Ihan hyvä lääke ollut minulla tuskaisuuteen/ahdistukseen sekä osittain psykoottisiin oireisiin. Painoakaan tai ruokahalua ei ole lisännyt.
0Äänestä
n24
Mielen sisäistä, eli ajatuksellista ahdistusta helpotti, mutta itsellä fyysiset sivuvaikutukset saivat ahdistumaan (vapinaa, nykimistä, elohiiriä) niin, ettei jeesiä oikein ollut.
Olantsapiini yleensä nostaa painoa aika rankasti, 1 4:llä on ollut onni matkassa tai hyvät geenit tai jotakin :)
0Äänestä
Lump penne
Nyt olen ottanut olantsapiinia viikon verran ja se kamala olo on helpottanut. Nälkä ei ole kasvanut ja muutenkaan ei väsytä kuin aamuisin. Psykoottisia läpilyontejä on tullut mutta annos on vasta 5mg. Lääke tuntuu kyllä ihan hyvältä.
0Äänestä
BiBrains
söin pari kuukautta kyseistä lääkettä psykoosin jälkeen.15mg/pv. Maniasta mieliala laski masennukseen (ois varmaan laskenu jokatapauksessa). Lääke Vei kyllä mielihalut ja motivaation kaikkeen, tulevaisuus tuntui synkältä. Ihmisten kanssa puhumisesta tuli mahdotonta. Zombie olo. Seksikään ei onnistunut. Painoa tuli 15kg. Lopetin lääkkeen ja kuukaudessa olot normalisoituivat. Nyt jopa hyvä olo. Koitan "lääkitä" itseäni ruokavaliolla, lisäravinteilla, nukkumalla ja liikunnalla. Jos mania tulee niin sitten otan tota olantsapiinia... Lääkäri meinas et voi sitä silleenki ottaa. Suositteli kyllä jatkuvaa kuuria 7,5mg/pv. mutta olen jatkuvaa lääkitystä vastaan. It's my Brains!
Vastaukset 6
Vanhimmat
lol
libido siinä karisee ainakin tehokkaasti pois
Ihan hyvä lääke ollut minulla tuskaisuuteen/ahdistukseen sekä osittain psykoottisiin oireisiin. Painoakaan tai ruokahalua ei ole lisännyt.
Mielen sisäistä, eli ajatuksellista ahdistusta helpotti, mutta itsellä fyysiset sivuvaikutukset saivat ahdistumaan (vapinaa, nykimistä, elohiiriä) niin, ettei jeesiä oikein ollut.
Olantsapiini yleensä nostaa painoa aika rankasti, 1 4:llä on ollut onni matkassa tai hyvät geenit tai jotakin :)
Nyt olen ottanut olantsapiinia viikon verran ja se kamala olo on helpottanut. Nälkä ei ole kasvanut ja muutenkaan ei väsytä kuin aamuisin. Psykoottisia läpilyontejä on tullut mutta annos on vasta 5mg. Lääke tuntuu kyllä ihan hyvältä.
söin pari kuukautta kyseistä lääkettä psykoosin jälkeen.15mg/pv. Maniasta mieliala laski masennukseen (ois varmaan laskenu jokatapauksessa). Lääke Vei kyllä mielihalut ja motivaation kaikkeen, tulevaisuus tuntui synkältä. Ihmisten kanssa puhumisesta tuli mahdotonta. Zombie olo. Seksikään ei onnistunut. Painoa tuli 15kg.
Lopetin lääkkeen ja kuukaudessa olot normalisoituivat. Nyt jopa hyvä olo.
Koitan "lääkitä" itseäni ruokavaliolla, lisäravinteilla, nukkumalla ja liikunnalla. Jos mania tulee niin sitten otan tota olantsapiinia... Lääkäri meinas et voi sitä silleenki ottaa. Suositteli kyllä jatkuvaa kuuria 7,5mg/pv. mutta olen jatkuvaa lääkitystä vastaan. It's my Brains!