tyylinsä vaikka ei yhtenäistä jatkuvaa juttua. kaipaa yhteisöllistä taidetta. yhteiskunnan hylkiö, mutta vapaa.
Kysymys:
Onko ammattikehityksessä samoja lainalaisuuksia muillakin?
Toive:
Lisää taidearvostusta ja tukea ja tilaustöitä.
voiko yksilöllistä taidekehitystä teoretisoida ja yleistää?
4
106
Vastaukset
- LiituMaaliPaperi
alk 26v. abstraktin täysi hyväksyminen. kuitenkin ilmaisukieli jää figuratiiviseksi.
- puhkeamassakukkaan
• 4-5v maalailin öljyväreillä ahkerasti
• 6-14v piirtäminen on kivaa, mutta ei mikään erityinen palava intohimo. Lähinnä harrastus muiden joukossa
•15v halusin oppia piirtämään kunnolla. Hankin luonnosvihon ja kyniä.
•16v mielessä alkaa herämään idea taiteilijaksi heittäytymisestä. Pelottaa kuitenkin, mitä jos en tule saamaan töitä. Unelma välistä hiipuu ja taas nousee pintaan. Piirrän ahkerasti, mutta se tuntuu hankalalta ja tökeröltä. Tuntuu, etten osaa mitään
•17v uuden vuoden lupauksen päätän ryhtyä aikuisena ammattitaiteilijaksi. Lupaan itselleni, että haen taideyliopistoon Helsinkiin
•18v ihastun maalaamiseen. Ostan ensimmäiset akryylivärini. Maalaan kuin hullu. Joka viikko vähintään 2 taulua. Aiheet abstrakteja.
•edelleen 18v 14.12.2015
Odotan Tammikuun yhteishakua innolla.- sdobs
Hienoa!!
Älä luovuta, sillä tulevaisuus on taiteessa. Kun maailmassa on paljon ihmisiä, niin sota ei kannata. Taide on itseilmaisua ja oikein turvallista. Se ei vahingoita ketään ja siksi se on kestävää. Taidetta kannattaa pitää ja uskon, että taide saa palkkaansa. Sen asema paranee.
Onneksi olkoon syntymäpäivän johdosta!!
Jeee!
Palauta mieleesi sellainen lempeä raivo, mitä sinä teit kun tunsit sellaisen, että tunnet sen taas, että voit muuttua luovaksi ihmiseksi, jolla ei ole rajoja, niin kuin luovuudella ole rajoja. Valintakokeessa ja työnäytteessä laitat Hallitusti tosissaan ITSESI. Ole rehti. Itsesi. Örisee. - sdobs
Ja syntymäpäiviä on vain yksi vuodessa!!! Kannattaa pitää ilot päällä!!!!
Jeeeeeeeeeeeeeees synttäreille!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512284Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261127Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut841007Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22793Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769