MUHAMED ALI

Terve, olen uusi tällä palstalla. Mukavaa että ketjuja löytyy jopa enemmän viimeisen kuukauden ajalta kuin esim. boxing.fissä - joskin aika paljon on silkkaa paskaakin täällä. Moderointi lienee heikkoa?

Kuitenkin asiaan. Mielestäni nykynyrkkeilystä huolimatta on aina vain yksi, suurin, kaunein, nopein. Vapisevin käsin hän hipelöi olympiatulta Atlantassa jo vuonna 1996.

MUHAMED ALI. Muslimimies, jonka nimi kertoo tuhat tarinaa. Koska sen nimisiä on noissa maissa niin vitusti. Nimeä voidaan verrata melkeinpä John Doehen, Matti Meikäläiseen tai Jaska Jokuseen. Ainoastaan Jasser Sharon- tai Ariel Arafat-nimiset nimihirviöt olisivat voineet herättää pelkällä nimellä enemmän tuntoja lähi-idässä.

Alin kaltaisia otteluja ei vaan enään ole. Nykyään voittajan tietää jo etukäteen eikä suurta dramaa juurikaan nähdä. Ottelijat ovat valkoisia, hyvähampaisia, koulutettuja ja käytöstavallisia.

MUHAMED ALI. Sen nimen kun lausuu 15 kertaa takaperin ja hyppää turbaani päässä piikkimatolle, niin tulee Kemiläisellekin kiire vaihtaa kirkkoa.

SAATANAN SAAKELIN PERHANAAAAAAA....
660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä, Muhamed Ali on tuhannen tarinan mies ja elävä legenda. Jatkakaamme ketjua siis miehestä ja hänen teoistaan.

Casius Clay, nuori, musta homoseksuaali nyrkkeilijä joka hiplasi kurttuista munaa rahasta jo 15-vuotiaana. Myöhemmin miehen fetissi johti lentäviin lauseisiin joista tunnetuimpia ovat " no viekong ever cave me an aids" sekä "who let the dogs out" .

Nykyisellään mies tunnetaan nimellä Muhamed ali. Aidsin runtelema vanha mies joka tärisee pyörätuolissa kähisten ohikulkijoille lentäviä lauseitaan kuten "i suck dick for 5dollars". Väittää olevansa "greates of all time", no miksei ole otellut Klichkoa vastaan? Klichko tyrmäis tärisevan Ali-papan parissa sekunnissa... t

Äänestä
  • eiköhän laiteta seuraavat 300 kertaa Alista uusi kierros.

    Äänestä

Jos muhammed olisi ollut niin hyvä kuin luuli, olisi otellut Brusea vastaan.

Äänestä

Voi jum4lauta näitä aivokääpiöitä.

Äänestä
  • Hullun kiilto silmissä huutava kahjo, rasisti, nimitteli Frazieria
    karvaiseksi apinaksi ja huuteli hävyttömyyksiä Manilassa Frazierin
    ikkunan alla hänen asuessa hotelissa, ennen ottelua.

    Äänestä

  • nyt ei möykkää kirjoitti:

    Hullun kiilto silmissä huutava kahjo, rasisti, nimitteli Frazieria
    karvaiseksi apinaksi ja huuteli hävyttömyyksiä Manilassa Frazierin
    ikkunan alla hänen asuessa hotelissa, ennen ottelua.

    Käsittääkseni Ali oli ja on edelleen - umpihomo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jabittaja kirjoitti:

Terve, olen uusi tällä palstalla. Mukavaa että ketjuja löytyy jopa enemmän viimeisen kuukauden ajalta kuin esim. boxing.fissä - joskin aika paljon on silkkaa paskaakin täällä. Moderointi lienee heikkoa?

Kuitenkin asiaan. Mielestäni nykynyrkkeilystä huolimatta on aina vain yksi, suurin, kaunein, nopein. Vapisevin käsin hän hipelöi olympiatulta Atlantassa jo vuonna 1996.

MUHAMED ALI. Muslimimies, jonka nimi kertoo tuhat tarinaa. Koska sen nimisiä on noissa maissa niin vitusti. Nimeä voidaan verrata melkeinpä John Doehen, Matti Meikäläiseen tai Jaska Jokuseen. Ainoastaan Jasser Sharon- tai Ariel Arafat-nimiset nimihirviöt olisivat voineet herättää pelkällä nimellä enemmän tuntoja lähi-idässä.

Alin kaltaisia otteluja ei vaan enään ole. Nykyään voittajan tietää jo etukäteen eikä suurta dramaa juurikaan nähdä. Ottelijat ovat valkoisia, hyvähampaisia, koulutettuja ja käytöstavallisia.

MUHAMED ALI. Sen nimen kun lausuu 15 kertaa takaperin ja hyppää turbaani päässä piikkimatolle, niin tulee Kemiläisellekin kiire vaihtaa kirkkoa.

SAATANAN SAAKELIN PERHANAAAAAAA....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu