Raskaana ja luulin vaihdevuosioireiksi.

täydellinen yllätys!

Loppuviikosta selvisi, että oireet, joiden luulin johtuvan alkaneista vaihdevuosista, johtuivatkin siitä, että olin tietämättäni raskaana ja raskauteni kerkesi edetä salassa jo 5 kuulle. Täytän kohta 43 v. ja menkat on heitelleet tätä ennen jo vuodenpäivät miten joutaa. Mies ei tietenkään raskaudestani ilahtunut. Meillä on kaksi lasta ennestään, joista nuorin 12v.

Otatin vanhaksi käyneen kierukan pois 2011, enkä halunnut enää uutta, vaan sen jälkeen meillä käytössä oli kortsut, joista mies tosin miellellään aina tilaisuuden tullen luisti jos en sitä jaksanut patistaa. Nyt keväällä, kun luulin, että en enää edes ovuloi, niin annoinkin miehen touhuilla vapaasti, kun se muutenkin aina valitti, että kortsun laitto vie siltä kovuuden ja kyllähän sen huomasi.

Olihan mulla toki oireita, mutta ne kaikki sopivat hyvin myös vaihdevuosioireiksi. Kuten nyt vaikka tunteiden heittely ja itkuisuus, väsymys, rintojen kipuilut, vuoroin kylmä ja kuuma, vatsan nipistelyt, turvotus ja ummetus. Kesän korvalla oli myös pientä veristä limavuotoa, jonka tulkitsin jonkinlaisiksi kuukautisiksi (kunnon säännöllisiä 5-6 päivää kestäviä menkkoja mulla ei ole ollut varmaan pariin vuoteen) ja nyt viime viikkoina paino alkoi myös selvästi nousta.

Mies on tilastani paniikissa ja syyttelee mua, kun en ole halunnut silloin laitattaa enää uutta kierukkaa. Kyllähän tää tilanne pelottaa muakin, mutta näin nyt vaan pääsi käymään, eikä siinä toisen syyttelyt enää auta. Enää ei voi kuin toivoa, että kaikki menis jatkossa hyvin. Meen ensiviikolla naisten polille lisätutkimuksiin, sillä enhän mä ole käynyt kertaakaan edes neuvolassa.

15

381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyhmä

      Olen onnellinen puolestasi kun saatte iltatähden. Minä sitä salaa toivon mutta tyhmydestä sakotetaan. Tein erotessani miehestäni sterilisaation ja enkä luullut löytäväni enää miestä ja haluavani lasta. Toisin kävi. Nyt ei ole rahaa sterilisaation purkuun ja vauva haave kova. Tollasta ehkäisyä ei olisi edes saanut keksiä jota ei voi purkaa kovinkaan edulliseti. Nyt vaan tuijotellaan vauva mahoja ja luetaan vauva sivustoja..et näin meillä.

      • ...,,,...

        Toivottavasti osaat vielä olla onnellinen


    • täydellinen yllätys!

      Ap. jatkaa...
      Kävin tänään siellä naistenpolilla lääkärissä ja ultrassa, jossa raskauden kesto varmistui. Ultran tulosten perusteella arvioitu La. on 1.2.2015, joten nyt ois raskausviikkoja kasassa 19 2. Tosin ultranneen lääkärin mukaan tuo La. saattaa vielä muuttua myöhemmin tehtävissä ultrissa, joihin ikäni ja tämän viivästyneen raskauden ilmitulon vuoksi olen oikeutettu.

      Kyllä mä huokaisin helpotuksesta, kun lääkäri sanoi kokeiden ja tutkimusten jälkeen kaiken olevan kunnossa pienokaisella ja myös äidillä. On tässä kerennyt yösydännä valvoessa jo mietiä vaikka mitä kauheuksia ja kaikkia niitä riskitekijöitä joita tämänikäisen naisen raskauksiin voi liittyä.

      Pikkuisen paha mieli on vain siitä, kun mies ei tunnu innostuvan yhtään. Eipä tuo halunnut lähteä kanssani edes sairaalaan sisälle, vaan ainoastaan jätti mut sairaalan oven eteen aamulla töihihin mennessään.

      • tyhmä

        Hienoa että kaikki oli kunnossa... voit nauttia raskaudesta vaikka mies ei innoissaan olekkaan, ehkä ajan kanssa ymmärtää ja oppii nauttimaan kun kultakimpale syntyy, kasvaa ja kehittyy teidän iloksi. Ehkä teidän välit siitä paranee kun mies huomaa saavansa nauttia vielä pienestä ihmisestä joka halusi väkisin tulla maailmaan. Mistä minä saan voimaa siihen että iltatähteä en enää saakkaan. Suru murtaa sydäntäni pienokaisia nähdesssäni. Voimia sinulle !


    • ...,,,...

