VALMENNUSKURSSIT - rahastusta vai hyödyllistä?

Järkytyin kun huomasin valmennuskurssien hintojen pahimmillaan lähentelevän 6000€! Onko ne hintansa väärtejä vai tyhmien rahastusta?

11

613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikkari

      89% tänä vuonna päässeistä oli käynyt Pykälän kurssin. Eli en nyt usko että ihan rahastusta... :)

      • "oikkari"

        Eipä taida


      • Fuksi14

        Pykälän kurssit ovat aivan paskoja... Ei kannata mennä. Tänä vuonna opetus oli aivan laadutonta ja materiaalitkin kehnoja.

        Pääsin kyllä sisään kevään valinnassa, mutten todellakaan Pykälän kurssien ansiosta.


    • O14

      Kyllä niistä hyötyä on. Suurin hyöty tulee kokeista ja mahdollisuudesta verrata edistymistään suhteessa muihin. Toisekseen opettajat osaavat avata vaikeampia käsitteitä ja teorioita. Kävin itse kaksi kertaa ja toisena vuonna pääsin sisään. Ensimmäinen kerta oli ehdottomasti hyödyllinen. Toisella kierroksella olisi melkein voinut ottaa vain etäpaketin, jolloin olisi saanut kokeet.

    • Tassle

      Hyötyä on. Tästä en usko juurikaan olevan erimielisyyttä. Paljonko on sitten aivan toinen kysymys. Yhdelle kurssi toimii todella kovana motivaation ja/tai rytmin lähteenä, toinen oppii kuuntelemalla ja kolmas taas hyötyy vain mahdollisuudesta verrata omaa osaamistaan muihin.

      En usko, että 4000-6000€ kurssista hyötyy juuri mitään verrattuna 1000-1500€ kurssiin. Toisaalta opin parhaiten lukemalla itsekseni, joku jolle kuunteleminen on luontevampaa voi olla erimieltä, koska luultavasti kalliimmalla kurssilla on enemmän tunteja. Toivottavasti ainakin.

      Jos pitäisi antaa neuvo, niin ota joku 600-1500€ välissä oleva kurssi, joka vaikuttaa sopivalta itsellesi. Ennen kaikkea tärkeintä on lukea ja opetella asioita itsenäisesti. Mikään kurssi ei kestä 8h päivässä, eikä yhdelläkään kurssilla voida käydä ja erityisesti kerrata asioita yhtä nopeasti kuin lukiessa. Suurin osa oikiksen pääsykoe urakasta ei ole asioiden ymmärtämistä, vaan niiden kertaamista ja pänttäämistä. En usko, että kurssi voi tätä paikata vaikka tunteja olisi 60 viikossa, päinvastoin kurssilla voidaan syödä aikaa omalta lukemiselta.

    • Kerrallasisään

      Ei ainakaan montaa tuhatta euroa kannata maksaa. Itse pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään. Ostin vain kenraalikoepaketin yhden illan kertausluennon kanssa.
      Sisään pääsee, jos on motivoitunut ja tekee töitä pääsemisen eteen. Ottaa lukemisen tosissaan, mikä on toki helppoa, jos oikeasti pitää alasta.

    • oikkari

      Oikiksen pääsykokeissa kyse on vain ja ainoastaan siitä omasta lukemisesta. Jos jollekin kurssille menet niin suosittelen ottamaan jonkun iltakertauksen tai vastaavan. Aamu- ja iltapäivän tunnit säästäisin kokonaan sille omalle lukemiselle. Itse pääsin toisella yrityksellä Turun oikikseen ja vaikka lexin materiaalipaketin tilasin, en kokenut siitä olleen minulle mitään hyötyä. Tärkeintä on löytää itselle se paras tapa oppia asioita ulkoa.

    • TPS!!!!

      Sisään pääsee lukemalla, ei sillä että joku jakaa sinulle ylimääräisiä muistiinpanoja, tiivistelmiä yms tai että selittää samaa asiaa, joka jo kirjoista löytyy. Itse pääsin Turkuun ilman kurssia, kova lukumotivaatio ja halu sisäälle tiedekuntaan olivat valttia. Myönnettäköön, että kyllä monille kursseista voi olla apua.

      Tilanne on sikäli täysin korni, sillä suuri osa, jotka haluavat oikikseen, ottavat kurssin - vaikkakin oikeasti pääsisivät sisään varmasti ilmankin - tämän takia sisäänpäässeistä suuri osa on käynyt kurssin! Kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa, ja jokainen on erilainen oppija - mutta muistakaa, kurssi ei takaa sisäänpääsyä eikä ole välttämätön edellytys!

    • catcat

      Voin suositella lämpimästi Pykälän kursseja, ylivoimaisesti parhaimmat kurssit Helsingin oikikseen! Kahtena vuonna kävin ja toisella kerralla tärppäsi.

    • 2014 hakija

      lukutekniikkakurssista eniten hyötyä. Aika kuutamolla oisin ollut ilman.

    • ampukaamuapäähän

      Itse maksoin omasta kurssistani viime vuonna 990 euroa plus materiaalimaksu 400. Mitä aikaisemmin varaat, sitä halvemmalla saat, ainakin Valmennuskeskuksella vuodenvaihteen jälkeen ilmottautuneet makso 300€ enemmän ku minä.

      Valmennuskeskuksen opettajat on ainakin mun kohdalla ollu mahtavia, ja ne on auttanu huimasti. Myös tiedekunnassa jo sisällä ollut kurssin tutori oli hyvä tyyppi, ja motivoi ja tuki paljon. Tuskin olisin ilman kurssia päässyt, aika pahasti meinas pää levitä.

      Ainakin itse suosittelen kurssia kenelle tahansa, joka kuulemalla oppii. Ei kai siinä muuten mitään pointtia ole. Mut 6 000€ on rahastusta, hyi hele.

      Onnea valitsemallesi tielle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      98
      6248
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3627
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      179
      2289
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      238
      2149
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      182
      1848
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1644
    7. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      9
      1295
    8. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      69
      1134
    9. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      120
      1080
    10. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      1080
    Aihe