Apua kaivataan! Miten toimia, kun pelokas koira saattaa lenkillä reagoida voimakkaasti niin ihmisiin, koiriin kuin välillä autoihinkin? Tiheässä kaupunkiympäristössä näitä tulee vastaan joka kulman takana, joten jatkuva kannoillaan kääntyminen on hankalaa, mutta toisaalta koira saattaa mennä aivan paniikkiin (pelokasta kimeää haukuntaa, yrittää säntäillä) jos vaikka ihminen tulee liian lähelle. Väittävät, ettei ulkoiluttaja saisi viestiä omaa hermostustaan kiristämällä hihnaa lyhyemmäksi tai muutenkaan kiinnittämällä pahemmin huomiota lähestyviin ihmisiin tai koiriin, mutta ei vetävää ja jännittynyttä koiraa voi niiden lähellä hihna pitkälläkään pitää. Ulkona oleminen tuntuu esteradalta ja sen verran stressaavalta, että oma jännitys kai väkisinkin tarttuu koiraan ja tilanne pahenee...
Olisiko jollain vinkkejä, miten parhaiten toimia ja askel askeleelta hoitaa ohitukset?
Ohituksissa panikoiva koira kaupungissa
50
1249
Vastaukset
- Mitä ihmettä
tarkoitat tällä: "joten jatkuva kannoillaan kääntyminen on hankalaa, "?
Toivottavasti et sitä että pakenisit paluusuuntaan. Entäs kun sieltäkin tulee joku vastaan? Ja edellisestä käännöksestä taaksesi jäänyt tulee edelleen takananne? Minne sitten? Katolleko? Elämä on surkeaa jos ikuisesti suunnittelet pakenemista.
Ei sitä hihnaa tarvitse hermostuneena lyhyeksi kiristää. Pidät sen koko ajan kireällä kaupungissa kulkiessanne. Ja päästät vapaaksi vain sopivassa paikassa notta tekee tarpeensa. Ja takaisin vierelle. Kuljette yhdessä, rinta rinnan. Sinä pidät ilmeesi kuin toteemipaalulla ja käskytät tai ohjeistat koiraasi, riippuen kumpi menee perille.
Mutta, mieti myös sitä vaihtoehtoa soveltuuko koirasi lainkaan kaupungissa pidettäväksi. Kaikki yksilöt eivät. Harkitkaa siis muuttoa maalle jossa koiran ehkä parempi olla. Ellei muutto perheenä mahdollinen, silloin voisi olla rakkaudellista luovuttaa koira uuteen kotiin maaseudulle.- Ön köirien päkö
Jöö önhän niitä ihmisiä ja eläimiä. Tyrhä niitä ön päetä eri syyntiin.
- ÄäÖöööö
Ön köirien päkö kirjoitti:
Jöö önhän niitä ihmisiä ja eläimiä. Tyrhä niitä ön päetä eri syyntiin.
Olet ällö ja kovin typerä. Joka paikassa kirjoittelemassa turhia ääkkösiä.
Vailla sisältöä. Taidat olla ihan ööööö - Ön tyyliä
ÄäÖöööö kirjoitti:
Olet ällö ja kovin typerä. Joka paikassa kirjoittelemassa turhia ääkkösiä.
Vailla sisältöä. Taidat olla ihan öööööÖöö...änteeksi nyt väin. Myttä jökäinen täblää tyylillänsä.
- saunan taakse!
Ön köirien päkö kirjoitti:
Jöö önhän niitä ihmisiä ja eläimiä. Tyrhä niitä ön päetä eri syyntiin.
olet ilmeisesti sama ihminen joka kirjoittelee kommentteja joka aiheiseen, kirjoita edes kunnon suomea idioottimaisen kommenttiesi sijaan tai ole hiljaa!! Ei sulla ole edes mitään sanomista, kehotan tarkistamaan lääkityksen!!!
- diddiidii
Ön köirien päkö kirjoitti:
Jöö önhän niitä ihmisiä ja eläimiä. Tyrhä niitä ön päetä eri syyntiin.
kouli kouli kouli osta palveliu :D
- Säunön jöö
saunan taakse! kirjoitti:
olet ilmeisesti sama ihminen joka kirjoittelee kommentteja joka aiheiseen, kirjoita edes kunnon suomea idioottimaisen kommenttiesi sijaan tai ole hiljaa!! Ei sulla ole edes mitään sanomista, kehotan tarkistamaan lääkityksen!!!
Säunässä ön hyvä käydä äinäkin kerran viikössä, jöö.
- ÄÄÄLIÖÖÖÖ
Säunön jöö kirjoitti:
Säunässä ön hyvä käydä äinäkin kerran viikössä, jöö.
Saunan takana olis paikka sulle!
- kymysyksijä
Pelkäävään koiraan pätee yleisohje, että rauhallisesti mennään vaan. Talutusote niin luja, ettei rimpuilut auta, mutta heti valmis myötäämään hihnasta kun koira seuraa kiltisti. Koiran pelkoa ei pidä vahvistaa myönteisellä huomiolla, ja oma mielentila pitää olla leppoisa. Jos olet kääntyillyt pois koiran reagoidessa, olet vahvistanut koiran mielentilaa. Oma stressaaminen pitää lopettaa, jos aiot ongelmasta päästä.
Et kerro koirasi ikää, sukupuolta, kokoluokkaa, etkä sitä, miten olet jo yrittänyt ongelmaa ratkaista.
Onko koira muissa tilanteissa pelokas?
Kauanko se on räyhännyt?
Oletko opettanut kontaktin koirallesi? - Lyhyellä ja löyhällä
Pidä hihna lyhyellä mutta löyhällä... Pidä vaikka kahdella kädellä ja toisessa kädessä kunnolla käärittynä nyrkin ympärille ja kunnon ote ettei koira pääse irti jos jotain sattuu. toisella kädellä - sillä jolla talutat koiraa - vain ihan keveä ote hihnasta mutta tarvittaessa otat tiukalle jos koira alkaa säntäillä ja rimpuilla. Se on tärkeää että kuitenkin pyrit pitämään hihnan mahdollisimman löyhällä koko ajan... Mutta vaikka se on löyhällä ei sen tarvi olla pitkällä, vaan pyrit siihen että koira kävelee vieressäsi.
Ja ota yhteyttä ongelmakoirankouluttajaan. Jos kerrot mistäpäin olet, ehkä joku palstalainen tietää hyvän kouluttajan sieltä suunnalta... - sääliks käy
Jos koiran hermorakenne on sitä luokkaa,että sen elämä on jatkuvaa säikkymistä niin ehdotan lopetusta.Ei ole oikein koiraa kohtaan,että sen pitää stressata koko ajan.Tai stten alat palkata sen nameilla tai lelulla,ennekoit tilanteet, muutat ulkoiluaikaa sellaiseksi,että on hiljaista ja otat yhteyttä johonkin kouluttajaan.
- *Pelokas*
Minunkin hermorakenteeni on sellainen, että elämä on jatkuvaa pelkoa, stressaamista ja säikkymistä, mutta kukaan ei ole niin armelias että veisi minut piikille.
Enpä tiedä koiran lopettamisesta - kyllä sen omistaja huomaa, milloin koiran elämässä on enemmän kärsimystä kuin onnenhetkiä. Itsellänikin on heikkohermoinen koira ja hassuterapialla pääsee pitkälle: alkuun loikin innostuneena halaamaan pelottavia postilaatikoita ja höpötin kimakalla äänellä samalla itsekseni (esim. onpas hassu laatikko!) ja niinpä se koira vain pääsi pahimmista peloistaan. Onneksi sain silloin tuon hassuterapia-vinkin, olimme ihan pulassa koiran kanssa.
Tämä samainen koira tosin on yleensäkin sellainen että se seuraa todella tarkkaan, kuinka minä tilanteissa reagoin ja usein tapittaa silmiin saadakseen minulta vahvistuksen sille, että jotakin asiaa uskaltaa lähestyä ja tutkia tarkemmin. Pelkkä rauhallisella äänellä sanottu "mene vaan" riittää nykyään ja koira lähestyy reippaasti arveluttaviakin asioita.
Mutta tuo alku ei ollut vitsi - olen tosiaan itse täydellisen väsynyt tähän ainaiseen hermoiluuni. Helposti voisi luulla, että olen sillä tehnyt koirastani tuollaisen, mutta se tuli meille aikuisena hermokimppuna ja me päinvastoin saimme sen nauttimaan elämästä. Olemalla luotettavia, johdonmukaisia ja lempeitä. Älä koskaan sano ei ja myönny sen jälkeen, äläkä koskaan sano kyllä ja peru sitä heti perään, edes kehonkielellä. Niin syntyy perusluottamus. - TuttaIris
*Pelokas* kirjoitti:
Minunkin hermorakenteeni on sellainen, että elämä on jatkuvaa pelkoa, stressaamista ja säikkymistä, mutta kukaan ei ole niin armelias että veisi minut piikille.
Enpä tiedä koiran lopettamisesta - kyllä sen omistaja huomaa, milloin koiran elämässä on enemmän kärsimystä kuin onnenhetkiä. Itsellänikin on heikkohermoinen koira ja hassuterapialla pääsee pitkälle: alkuun loikin innostuneena halaamaan pelottavia postilaatikoita ja höpötin kimakalla äänellä samalla itsekseni (esim. onpas hassu laatikko!) ja niinpä se koira vain pääsi pahimmista peloistaan. Onneksi sain silloin tuon hassuterapia-vinkin, olimme ihan pulassa koiran kanssa.
Tämä samainen koira tosin on yleensäkin sellainen että se seuraa todella tarkkaan, kuinka minä tilanteissa reagoin ja usein tapittaa silmiin saadakseen minulta vahvistuksen sille, että jotakin asiaa uskaltaa lähestyä ja tutkia tarkemmin. Pelkkä rauhallisella äänellä sanottu "mene vaan" riittää nykyään ja koira lähestyy reippaasti arveluttaviakin asioita.
Mutta tuo alku ei ollut vitsi - olen tosiaan itse täydellisen väsynyt tähän ainaiseen hermoiluuni. Helposti voisi luulla, että olen sillä tehnyt koirastani tuollaisen, mutta se tuli meille aikuisena hermokimppuna ja me päinvastoin saimme sen nauttimaan elämästä. Olemalla luotettavia, johdonmukaisia ja lempeitä. Älä koskaan sano ei ja myönny sen jälkeen, äläkä koskaan sano kyllä ja peru sitä heti perään, edes kehonkielellä. Niin syntyy perusluottamus.Hienoa! Ymmärrät koiraasi! Kaikkea Hyvää teille!!!!
- Jumala on Parantaja
rukoilemme koiran terveyttä esivalta on Jumalalta ja Herra on siunauksensa .... mukaan ...... "Jumala auttaa myös eläimiä" ----------------------------->
- tim dog
Jos se ei meinaa purra vastaantulijoita, sanot vaan PUSKII
- Mullakin ujo koira
Sanoit, että koirasi reagoi pahasti erityisesti silloin, kun ihminen tulee liian lähelle. Sujuvatko ohitukset ok siis kun ihminen on tarpeeksi kaukana? Nyt vaan palkkaamaan kavereita, puolituttuja ja tuntemattomia koirankoulutusavuksi. Alussa kaverin kanssa ohituksia niin, että se tuttu on pirun kaukana ja koiran palkitseminen aina, kun osaa olla rauhassa. Pikkuhiljaa sitten sitä tuntematonta ihmistä lähemmäksi ja lähemmäksi.
Omalla koiralla oli joskus suhtautumisongelmia hiihtäjiin, skeittaajiin ja muihin kovalla vauhdilla ja kummallisilla varusteilla meneviin. Se meni sillä ohi, että menin istumaan koiruuden kanssa hiihtoladun viereen. Siinä sitten katsottiin ja haukuttiin kimeästi ja pelättiin hiihtäjää, joka hiihti ympyrää. Minä olin rauhassa ja vaan istuin enkä reagoinut koiruuden tekemisiin, koira sai pelätä ja riehua niinkuin parhaaksi näki. Lopulta se sitten rauhoittui, kun huomasi että hiihtäjä vaan jatkaa hiihtämistään eikä mitään tapahdu. Toimi myös bussien ja junien kanssa, istuttu asemilla syöden puruluuta, jippii. Autoilun kanssa sama. Mennään autoon, joka ei ole menossa mihinkään ja kun koira on rauhassa, saa jotain hyvää ja sit mennäänkin pois siitä ikävästä autosta eikä matkusteta mihinkään.
Saattais ehkä toimia sunkin koiran kohdalla? Kaveri kävelemään ohi, kun koira alkaa pelkäämään niin kaveri pysähtyiskin siihen viereen eli koira ei riuhtomalla saavuttais sitä, mitä haluaa (ihmisen menemistä kauemmaksi eli ohitusta). Sit vaan seisoskellaan niin kauan, että koiruus on rauhassa, juttelet kaverin kanssa niitä näitä ja kaveri antaa vaikka koiralle jonkun herkun. Jatketaan matkaa kun on rauhotuttu. - byt654rityn7y
Hei!
tuossa tulikin muutama hyvä neuvo. Mutta viimeseen asti vältä tilanteita joissa joudut remmin kiristämään, koska se kiristää sekä koiran että sinun mielialaa. Jos näitä tilanteita tulee paljon ja niitä vaikea välttää, niin ennakoi reittejäsi ja käänny usein toiseen suuntaan silloin kun ns, vaaraa ei ole näkyvissäkään että koira oppii että käännöksiä tehdään muuten vaan. Koska nykytilanteessanne koira on oppinut että "vaaran" ilmestyessä saa palkinnon pelollensa ja käännytte poispäin pelon kohteesta!
Nyt pitäisi opettaa koiraa kohtaamaan pelkonsa ja pikkuhiljaa pääsemään niistä yli!
Minullakin on erittäin arka ja pelokas koira, kodinvaihtaja. Tai voisi sanoa että nyt 1-2vuoden treenamisen jälkeen koira on enään vain varovainen ja hiukan varautunut, joskus pelko saa vielä yliotteen, mutta enään vain harvoin!
Pitkäjänteisyyttä ja vauvannäköä se sinulta vaatii ja paljon!!!!!!
Nameja taskuun ja positiivistä ja iloista mielialaa mukaan joka lenkille. Jos sinulla ei ole tuttuja jotka voisivat sinua auttaa niinkuin edellä neuvotaan, niin:
Rohkeasti vain juttusille vaikka jokaisen vastaan tulijan kanssa.
Aloita vaikka näin: Olisko sulla hetki aikaa?
Kerrot että koirasi on tosi pelokas ja että yrität opettaa siitä pois. Varmasti ainakin osa jää edes hetkeksi juttelemaan, jolloin et kiinnitä huomiota koiraasi ennenkuin jollaintapaa rauhottuu, ja kun rauhottuu, kehut hyvin rauhallisesti!
Osa vastaantulijoista voi olla sen verran tietoutuneita että jopa menevät kyykkyyn ja kääntävät kyljen koiraasi kohti ja se auttaa koiraa. Vastaantulija voi myös antaa antamiasi herkkuja!
Toinen mitä voit tehdä niin kun pelotukset ovat menneet ohitsesi niin käännyt seuraamaan, niin koirasi saa nuuhkia toisia kauempaa ja takaapäin, jolloin se ei ole niin uhkaavaa! Muista kehua kun haistelee, ja varsinkin jos lähtee edellesi kulkemaan muiden perässä, koska koira on silloin positiivisesti kiinnostunut!
Ja tuo HASSUTERAPIA, se toimii. Vaatii sinulta vain hyvää pokkaa!
Jos pokka ei riitä ihastella asioita iloisesti rupatellen kun ihmisiä on lähellä, niin odottelet kun ketään ei näy, tai ihmiset menevät kauemmaksi.
Esim. Silittelet vieraita kilttejä koiria ja lässytät niille söpöjä ja kehut itseäsi että kun mammakin näin hienosti uskaltaa jne, varmasti koirasi kiinnostuu! jos hyökkäilee, niin pidät pannasta toisella kädellä kauempana. Ja pelottavia kiviä tms menet tervehtimään iloisesti, silität ja taputtelet kiviä, kehut niitä söpöiksi ja aivan kuin kivi olisi tehnyt jtn hyvää, kehut: hyvä kivi, hieno reipas kivi jne...
Jossain vaiheessa koirasi kiinnostuu niin että tulee varovasti lähemmäksi(älä vedä hihnasta, mutta et päästä koiraa kauemmaksi).Ja kun lähestyy pelottavaa kiveä tms niin kehut hiljaa ja rauhallisesti! Pikkuhiljaa koira rohkaistuu jos teet hassuterapiaa usein!- 4276tg719nyfd
tarkoitin että vaatii vaivannäköä!
Ei siis vauvannäköä... heh!
- kjkfidhfiehgighdogh
Heippa,
tässä muutama vinkki, jota olen omilla koirilla käyttänyt sekä ennalta ehkäisevästi, ettei nuori koira ala jännittämään että silloin jos joku koirista on alkanut joskus esim. päälle käyneen koiran vuosi jännittämään ohituksia.
- opeta koira kulkemaan kaupungissa löysällä remmillä vieressäsi, silloin et joudu kiristämään remmiä ja koira saa aina turvaa sinusta ohitustilanteissa. Koira ei myöskään ole yksin edellä kohtaamassa tilanteita, vaan kuljette yhdessä.
- ohita aina riittävän kaukaa vastaan tulija, jolloin koirasi ei ahdistu liian lyhyestä välimatkasta. Monelle epävarmalle koiralle toimii myös jos väistää reilusti pientareelle ja antaa toisen ohittaa teidät. Jos koira kykenee syömään stressaavassa tilanteessa voit palkata sitä maahan pois päin ohittavasta koirasta. Maasta namien etsintä toimii usein rauhoittavana.
- älä koskaan laita koiraa ohittamaan pelottavia asioita niin, että koira on sinun ja pelottavan asian (ihminen/koira) välissä. Kulje tien reunaa niin, että koira on penkereen puolella, jolloin pääset väistämään aina sinne suuntaan. Joskus jos tulee tosi kahjoja vastaan tulijoita olen väistänyt autotien toiselle puolen. Koirat oppivat nopeasti luottamaan, että reilu omistaja ei laita niitä ikinä ahtaisiin ohituksiin, joissa on riski saada vieras koira niskaan.
- ehdollista koira positiivisesti pelottaviin asioihin, eli kun kaukaa koira bongaa ihmisen/auton/koiran kehu/naksuta palkkaa erityisen hyvillä palkoilla. Aikanaan oma arka koira oppi tällä pois pelostaan eikä nykyään kiinnostu vastaantulijoista.
Kannattaa lisäksi opettaa koiralle paljon itsehillintää ja malttia, rauhallisesti käyttäytyvä koira pystyy suhtautumaan pelottaviin asioihin järkevämmin kuin jo valmiiksi kiihtyneessä tilassa oleva koira. Haulikko tai nukutuspiikki toimii tehokkaasti myös säntäilyyn.
- TuttaIris
Haulikko ja nukutuspiikki sekä sinulle että mersullesi. -Kuka teitä tarvii?
- isäntää
Ole itse se malliesimerkki..
- sekoja omistajia
Jmäessä häiryyntyneitä mäyräkoiria joilla sekopää omistajat,2akkaa kuljettaa muutamaa m.koiraa ja aina vastaantulevia väistää,autojakin,vetävät hihnat tiukaksi ja tienposkeen ja koirat ihmettelee että mikä nyt on ja aloittavat haukunnan ym. ihan vain siksi koska taluttajat viestittävät omaa hulluuttaan,ihan oikeesti!!!!!!!
- Koiran vaisto?
Ei ihme että koira pelkää ihmisiä kun meidän poliittiset johtajammekin näyttävät muuttuvan päivä päivältä sotahulluimmaksi. Koira vaistoo sen että olemme pian helvetin esikartanossa.
- jflfögn
Meillä on harjoiteltu rauhallisesti ohittamista siten, että aina kun joku tulee vastaan, koira istumaan ja saa namin ottaessaan katsekontaktin. Molemmat on sen verran ahneita, että aina keskittyvät vain muhun kun tietävät että mulla on nameja mukana. Jos koira ei huomaa namia niin vien sen nenän eteen ja kappas, vastaantulijaa ei ole sille enää olemassakaan. En tosin yhtään tiedä miten tuo toimisi pelokkaalla koiralla.
- *Pelokas*
Meillä on ongelmana pelkotilanteissa se, että vaikka tunkisi sisäfilettä koiran huulen alle, niin se on kauhusta jäykkänä eikä edes huomaa koko herkkua. Äänet tehoavat vähän paremmin, joskus olen käyttänyt vinkulelua katkaisemaan kauhusekoamisen. Koira herää aivan kuin jostakin transsista.
Eläinlääkärit on usein pelko-ongelmaista vastassa nami ojossa, mutta tämä kaveri vähät välittää koko namista. Se on sen näköinen, että antakaa minun nyt rauhassa keskittyä tähän ahdistukseeni älkääkä sohiko siinä nenän alla. :) Samastun kyllä koiraan: ei sitä vähän ennen aivoleikkausta varmaan herkut maistuisi (ei sillä että niitä saisi syödäkään) kun keskittyisi vaan siihen omaan oloonsa ja jännittämiseensä. ;)
Olipa kiva lukea, että joku toinenkin oli huomannut hassuterapian tehon. Siinä on harvinaisen tehokas ja lempeä tapa totuttaa hermoherkkää koiraa ulkomaailmaan. Vaatii kyllä pokkaa, mutta minulla koiran hyvinvointi peittoaa pienet häpeäntunteet. - kaksi arkajalkaa :)
*Pelokas* kirjoitti:
Meillä on ongelmana pelkotilanteissa se, että vaikka tunkisi sisäfilettä koiran huulen alle, niin se on kauhusta jäykkänä eikä edes huomaa koko herkkua. Äänet tehoavat vähän paremmin, joskus olen käyttänyt vinkulelua katkaisemaan kauhusekoamisen. Koira herää aivan kuin jostakin transsista.
Eläinlääkärit on usein pelko-ongelmaista vastassa nami ojossa, mutta tämä kaveri vähät välittää koko namista. Se on sen näköinen, että antakaa minun nyt rauhassa keskittyä tähän ahdistukseeni älkääkä sohiko siinä nenän alla. :) Samastun kyllä koiraan: ei sitä vähän ennen aivoleikkausta varmaan herkut maistuisi (ei sillä että niitä saisi syödäkään) kun keskittyisi vaan siihen omaan oloonsa ja jännittämiseensä. ;)
Olipa kiva lukea, että joku toinenkin oli huomannut hassuterapian tehon. Siinä on harvinaisen tehokas ja lempeä tapa totuttaa hermoherkkää koiraa ulkomaailmaan. Vaatii kyllä pokkaa, mutta minulla koiran hyvinvointi peittoaa pienet häpeäntunteet.Mikäli koirasi ei pysty keskittymään mihinkään muuhun kun ahdistukseen on koira jo todella stressaantunut! Tällöin tarvitaan aluksi paljon aikaa palautua stressin/ahdistuksen aiheuttajasta ja sen jälkee pikkuhiljaa alettava altistua stressitekijälle siten että pelottava asia on _niin kaukana että koirasi pystyy keskittymään syömiseen/sinuun_. Ei kannata turhaan pelotella koiraa järjiltään vaikka se näennäisesti voisikin tottua ärsykkeesseen, myös stressitason on säilyttävä kurissa. Mukavuusalueelta poistutaa pienin askelin, ei hypätä suin päin tuntemattomaan aran koiran kera.
Ap:lle suosittelen harjoitusympäristöksi esim. kenttää joka on koiralle jo tuttu ja jossa ei ole muita liikkujia kuin sinä ja koirasi avustaja. Mikäli koirasi pelkää vähemän ihmisiä aloita harjoittelu ihmisten kanssa, mikäli vähemmän koiria ota erittäin kiltti koira mukaan. Pienin askelin rauhallisuudesta palkaten, aluksi pidä tuokiot lyhyinä 5-10min ja lopeta aina onnistumiseen. Muista vaihdella avustajia!
Aluksi avustaj voi kävellä vaikka 100m päässä mikäli se on koiralle sopiva matka. Ekoina päivinä/viikkoina ei tarvitsekkaan yrittää päästä "normaalille" ohitusetäisyydelle. Koulutus voi kestää viikkoja/kuukausia/vuosia riippuen sinusta ja koirastasi! Muista aina edetä koirasi ehdoilla! Tsemppiä! (:
- voetokkiinsa
Kysy koirakouluttajalta ja työtä, työtä se teettää mutta pääset tavoitteeseesi jos vain jaksat olla kärsivällinen.
Asiantuntijalta vain apua kysy, älä täältä.
Jos et jaksa olla kärsivällinen niin ehkäpä joku muu lemmikki olisi parempi ja koirankin parempi muualla. Nopea päätös nyt vain.- Koira on elukka
Koira miehenä väitän, että arat ja luonnevikaiset tulisi lopettaa ja hankkia sitten uusi pentu. Metsästyskoirissa on monestikin ns. huonoja yksilöitä jotka eivät toimi. Näiden kanssa on turha menettää aikaa ja hermojaan. Samoin vanha koira on syytä lopettaa, kun ei jaksa enää metsästää. Koiran tarkoitus on palvella ihmistä ja olla työkaluna. Toimimattomalla työlalulla ei Ole käyttöä. Vaimo ja lapset kyllä kiintyvät turhankin kovasti koiriin, mutta lakkaavat suremasta, kun uusi pentu saadaan taloon. Koira on kuitenkin vain hyötyeläin, joka on jalostettu palvelemaan ihmistä.
- paukutipau
Koira on elukka kirjoitti:

Onkos teillä kotona liian rauhallista/hiljaista? Minä totutin arkatassuani paukuttelemalla hyväntuulisena ovia kattiloita mitä milloinkin! Kävelin reippaana melkein päin ja aina ehdottoman nauravaisena juttelin iloisella äänensävyllä ja pyysin kanssani katsomaan pelottavaa keittiönkaapin ovea. Auttoi! Sai itsevarmempaa etsiä. :D Onnea koulutukseen!
- TuttaIris
Koira on elukka kirjoitti:
Koira miehenä väitän, että arat ja luonnevikaiset tulisi lopettaa ja hankkia sitten uusi pentu. Metsästyskoirissa on monestikin ns. huonoja yksilöitä jotka eivät toimi. Näiden kanssa on turha menettää aikaa ja hermojaan. Samoin vanha koira on syytä lopettaa, kun ei jaksa enää metsästää. Koiran tarkoitus on palvella ihmistä ja olla työkaluna. Toimimattomalla työlalulla ei Ole käyttöä. Vaimo ja lapset kyllä kiintyvät turhankin kovasti koiriin, mutta lakkaavat suremasta, kun uusi pentu saadaan taloon. Koira on kuitenkin vain hyötyeläin, joka on jalostettu palvelemaan ihmistä.
OOKKONÄÄ NUIJA????? Kun vaimo ei anna, niin lopetatko hänetkin ja hankit uuden? Ja kakarat kun huutaa ja ulisee, tapatko heidät luonnevikaisina ja siität uusia??? Toivottovasti et. Sinunlaisia aivottomia on maaima täynnä. Hohhoijaa...
- TuttaIris
Koira on elukka kirjoitti:
Koira miehenä väitän, että arat ja luonnevikaiset tulisi lopettaa ja hankkia sitten uusi pentu. Metsästyskoirissa on monestikin ns. huonoja yksilöitä jotka eivät toimi. Näiden kanssa on turha menettää aikaa ja hermojaan. Samoin vanha koira on syytä lopettaa, kun ei jaksa enää metsästää. Koiran tarkoitus on palvella ihmistä ja olla työkaluna. Toimimattomalla työlalulla ei Ole käyttöä. Vaimo ja lapset kyllä kiintyvät turhankin kovasti koiriin, mutta lakkaavat suremasta, kun uusi pentu saadaan taloon. Koira on kuitenkin vain hyötyeläin, joka on jalostettu palvelemaan ihmistä.
Koira on elukka ja sinä olet PETO. Et osaa edes yhdyssanoja kirjoittaa oikein. En toivota sinunlaiselle onnea millekään matkalle. Voi raasu. Hohhooijjjaa.....
- sie oot vajakki
TuttaIris kirjoitti:
Koira on elukka ja sinä olet PETO. Et osaa edes yhdyssanoja kirjoittaa oikein. En toivota sinunlaiselle onnea millekään matkalle. Voi raasu. Hohhooijjjaa.....
Haista vittu
- mie vaan
Koira on elukka kirjoitti:
Koira miehenä väitän, että arat ja luonnevikaiset tulisi lopettaa ja hankkia sitten uusi pentu. Metsästyskoirissa on monestikin ns. huonoja yksilöitä jotka eivät toimi. Näiden kanssa on turha menettää aikaa ja hermojaan. Samoin vanha koira on syytä lopettaa, kun ei jaksa enää metsästää. Koiran tarkoitus on palvella ihmistä ja olla työkaluna. Toimimattomalla työlalulla ei Ole käyttöä. Vaimo ja lapset kyllä kiintyvät turhankin kovasti koiriin, mutta lakkaavat suremasta, kun uusi pentu saadaan taloon. Koira on kuitenkin vain hyötyeläin, joka on jalostettu palvelemaan ihmistä.
kyllä se palveleekin ja on hyötykäytössä koska suvaitsee olla seurassani ja tekee minut olemassaolollaan ONNELLISEKSI siis mieti vähän!
- TuttaIris
Moi! Onko koirasi ollut sinulla pennusta asti vai onko myöhemmin tullut perheenjäseneksi? Miten vain, pidätkö häntä (joku nyt varmaan ulahtaa että pitäisi sanoa sitä?) pelkkänä kivana "näyttelyesineenä" vai rakastatko todella??? Koiralle pitää jutella ja pitää tasa-arvoisena kaverina, sillä, usko tai älä, ymmärtävät puhetta ja varsinkin rakkautta. Pussaa, pyrskytä, halaile ja näytä että RAKASTAT, jos todella tunnet niin. Miksi muuten sinulla on
koira? - Mökin muori
Olen koko ikäni puuhastellut koirien kanssa. Kouluttanutkin muutamaa. Siksi ehdotankin että etsit rauhallisen paikan. Leiki ja syötä makupalojas sovi tuttavasi kanssa että hän kävelee ohitse, ehkä antaa makupalan. Vaikeus astetta lisätään koko ajan.Voit myös mennä paikkaan jossaon paljon ihmisiä istu rauhallisena kadulla meneviä ihmisiä koirasi kanssa. Rapsuttele syötä makupaloja. Kun koira rauhoittuu lähde pois . Toista tätä, vaikeusastetta lisäten. Esimerkiksi jalkapallokenttä, koulun piha ovat sopivia tälle harjoitukselle. monen toiston jälkeen voi olla mahdollista että voit kulkea ihmisten keskellä ilman että koirasi panikoi. Tämä on siis pitkäaikainen kärsivällisyyttä vaativa menetelmä. Kun onnistut saat sosiaalisen koiran ja tunteen että olet itse saanut sen aikaan.
- tietoviisas mies
No vttu käsket sitä rakkia. kato ettei se hauku. Minua ainakin vtuttelee koiran räksytys. Ihmisapina kun on ylentänyt eläimistä koiran..
- 328765t67tfdv
kun käskee arkaa koiraa, eli käyttää negatiivista äänensävyä, niin arka koira menee hämilleen ja pelko/arkuus kasvaa.
- tyhmämiehelle
mie lasken rakkini kimppuusi. Et sie kauan suutas auo siinä. Purasee sua sinne niin oot silloin m......mies . Mitäpäs siihen sanot. Ei taida sitten olla naisia eikä tietotookaan niistä. Tää siis viisas tieto että auohan peepäätäs.
Noo ei hyvä kirjoitus mutta ärsyttää tuollaiset turhan jauhajat. Nii ei pitäis ärsyyntyä kun kuiteskin tietää että raukkiksiahan nuo tuollaiset loan heittäjät ovat.
- mie vaan
Helppo juttu- kuinkas vanha koirasi onkaan...entäpä onko sinulla ennen ollut koiraa? Tuo kaikki vaikuttaa asioihin.Voit antaa koirasi minulle niin et ahistu ainakaan ja varmasti saan koirasi kulkemaan onnellisena rinnallani.Koska koirasi on arka niin palkitse aina kun joku asia menee edes sinnepäin ja kehu ja rohkaise.
- japadabaduu
Eipä se hihna voi muutenkaan olla pitkänä, muualla kuin autiomaassa. Koira täytyy pitää hyvässä ojennuksessa sivulla, ettei ole vaaraksi kellekkään/millekkään. Ja usein omistajan eli ihmisen omat tunnetilat vaikuttavat koiraan. Voi tapahtua myös projisointi, siirretään omat pelot koiraan.
luin jostakin jotta eläimistäkin huolehtii Jumala auttaa eläimiäkin.......... paljolti senkin varassa minäkin olen mailman sukupuoli elinten mailmassa - kiinnostaa oikein Hyvä Elämässä
mä itse olen opettanut koirani kulkemaan sivulla lyhyessä hihnassa kaiken aikaa. välillä päästän haistelemaan ja tekemään tarpeitaan. liian pitkä hihna mielestäni altistaa kaiken maailman säntäyksille ja houkutuksille. Ei tekisi varmaan pahaa mennä istuskelemaan koiran kanssa jonnekkin vilkkaaseen puistoon tai kaupungille missä on paljon ihmisiä ja liikennettä. siinä vaan istutte ja odotat että koira rauhoittuu kun itsekkin olet rauhallinen. ei mitään ylimääräisiä silityksiä yms. Toki voi nameilla tehdä jotain malttiharjoituksia myös. meillä ne on ainakin toimineet.
mutta stemppiä sinne. hyvä siitä tulee kunhan pidät omat hermot kurissa. :)- Tauno Tyyssija
Vinkkinä, pistä multiin, se on mielenvikainen ja pahimmillaan käy jonkun lapsen kimppuun. Tai maksa 50000 euroa Cesar Milanille, se ku kuiskaa rakkisi korvaan niin se o kunnon koira het eikä melkein
- Mummux
Kannattaisi pyytää avuksi kokenut koirankouluttaja,joka kädestä pitäen neuvoisi ja opastaisi.Koirakoulujahan on ainakin isommilla paikkakunnilla.Täällä' kyllä vaikea auttaa.Missäpäin asut?
- juip
---
Minulla on koira joka oli todella säikky kun tuli meille. Häntä oli kaltoinkohdeltu ja myös aliravittu. 3 kuukautta meni, namipussi mukaan ja HUOM ***juuri ennen*** kuin tulee tilanne missä koira voisi säikähtää annat namin. Sitten pyydät jonkun kenellä on todella rauhallinen koira että tulee treffeille koirasi kanssa VAPAANA. älä missään nimessä laita koiraasi tutustumaan hihnassa, eikä kummankaan koiran kotona. Näin toimi meillä ja nyt on niin ihmis ja eläinrakas koira kun vaan olla voi :)
- anrillar
Totuta koira ympäristöön vaikka makupaloilla tai jollakin lelulla niin, että koira tuntee olonsa turvalliseksi.
- KoirienYstävä
Minun koirani aristi ennen vastaantulevia ihmisiä aivan kaikkialla mm. kadulla, pimeässä ja rappukäytävissä. Kaikissa hiemankin "yllättävissä" tilanteissa (ulkona nurkan takaa tulee ihminen) koira alkoi haukkumaan ja murisemaan.
Lisäksi koira pelkäsi asuntoon tulevia kavereitani joita hän ei ollut ennen nähnyt. Saattoi näissä tilanteissa jopa pissata alleen. Huomasin, että mikäli yrittää yksinkertaisesti vetää koiran pois tilanteesta ennenkuin se on edes alkanut, koira aistii että jotain on meneillään ja aloittaa räyhäämisen. Huomasin myös, että kun ei reagoi vastaantuleviin ihmisiin eikä panikoi siinä tiedossa, että koira tulee haukkumaan, hänkin alkoi pikkuhiljaa tottumaan tilanteisiin.
Lisäksi koiralle kannattaisi hankkia yksi '"luottoystävä" niin ihmisistä kuin koirasta. Luottoystävä on joku kuka aina leikkii koiran kanssa, mutta osaa kuitenkin olla sopivan jämäkkä ja asettaa rajat. Koirakaveriksi kannattaa etsiä rauhallinen samanhenkinen koira, jota oma koirasi ei koe uhkaksi vaan leikkikaveriksi.
Facebookissa sain juuri mainoksen sivusta missä voi etsiä koiralleen kavereita. Eipä siellä montaa ilmoitusta ollut, mutta ainakin itse lisäsin sinne ilmoituksen jossa etsin koiralleni juurikin kavereita!
Linkki sivulle http://www.koirakumppanit.fi
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä943291Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3041823Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471667- 941515
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4071481Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4161377Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21300Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381137Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun346972Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden275955