      Onnea teille! Tunnen naisen, joka on 44v saanut lapsen, sekä toisen, joka on 47v saanut kaksoset :) Toivottavasti mies innostuu vielä, mutta ainakin saat itse syyn intoiluun :)

    • tyyteli1

      Tiedän yhden mummun(90v) joka on tehnyt lapsen 45vuotiaana kans vahingossa. :)

    • Kristalli.....

      Äiti sai minut 42 vuotiaana:) kyllä se mieski siitä innostuu,uskon niin!

    • iloinen vaan...

      Miksi mies syyttelee sinua raskaudesta?? Hänhän on jo isä...luulisi, että isänä olo on jo siis ihan tuttua...iloinenhan hänen pitäisi olla, että vielä saa lapsosen. Minullakin on tuossa pikkuinen suloinen vauva ja olen 43 v ja hän on kolmas elävänä syntynyt lapseni...Minä en oikeasti tajua, että joku panikoituu siitä, että lapsi on tulossa. Sehän on maailman luonnollisin ja mukavin asia! Eri asia on sitten, jos on joku vakava sydänsairaus tms joka johtaisi äidin kuolemaan...mutta eihän sinulla ymmärtääkseni ole sellaisesta kyse.

    • Voit varmaan

      varautua myös siihen, että miehesi lähtee lätkimään ja jäätkin yksin. Haluaa vapaamman vanhuuden ja elää vielä raikulipoikana.

    • Elina2014

      Onnea! On teitä vanhojakin raskaana olevia:) Hedelmällisyys on kaunista, viis kierukoista!

      • iloinen vaan...

        Minä olen 43 v enkä ole millään tavoin vanha...edes äidiksi.


    • tuuthan kertomaan

      Mitähän mahtaa kuulua AP:lle? Onko kaikki hyvin ja oletko jaksanut käydä töissä? Entä miten on isommat lapset suhtautuneet äidin uusiin vauvauutisiin ja vieläkö miehesi panikoi ja syyttelee sua, vai joko on toisenlainen ääni kellossa?

    • Onnea Onnea

      Mekin tehtiin iltatähti ,kun olin 47v " vahingossa " nyt 7 v neiti , oikein mieheni lempilapsi,kun ennen oli kaksi poikaa.

    • täydellinen yllätys!

      Kiitos kysymästä ja onnen toivotuksista! Hyvää kuuluu.
      Täällä odotus etenee normaalisti, rv. 25 4 mennään ja masu kasvaa vauhdilla.
      Just alkuviikolla kävin naistenpolilla ylimääräisessä rakenneultrassa, kun ne alkuraskauden ultra ja sikiöseulonnat jäi "sattuneesta syystä" mun kohdallani väliin ja tekemättä. Laskettu aika ei siitä ekasta käynnistä muuttunut miksikään ja kaikki muukin oli sikiön ja äidin kohdalla ok... Vaikka onhan tässä kaikenlaisilla mielikuvituksen uhkakuvilla tullut hetkittäin itseään kiusattua, mutta niin taitaa olla ihan jokailsella ja joka raskauden kohdalla itse kullakin.

      Oisin tosi onnellinen tästä yllätys raskaudesta... Ihan onneni kukkuloilla, ellei tuo miehen asenne ja hetkittäin tulevat kommentit ois mitä on. Nyt ne vähän latistaa ja kun mä niin kaipaisin nyt juuri mieheltä hellää kosketusta, hyväilyjä ja seksiäkin.
      Vaan eihän tuo halua edes sipaista mua masusta, saati et tunnustelis vauvan liikeitä masun päältä, jotka tuntuu jo selvästi.
      "Sitäkin" me on tehty vaan kerta sen jälkeen, kun tää raskaus syyskuun alussa paljastui. Mies (joka ei juurikaan juo) oli silloin sauna kaljoissaan ja otti mut tosi rajusti niin että paikkoihin sattui. Jouduin laittamaan kättä väliin ja pyytämään olemaan varovaisempi. Aikaisemmin makkarissa touhuiltiin vähintään kerran viikossa miehen aloitteesta.

      Töissä oon jaksanut käydä hyvin, mutta iltasella kyllä kotiin tultua väsyttää ja aina ei jaksais alkaa tekemään näitä kotihommia. No ukolle pisteet kyllä siitä, että se on alkanut jeesiä näissä aikaisemmin "naistentöiksi" kutsumissaan hommissa.
      Toisaalta se ei auttaessaan malta pitää suutaan kiinni tästä mun nykyisestä tilastani, vaikka on itse sen aiheuttanut. No ehkä sekin vielä jossain vaihessa edes pikkuisen lämpenis.

      Pitänee lopettaa... Oisko täällä muita vanhempia odottajia? Jos, niin olis kivaa silloin tällöin vaihtaa odotusajan kuulumia täällä.

    • kiinnostais

      Mitähän aloittajalle nyt mahtanee kuulua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2463
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1638
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1376
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      157
      1205
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      120
      1126
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1115
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1061
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1054
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      929
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe