Sulkeutunut otus

Siis ahdistaa se, että tuntuu että rakkaus olisi ehkä liian vähissä.
Ja ahdistaa se että en osaa tukeutua muihin ihmisiin kun olen aina ollut muille vahva ja muiden olkapää ja muiden auttaja.
Tunnen oloni ihan tosi tyhmäksi kun en tiedä onko järkevää alkaa purkaa parisuhdeongelmaa jollekin ystävälle vai ei.
Kukaan ei tiedä että minulla voisi olla murheita koska kaikki luulevat meidän olevan täydellinen pari ja pitävät minua aurinkoisena ja sellaisena kypsänä ihmisenä joka osaa käsitellä kaiken ihan itse.
Mutta nyt en osaa. Nyt itkettää. On liikaa pelissä. En halua sotkea kaikkea. Olen liian kauan kuitenkin jo rakastanut tätä yhtä ja liian paljon on yhdessä koettu. En voi tehdä hänelle tätä enkä itsellekään. Vaikka tuntuu ensimmäisen kerran että huomaan muutkin naiset ja katson jopa sillä silmällä mikä ei ole mun tapaista.
Minä en ole koskaan pettänyt enkä aijo nytkään.
Suru on kuin suuri nyrkki rintakehässä. Pää halkeaa kohta. Enkä saa puhuttua kellekään.
Kun oikeastaan mikään ei ole pielessä ja silti kaikki on. Kun mikään ei muutu. Kuitenkaan. Ja tätäkö sitä sitten jatkaa hautaan asti. Täytän ensi vuonna 40. Ja kuullostan teiniltä.
Nyt pitäisi rakennella elämää eikä purkaa sitä osiin.

Simpukkaluonne kirjoitti:

Siis ahdistaa se, että tuntuu että rakkaus olisi ehkä liian vähissä.
Ja ahdistaa se että en osaa tukeutua muihin ihmisiin kun olen aina ollut muille vahva ja muiden olkapää ja muiden auttaja.
Tunnen oloni ihan tosi tyhmäksi kun en tiedä onko järkevää alkaa purkaa parisuhdeongelmaa jollekin ystävälle vai ei.
Kukaan ei tiedä että minulla voisi olla murheita koska kaikki luulevat meidän olevan täydellinen pari ja pitävät minua aurinkoisena ja sellaisena kypsänä ihmisenä joka osaa käsitellä kaiken ihan itse.
Mutta nyt en osaa. Nyt itkettää. On liikaa pelissä. En halua sotkea kaikkea. Olen liian kauan kuitenkin jo rakastanut tätä yhtä ja liian paljon on yhdessä koettu. En voi tehdä hänelle tätä enkä itsellekään. Vaikka tuntuu ensimmäisen kerran että huomaan muutkin naiset ja katson jopa sillä silmällä mikä ei ole mun tapaista.
Minä en ole koskaan pettänyt enkä aijo nytkään.
Suru on kuin suuri nyrkki rintakehässä. Pää halkeaa kohta. Enkä saa puhuttua kellekään.
Kun oikeastaan mikään ei ole pielessä ja silti kaikki on. Kun mikään ei muutu. Kuitenkaan. Ja tätäkö sitä sitten jatkaa hautaan asti. Täytän ensi vuonna 40. Ja kuullostan teiniltä.
Nyt pitäisi rakennella elämää eikä purkaa sitä osiin.

Lue lisää

koettuna, yhteyden kuihtuminen vähitellen. Minulla ei auttanut muu kuin ottaa ja luopua miten kipeältä se tuntuikin. Minullakin on oikeus omanlaiseeni elämään, liiaksi menin hänen ehdoillaan. Kunnes en enää jaksanut. Ja nyt olen yksin, mikä sekin on omanlaisensa ahdistus, ja mahdollisuus. Rakkaus on mystistä. Yhä edelleen kaipaan kaikkea mitä oli, mutta kertaakaan en ole toivonut että takaisin tulisi. Tässä koetan löytää mitä varten nyt elän, ja sitä omaa elämää, ei läheisriippuvaisena roikkuen ihmisessä jolle kävi vain kun hänelle kävi olla yhdessä, milloin työn milloin jonkun muun seikan vuoksi. Rohkeutta ystävä simpukkaluonne!

Simpukkaluonne kirjoitti:

Siis ahdistaa se, että tuntuu että rakkaus olisi ehkä liian vähissä.
Ja ahdistaa se että en osaa tukeutua muihin ihmisiin kun olen aina ollut muille vahva ja muiden olkapää ja muiden auttaja.
Tunnen oloni ihan tosi tyhmäksi kun en tiedä onko järkevää alkaa purkaa parisuhdeongelmaa jollekin ystävälle vai ei.
Kukaan ei tiedä että minulla voisi olla murheita koska kaikki luulevat meidän olevan täydellinen pari ja pitävät minua aurinkoisena ja sellaisena kypsänä ihmisenä joka osaa käsitellä kaiken ihan itse.
Mutta nyt en osaa. Nyt itkettää. On liikaa pelissä. En halua sotkea kaikkea. Olen liian kauan kuitenkin jo rakastanut tätä yhtä ja liian paljon on yhdessä koettu. En voi tehdä hänelle tätä enkä itsellekään. Vaikka tuntuu ensimmäisen kerran että huomaan muutkin naiset ja katson jopa sillä silmällä mikä ei ole mun tapaista.
Minä en ole koskaan pettänyt enkä aijo nytkään.
Suru on kuin suuri nyrkki rintakehässä. Pää halkeaa kohta. Enkä saa puhuttua kellekään.
Kun oikeastaan mikään ei ole pielessä ja silti kaikki on. Kun mikään ei muutu. Kuitenkaan. Ja tätäkö sitä sitten jatkaa hautaan asti. Täytän ensi vuonna 40. Ja kuullostan teiniltä.
Nyt pitäisi rakennella elämää eikä purkaa sitä osiin.

Lue lisää

Hei!

Minäkin olen etäsuhteessa ja kuullostaa ihan tutulta kriiseilyltä.
Etäsuhteen tekee hankalammaksi se, että ei pääse juttelemaan kasvotusten silloin, kun epäilykset ovat suurimmat.
Meillä meni ainakin vuodenpäivät muuten joka tapaamisella fyysisen läheisyyden tarpeet ihan ristiin.
Oli aika turhauttavaa aikaa. Kun tavattiin, niin toista ei huvittanut tai toisella oli menkat tai muuta kivaa. Vieläkin hiukan kipuillaan välillä ja varmasti jatkossakin.
Elämään kuuluu suvantokaudet ja huiput. Taidat olla suvannossa suhteesi kanssa. Joko jatkat tai jäät. Minä olen itse jatkanut joka kerta.

Simpukkaluonne kirjoitti:

Siis ahdistaa se, että tuntuu että rakkaus olisi ehkä liian vähissä.
Ja ahdistaa se että en osaa tukeutua muihin ihmisiin kun olen aina ollut muille vahva ja muiden olkapää ja muiden auttaja.
Tunnen oloni ihan tosi tyhmäksi kun en tiedä onko järkevää alkaa purkaa parisuhdeongelmaa jollekin ystävälle vai ei.
Kukaan ei tiedä että minulla voisi olla murheita koska kaikki luulevat meidän olevan täydellinen pari ja pitävät minua aurinkoisena ja sellaisena kypsänä ihmisenä joka osaa käsitellä kaiken ihan itse.
Mutta nyt en osaa. Nyt itkettää. On liikaa pelissä. En halua sotkea kaikkea. Olen liian kauan kuitenkin jo rakastanut tätä yhtä ja liian paljon on yhdessä koettu. En voi tehdä hänelle tätä enkä itsellekään. Vaikka tuntuu ensimmäisen kerran että huomaan muutkin naiset ja katson jopa sillä silmällä mikä ei ole mun tapaista.
Minä en ole koskaan pettänyt enkä aijo nytkään.
Suru on kuin suuri nyrkki rintakehässä. Pää halkeaa kohta. Enkä saa puhuttua kellekään.
Kun oikeastaan mikään ei ole pielessä ja silti kaikki on. Kun mikään ei muutu. Kuitenkaan. Ja tätäkö sitä sitten jatkaa hautaan asti. Täytän ensi vuonna 40. Ja kuullostan teiniltä.
Nyt pitäisi rakennella elämää eikä purkaa sitä osiin.

Lue lisää

..ystäville tai ainakin erittäin luotettaville ystäville. Kriisistä pitää myös hienovaraisesti puhua naisellesi, mutta ei tietenkään töräyttää kaikkea pöytään, että toinen pelästyy.

Kaukosuhde on sekä hyvä että toisaalta huono valinta. Kahdeksan vuotta on hitsin pitkä aika, kunnoitettava aika.

Kriisejä on joka suhteessa, eikä sen tarvitse merkitä eroa, vaan asioista puhumista, uudelleenarvioimista ja lähentymistä kumppanin kanssa.

Ettekö tosiaan voi muuttaa lähelle toisianne? Vai olisiko se helpottavaa ensinkään? Tiedä häntä..

Tuo vahvana ja aurinkoisena oleminen on minulle tuttua. Jotkut ystävät pitävät minusta tasan siihen asti, kun tarvitsevat olkapäätä. Ei olisi puhettakaan, että voisin mennä ongelmineni heidän luokseen. Joudun tosi tarkkaan valitsemaan kenelle puhun, sillä ymmärtämättömyyden lisäksi, saatan tarinani joutua lukemaan seuraavan päivän Hesarista..:D

Tällä simpukalla ei ole ainoatakaan lesboystävää eikä sitä oikein osaa niitä etsiäkään näin varttuneemmalla iällä. Heteroystäville ei osaa avautua .. kun kalvaa epäilys että ei ne ymmärrä.
Miehet ovat hyviä ystäviä niin homot kuin heterotkin mutta näiden asioiden syvällisempi pohdinta tuntuu jotenkin vaikealta miesten kanssa.
Hassuinta tässä on se että kaikki nämä kyllä luottavat minuun murheissaan ja draamoissaan.
Minä vain tallaan omaa yksinäistä polkuani vailla sielunsisarta tai todellista läheistä ystävää.
Sellaista se elämä on.
Mutta tämä suomi24 oli kiva löytö. Minä olen sellainen näkymätön tilastoimaton lesbo joten nyt tunnen ehkä kuuluvani kuitenkin johonkin edes. Hölmöä.