Kuulkaapa rakkaat.
Tässä on usein todettu, että www mahdollistaa mediana "vanhojen traumojen ääneen purkamista", "käsitysten pöllyyttämistä", "luurankojen kolistelua" jne. Näin onkin. On hienoa, että uskonasioistakin voi nykyisin keskustella isossa foorumissa.
Mutta sitten se muttan paikka. Minusta uskovaisen tulisi pyrkiä rakentavaan keskusteluun, ettei olla omilla kiusauksilla saattamassa toisia harhaan. Olen uutta sukupolvea, joka uskoo avoimeen keskusteluun ja perustelujen tivaamisen oikeutukseen. Siinä olen perinteinen, ettei minusta ole reilua rökittää kasvottomin ja tylyin mielipitein Toivo Määttä-veljeä, joka rehdisti julkaisee mielipiteitään OMALLA NIMELLÄÄN. "Tulkaa tasaaselle tappeleen", voisi pohojalaanen sanoa... aionkin itse antaa palstalla arvoa mielipiteille, jotka ovat asiallisia, tai omalla nimellä julkaistuja.
En ole itse ko. kirjoituksien hengestä pitänyt täysin, mutta on todettava, että asiasisältöhän pääpiirteissään pysynyt samana huolimatta 20-30 vuoden vierähtämisestä. Voiko itseään uskovaisena pitävä olla eri mieltä?... toisakseen olen itse niin huono uskovainen, että se ohut rihma minkä varassa oma usko roikkuu, on usein aivan katkeamispisteessä... siksi en kuormitakkaan raittiimmin uskovia omilla mielipiteilläni, vaan pyrin jääväämään itseni keskuteluista, joissa vain saattaisin toisia harhaan.
Itse olen usein ollut läheisteni kanssa käydyissä "luonnollisissa" (=non-web) keskusteluissa vikovalla mielellä liikkeellä. Rakkaudella (oikeasti) saamani ohje on ollut, että usko on mikä on, enkä minä sitä voi käydä muuttamaan. Jos ei voi nöyrtyä uskomaan suurinpiirtein annetulla tavalla, on vain kiellettävä usko. Kyllä vikovalla "vapaahenkisellä" uskovaisella ja "lakia saarnaavalla" uskovaisella voi molemmilla olla sama alhainen halu säätää omin voimin oma ja toisten usko siihen muottiin, joka itselle passaa poarhaiten.
Tässä on usein todettu, että www mahdollistaa mediana "vanhojen traumojen ääneen purkamista", "käsitysten pöllyyttämistä", "luurankojen kolistelua" jne. Näin onkin. On hienoa, että uskonasioistakin voi nykyisin keskustella isossa foorumissa.
Mutta sitten se muttan paikka. Minusta uskovaisen tulisi pyrkiä rakentavaan keskusteluun, ettei olla omilla kiusauksilla saattamassa toisia harhaan. Olen uutta sukupolvea, joka uskoo avoimeen keskusteluun ja perustelujen tivaamisen oikeutukseen. Siinä olen perinteinen, ettei minusta ole reilua rökittää kasvottomin ja tylyin mielipitein Toivo Määttä-veljeä, joka rehdisti julkaisee mielipiteitään OMALLA NIMELLÄÄN. "Tulkaa tasaaselle tappeleen", voisi pohojalaanen sanoa... aionkin itse antaa palstalla arvoa mielipiteille, jotka ovat asiallisia, tai omalla nimellä julkaistuja.
En ole itse ko. kirjoituksien hengestä pitänyt täysin, mutta on todettava, että asiasisältöhän pääpiirteissään pysynyt samana huolimatta 20-30 vuoden vierähtämisestä. Voiko itseään uskovaisena pitävä olla eri mieltä?... toisakseen olen itse niin huono uskovainen, että se ohut rihma minkä varassa oma usko roikkuu, on usein aivan katkeamispisteessä... siksi en kuormitakkaan raittiimmin uskovia omilla mielipiteilläni, vaan pyrin jääväämään itseni keskuteluista, joissa vain saattaisin toisia harhaan.
Itse olen usein ollut läheisteni kanssa käydyissä "luonnollisissa" (=non-web) keskusteluissa vikovalla mielellä liikkeellä. Rakkaudella (oikeasti) saamani ohje on ollut, että usko on mikä on, enkä minä sitä voi käydä muuttamaan. Jos ei voi nöyrtyä uskomaan suurinpiirtein annetulla tavalla, on vain kiellettävä usko. Kyllä vikovalla "vapaahenkisellä" uskovaisella ja "lakia saarnaavalla" uskovaisella voi molemmilla olla sama alhainen halu säätää omin voimin oma ja toisten usko siihen muottiin, joka itselle passaa poarhaiten.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Rakkaudella (oikeasti) saamani ohje on ollut, että usko on mikä on, enkä minä sitä voi käydä muuttamaan. Jos ei voi nöyrtyä uskomaan suurinpiirtein annetulla tavalla, on vain kiellettävä usko."
Minä olen myös oppinut asian näin. Siispä kielsin uskoni kun huomasin että alan ajattelemaan eri tavalla. Minkäs sitä voi itselleen. Ei ole omissa käsissäni uskomisen asiat.
Toivo Määtän on helppo esiintyä omalla nimellään. Hänen käsityksensä ovat "sopivia", joten hänen uskovaisuutensa ei joudu niiden vuoksi kyseenalaiseksi. Hän ei myöskään joutune koskaan julkisesti vastaamaan näkemyksistään. Eriäviä mielipiteitähän Päivämies ei varmaankaan julkaise.
"Jos ei voi nöyrtyä uskomaan suurinpiirtein annetulla tavalla, on vain kiellettävä usko."
Miten on mahdollista, että toinen ihminen voi määrätä toista KIELTÄMÄÄN uskonsa Jeesukseen vain siksi ettei voi uskoa "suurinpiirtein annetulla tavalla"? Käsittämätöntä, täysin sairasta touhua.
Onko vanhoillislestadiolaisuus tosiaankin tuollaista? Kyllä tuohon pitäisi mielestäni puuttua jo ulkopuolistenkin.
Jeesukseen SAA uskoa kuka tahansa - eikä millään "vanhoillislestadiolaisen antamalla tavalla". Ja joka uskoo Jeesukseen ja on hänen omansa, ei tosiaankaan tarvitse (eikä saa) kieltää uskoaan joittenkin ylpeyden ja itseriittoisuuden syntiin langenneiden vanhoillislestadiolaisten takia taikka heidän käskystään.
Kyllä olis Leo Salmelalle töitä tässäkin puljussa...!!
;-)
"Miten on mahdollista, että toinen ihminen voi määrätä toista KIELTÄMÄÄN uskonsa Jeesukseen vain siksi ettei voi uskoa "suurinpiirtein annetulla tavalla"? Käsittämätöntä, täysin sairasta touhua."
Kyse ei ole siitä, että JOKU MÄÄRÄISI toisen kieltämään uskonsa.
Jos sanoisit minulle, ettet usko Jeesuksen ylösnousemukseen, voisin vain todeta, ettet ole kristitty. Ihan vain yleiseen kristinuskon määritelmään perustuen.
Samalla tavalla vanhoillislestadiolaisuutta määrittävät tietyt asiat. Liikkeessämme korostuvat omakohtainen uskonkokemus ja tietynlainen uskon vanhurskaus. Juuri siitä tällä palstalla olevassa hiustenhalkomisessa on usein kysymys: toisten mielestä portit ovat liian levällään auki, ja toisia puolestaan tämä tiukkahenkisyys nyppii.
Toisinsanoen, juuri omakohtaisen uskomisen ja elämänvanhurskauden "raja-arvoista" väännetään kättä. Ja toiset asiat ovat aika selvästi elämänvanhurskauden kannalta yksiselitteisiä: ehkäisemättömyys on hyvä esimerkki. Joka siinä linjassa poikkeaa, EI VOI olla vanhoillislestadiolainen. Tätä tarkoitin sillä, että tietyissä asioissa ollaan samaa mieltä, tai sitten kielletään usko, ja haetaan pelastustoivossa muita koulukuntia.
Sosiologisesti lienee kiistämätöntä, että tiivis porukka tarvitsee tiiviin koodiston pysyäkseen kasassa. Ero "meidän" ja "heidän" välillä on olatava tarkka, muutoin "ryhmä" menettää merkityksensä ja sulautuu ympäristöönsä. Ja onhan ihan lähtökohtaisesti herätysliikkeen (protestiliiketaustansa vuoksi) poikettava kritisoidusta "valtakristillisyydestä".