Rasittaa!!!

Noniin nyt on ostettu niitä hunajarihmoja.(oranssi värimuunnos 1 2)
Mutta nämä otti heti elämäntehtäväkseen kuluttaa akvan takalasi puhki!
Siis kalat uivat edestakaisin takalasia pitkin.

Kaksi kaloista tulee syömään mutta yksi on niin uppoutunut tehtäväänsä että ei tule.

MISSÄ VIKA?
9605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kalat ovat aiemmin olleet pienessä akvassa ja etsivät nyt sitä uimatilaa.
Onko takalasissa kasveja miten?
Mulla teki nuoliaiset samaa, kun muuttivat pienemmästä akvasta isoon.Rauhoittuivat parissa kuukaudessa ja kyllä ne ruokansa hankkivat,kun tuli tarpeeksi nälkä, vaikkakin olivat todella innokkaita pituusuimareita.

Äänestä
  • ..tuota enää pitkään,kun kaikista ahkerin uimari on jo telonut toisen rihman ja saanut pyrstöönsä pilkkutautiin viittaavan pisteen (luultavasti stressistä).
    Takalasia vasten on kaks isoa miekka lehteä,vaan kyllä ne osaavat sopivan reitin löytää.

    Äänestä

Kun toin kalat 2 viikkoa kypsymässä olleeseen akvaarioon niin 2 päivän päästä ne alko sahata edestakaisin takalasin viertä.Eli nitriitit oli noussut ja muutamilla vedenvaihdoilla kalat rauhoittuivat.Sama juttu 5 vuotta sitten uudessa akvaariossa.Eli onhan vesiarvot kohdallaan?

Äänestä

Nyt kipinkapin ostamaan ja tekemään vesitestejä, yleensä tuollainen käytös tarkoittaa, että kaloilla ei ole hyvä olla ja etsivät ulospääsyä tukalasta olostaan. Akvaarion koolla ei ole siis välttämättä mitään tekemistä asian kanssa.

Äänestä
  • Kaksi kaloista on lopettanut sen epätoivoisen uimisen! Jee edistystä! Enään se yksi jäljellä, jolla ilmeisesti menee vähän enemmän aikaa.

    Mut mitkä testit kannattais ostaa? mulla on pH ja kovuustesti.
    aika kalliita!!

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Kaksi kaloista on lopettanut sen epätoivoisen uimisen! Jee edistystä! Enään se yksi jäljellä, jolla ilmeisesti menee vähän enemmän aikaa.

    Mut mitkä testit kannattais ostaa? mulla on pH ja kovuustesti.
    aika kalliita!!

    Tarviit nitraattitestin (NO3), sillä saat vähän selvyyttä vedenvaihtotahtiin (kun arvo yli 20 mg/l on syytä vaihtaa vettä jos akvassa ei ole mielettömästi kasveja kuluttamassa nitraattia) tai jos tulee leväongelmia.
    Uuden akvaarion kanssa on paree olla varpaillaan nitriitin (NO2) suhteen. Se on kaloille paha myrkky ja jos sitä on yhtään, kalat kärsii välittömästi (vertaa häkämyrkytykseen). Nitriittiä voi olla jos allas ei ole täysin kypsynyt tai on kypsynyt pienemmälle kuormitukselle. Vettä pitää vaihtaman välittömästi jos nitriittitesti muuttaa yhtään väriään. Mä veikkaan että sun rihmuleitasi haittaa juuri nitriitti. Ne sahaa pitkin lasia siksi, että niitä riepoo kun eivät löydä paikkaa mistä pääsisi pakoon pahaa vettä.

    Testit on joo kalliita, mutta kalliimmaksi tulee ne kalanraadot jos kaloja menehtyy etkä tiedä sille syytä...seuraavatkin kalat voivat menehtyä siihen samaan syyhyn, testillä voi rajata muutaman ongelman pois. Yksi testi kuitenkin kestää kivasti vuoden päivät, eli päivää kohden ei ole kovin kallista enää.

    Äänestä

  • bettaristic kirjoitti:

    Kiitos näistä neuvoista! Pitää ostella niitä testejä.

    Eilen tuli tehtyä löytöjä!! Ravasin kirppareita melkein koko päivän ja mukaan tarttui kolme akvaario kasvia,muovikassillinen akvaariosoraa, pussillinen imukuppeja
    Ja ilmapumppu letkua ja ilmastin kivi.
    Pumppu oli aika vanha,vuosimallia -93, mutta näyttää toimivan. Mitä kannattais tehdä ennen kuin ottaa sen käyttöön, vai nakkaanko roskiin?

    Kannattaa avata se pumppu. Siellä on sisällä sellainen kumijuttutyhjiöhomma (anteeksi viralliset insinöörinimitykseni osille), se on se joka pumppaa ilmaa. Katso, että kumi on joustavaa ja on kunnolla kiinni. Sen voi ottaa irtikin ja katsoa ettei siellä sisällä ole krääsää. Yleensä noissa on vielä joku filtteri siinä ilman imuaukon edessä, voi uusia jos sellainen on/kuuluisia olla ja on pahan näköinen. Mutta juu, ei kai sille mitään sen kummempaa tarvi tehdä jos se kerran hyvin puhaltaa.
    (Meidän vanhin ilmapumppu on tod. vuodelta -85 ja toimii aina pari kuukautta siitä kun on elvyttänyt jo vähän haurastuneen sen kumijuttuhommelin).

    Ilmastinkivi voi olla sitten aika hauras, käsittele varovasti! Jos teidän akvakaupassa on sellaisia puisia, niin hanki sellainen. On hiljaisempi ja vaikeampi hajottaa (nm. aika monta hohkaakiveä murskannut).

    Taidan sen vielä varmuuden vuoksi aukoa pumpun ja ostaa sen uuden ilmastinkiven.

    Mukava kun joskus tekee joitain hyviäkin löytöjä,oon vähän katellu noiden pumppujen hintoja,niin ei ne kovin halpoja ole tuohon viiteen euroon verrattuna!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

??? kirjoitti:

Noniin nyt on ostettu niitä hunajarihmoja.(oranssi värimuunnos 1 2)
Mutta nämä otti heti elämäntehtäväkseen kuluttaa akvan takalasi puhki!
Siis kalat uivat edestakaisin takalasia pitkin.

Kaksi kaloista tulee syömään mutta yksi on niin uppoutunut tehtäväänsä että ei tule.

MISSÄ VIKA?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu