Uroksen kastraatio

Koska?

Niin että milloin kannattaa viedä uroskoira kastroitavaksi, mikäli haluaa että leikkaus rauhoittaa sen luonnetta? Heti puolivuotiaana kun sukukypsyys alkaa? Ollaan mietitty että halutaanko käyttää koiraa jalostukseen ja tultu siihen tulokseen ettei haluta ja kastraatio olisi hyvä koska koira on TODELLA energinen ja vilkas (jack russell) ja esim. naapurustossa asuu runsaasti narttukoiria eikä haluttaisi mitään vahinkoja sattuvan.
Kertokaa myös miten kastraatio yleisesti ottaen vaikuttaa koiraan ja koska on huomattavissa muutoksia käytöksessä? Onko vaarana russelin kaltaisella aktiivisella rodulla lihominen?
Näyttelyt ei meitä niinkään kiinnosta että senkin puolesta voisi leikkauttaa.
Kiitos jo etukäteen vastauksista! :)

9

2346

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rico

      Yleensä uroksen kastraatio tehdään, kun koira on täysikasvuinen eli aikuinen. Jos koiran kehitys on vielä kastraatiovaiheessa kesken, voi hormonaalinen toiminta häiriintyä niin, että kehitys voi hidastua tai häiriintyä.

      Koiran persoonallisuus ei muutu, vaikka kastraatio tehdään. Täytyy vain muistaa, että ruoka-annokset pitää pienentää leikkauksen jälkeen, ettei koira liho.

      • eikös

        koira ole aikuinen vasta 2 vuotiaana? Siis "luonteeltaan"? Täysikasvuinenhan se on jo aiemmin?
        Ainakin tuttavani leikkautti uroksena vuoden ikäisenä ja lääkäri oli todennut että niin myöhäisellä iällä tehty leikkaus ei enää vaikuta käyttäytymiseen vaan olisi pitänyt tehdä heti kun sukukypsyys alkaa..
        Kertokaa lisää mielipiteitänne asiasta

      • Rico
        eikös kirjoitti:

        Riippuen tietenkin rodusta, jotkut koirat ovat täysikasvuisia/aikuisia ennemmin, jotkut taas myöhemmin. Näin meitä kuitenkin neuvottiin, kun kyselimme kastraatiosta eläinlääkäriltä ja muilta koiraihmisiltä.

    • Sörö

      Miten mulla on mielikuva, että kastrointia ei suositella alle vuoden ikäiselle?

    • harakka

      kysy neuvoa koirasi kasvattajalta tai eläinlääkäriltäsi. itse olisin sitä mieltä et puolivuotiaan voi jo vallan hyvin leikata. luonteeseen sinällään kastraatio ei vaikuta, mutta käyttäytymiseen kylläkin! juoksuiset nartut ja jatkuva merkkaaminen esimerkiksi ei kiinnosta leikattua poikaa. jos ei ole tarkoitus käyttää jalostukseen niin minun mielipiteeni on et pallit pois ehdottomasti!

      • Sissy

        Kyllä on verenhimoista porukkaa ja varsinaisen eläinrakkaita.Teette koirasta eunukkeja, helppoa teille mutta entäs koira ja koiran vaistot, voi kauheaa. En ikinä tekisi moista koiralleni, siitähän on kaikki luonnon aito veto poissa. Kastroikaa itsenne, mutta ei, hormooneja vain lisää popsimaan.

      • haukku
        Sissy kirjoitti:

        ...että koira karkailee ja tekee ei-toivottuja pentueita?Minulla entinen koira kastroitu uros ja nykyinen steriloitu narttu ja väitän että kummankin elämä parani leikkauksesta!Eipähän tarvi sekopäisenä olla yötä päivää juoksujen takia...

      • Anonyymi
        Sissy kirjoitti:

        Kyllä on verenhimoista porukkaa ja varsinaisen eläinrakkaita.Teette koirasta eunukkeja, helppoa teille mutta entäs koira ja koiran vaistot, voi kauheaa. En ikinä tekisi moista koiralleni, siitähän on kaikki luonnon aito veto poissa. Kastroikaa itsenne, mutta ei, hormooneja vain lisää popsimaan.

        Olen vanha ja jäin leskeksi käytän silti sauvojen kanssa neljä kertaa ulkona. Kusee silti.. Olen muuttamassa en vain pysty enää mies ei antanut viedä munia..

    • Anonyymi

      Kannaako 13v Jackia leikata.. Ei jaksa tota kusemista sisälle..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe