Aikuinen lapseni on saanut Dissosiaatio diagnoosin. Miten voin parhaiten auttaa tai tukea häntä tulevassa terapiassa. Voisiko joku saman diaknoosin saanut neuvoa?
Äitinä en ole osanut olla riittävän hyvä ja vastuullinen, joten viimeistään nyt korjaan puuteitani. En kuitenkaan haluaisi toimia enää väärin äitinä.
Äitinä en ole osanut olla riittävän hyvä ja vastuullinen, joten viimeistään nyt korjaan puuteitani. En kuitenkaan haluaisi toimia enää väärin äitinä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Noh itse oon saanut post-traumaattisen stressireaktion ohella dissosiaatio oire diagnoosin tosin nää kaksi on hyvin saman kaltaisia sairauksia. Noh oot läsnä, tuet lastas ja sano sille, jos haluat keskustella/ tukea multa voi sitä saada. Läsnä olo ja se, että oot tukena varmasti riittää.. ps. Kumpa munkin äiti ajattelis noin ): Oot ihana lastas kohtaan, kun oikeesti nyt ajattelet, miten voisit auttaa häntä.
Kuuntelu ja keskustelu auttavat parhaiten. Yleensähän dissosiaatiohäiriö johtuu lapsuuden traumoista. Ehkä lapsesi haluaisi puhua kanssasi lapsuuden tapahtumista. Ota kuitenkin huomioon että näin ei välttämättä ole.
Itselläni on dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja syynä on lapsuuden/nuoruuden aikaiset tapahtumat. En kuitenkaan missään nimessä haluaisi keskustella niistä isäni kanssa.
Oletan että lapsesi on vielä kuitenkin suht nuori. Se on hyvä että saa apua ajoissa. Minulla meni 20 vuotta ennen diagnoosia ja ennenkuin viimein ohjattiin dissosiaatioon perehtyneelle ihmiselle. 90-luvulla koko dissosiaatio oli olematon asia. Vasta nyt siihen ollaan alettu perehtymään enemmän. Ennen dissosiaatio diagnoosia olen ehtinyt saamaan varmaan parikymmentä erilaista diagnoosia.
Kiitos vastauksistanne. Äitinä vain on niin raskasta olla.
Minulle ei koskaan, ei kukaan, ikinä kertonut, että omaa lastaan täytyy suojella omalta isältään
Mieheltä, johon rakastuin ja jonka toivoin lasten isäksi. Mies, joka muuttui täysin tultuaan isäksi ja omien sanojensa mukaan, menetti äidin lapsille
Äidin pitäisi pystyä suojelemaan, mutta minä en pystynyt ja nyt pelkään menettäväni poikani.Äidin suru lapsen menetetyistä lapsuus vuosista on niin valtava, että murrun sen alla.
Miten kerron aikuiselle lapselle, että äiti yritti, yritti enemmän kuin pystyi. Mutta hävisi isän voimalle ja joutui pakenemaan. Ja jätti lapsen yksin.
On valtava taakka kantaa lapsensa lapsuuden traumoja.
Tulipa purkaus, mutta tämä äiti toivoo todella, että osaisi edes nyt olla OIKEA ÄITI. Rakastan niin aikuisia poikiani ja haluaisin pyytää anteesi osaamattomuuttani äitinä.
Toivon myös teille kaikkea hyvää elämäänne ja sitä, että voitte joskus keskustella historianne puhtaaksi.
Luulen, että toi mies tossa se "pahis" on ollut. Sun pitäisi puhua sun lapsille, mustamaalaamatta turhaan kuitenkaan heidän isäänsä. Auttaisiko jos menisitte yhdessä perheterapiaan, ainakin sinä ja poika? Omien virheiden myöntäminen auttaa, ja anteeksipyyntö myös.