Hullumies

Terve... Hullumies on valittu vuodesta 1977 alkaen.

Suurin osa hullumiehistä on unohdettu vallan. Osa heistä on edesmenneitä. Ymmärtääkseni kaikki ovat suostumuksen valinnalleen antanut. 'Toimikausi ei varmaan ole ikuinen', mutta tuntuu että osa valituista on antanut suostumuksen ymmärtämättä ja tekemättä mitään kunniatehtävän hyväksi.

Tässä en halua ketään tuomitsemaan mutta toisinpäin kehun Eevaa. En turhaan.

Koska valinnan tekee kaupungin organisaatio (valitettavasti politiikan ehdoilla) niin kaupunki edellyttäisi että valituksi tullut lupautuisi huolehtimaan kunniatehtävän hoidosta vähintään kunniatehtävänsä toimikauden ajan. Viime vuosina valitun naaman kuva on viikon ajan parissa paikallislehdessä, ja siinä kaikki. Joiden valittujen kohdalla tuntuu että (työ on tehty kun pari haastattelua on annettu).

Kaupungin pitäisi myös miettiä todella mitä hyötyä hullumiehen nimeämisestä on?
Julkistamistilaisuuttakin pitää markkinoida, kääntää se (kaupunkilähtöiseksi) markkinoivaksi, jopa uutisten loppukevennykseen.

Eli kysymys... mitä kaupunki hyötyy hullumiehestä nykyisellään?

Aivan toinen asia on toinen Hullumies. Tämä tuo julkisuutta.
172440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kauas ei arvaukseni osunut!

Oli taas se vuosi kun Hullumies valittiin. Onko kukaan kuullut sanaakaan valinnan jälkeen hänestä??????

Äänestä
  • Hullumies ehkä pitäisi uudistua tai sitten unohtaa.Kaikella on aikansa ellei
    pysty ajassa mukana pysymään

    Äänestä

Onneksi Hullumies brändinä on nykyään vähemmän tunnettu. Silti on olemassa "riski" että esittäytyessään Huittislaiseksi, kuulee välittömästi sanonnan "Ai sä oot hullumies Huittisista". Positiivisessa hulluudessa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta tämä on ehkä vähän sellaista yksinkertaisempaa "syö enemmän kuin tienaa" -tyyppistä hulluutta. Tämä ei ole paras mahdollinen imago, johon haluaa leimautua. Tämän vuoksi minulle on tullut tavaksi esittäytyä satakuntalaisena. Nykyään yritysmaailmassa small talk -osuudet ovat todella lyhyitä, enkä halua käytää näitä minuutteja hölisemällä hulluudesta.

Äänestä

hullumiehet pitää valita menestyneistä ex huittislaisista ja heille pitää antaa virkansa puolesta tehtäväksi edistää hyvää kuvaa Huittisista. Ei sisäänlämpiävyys auta.

Vaikka korvausta vastaan.

Äänestä

Olin syksyllä Teivossa raveissa, ja siellä oli Hullumies, mutta p...kele laukkasi.

Äänestä

Jotain vaihtelua voisi koettaa kehittää, hullumies alkaa olla aika loppuun kaluttu kylän juttuna.

Joku hullu poro taikka hullu horo vois koettaa vuorostansa. Naisetkin pääsisi mukaan kisaan.

Miehillä mukavaa katsottavaa kun naiset kisaisi torilla että kuka on tämäm vuoden komein, paras ja hulluinhoro.

Äänestä

Yleensähän hullut huutaa ja pomppii ja juoksee perseet paljaana kylillä ja toreilla. Tekee normiväestön silmissä jotain hiukan oudolta tuntuvia asioita ja tempauksia ja puhuu outoja mielleyhtymiä ym. Jotain tämmöistä täyshulluutta voisi ajatella tuon vanhan huittislaisen perushulluuden tilalle, se alkaa pikkasen olla kulunutta ja ehkä vanhahtavaakin jo.

"Huittisten Täyshulluus 2.0"

Tai jotain sen tyylistä voisi kokeilla. Ainakin ottaa ajatuspajoihin ja ideapalaveriin pohjaksi tällaisen kaupallisen hullun Full-meiningin pohtimisen.

Äänestä

Kyllä tuo Huittisten hullu tunnetaan muualla,siinä mielessä on toiminut.Suurin-
osa joille sanoo olevansa Huittisista reakoi tuohon,mutta olen alkanut vuosien
varrella välttämään koska jos sille että olet Huittislainen ,nauretaan ei ole kiva.
Ellei tuota saada uudistettua(vaikeata varmaan)unohtaisin koska se on paikal-
lisestikin kärsinyt inflaatiosta ja paljon. Muutetaan vaikka vuoden Huittislaiseksi
ellei keksitä mitää nostetta tuohon hommaan tai lopetetaan vallan.

Äänestä
  • Viimeksi tänään jätin kertomatta Huittislaisuudesta. Onhan tämä aivan pöhköä, sillä en häpeä Huittislaisuutta, mutta tuosta Hullusta miehestä ei vain yksinkertaisesti jaksa länkyttää tuntemattomien kanssa.

    Äänestä

  • Samaa mieltä kirjoitti:

    Viimeksi tänään jätin kertomatta Huittislaisuudesta. Onhan tämä aivan pöhköä, sillä en häpeä Huittislaisuutta, mutta tuosta Hullusta miehestä ei vain yksinkertaisesti jaksa länkyttää tuntemattomien kanssa.

    En myöskään löydä mitään positiivista vastausta tästä huittislaisesta hulluudesta, kun maailmalla kysellään.....
    Mitä vastaan??? Aina olen yhtä ymmälläni....
    Siispä kerron vain olevani Satakunnasta - pääsee näin vähemmällä selittelyllä.
    Eiköhän keksitä jotain todella positiivista välillä huittislaisista millä kaupunkia markkinoidaan?

    Äänestä

Löytyisikö ketään Hulluksi-mieheksi valittua miestä tai naista kommentoimaan?

Äänestä

Minä sanon aina kaikille kyselijöille että olen Lauttakylästä. Tai joskus jopa Loimaalta ja Kokemäeltäkin, riippuu kysjän ilmansuunnasta.

Ei ole kivaa kertoa olevansa mistään pienestä "kylästä", mutta kyllä sekin Huittisen hullun maineen kuitenkin voittaa maailmalla.

Äänestä
  • Hulluksi valintahan on kunnia! Sillä nimenomaan kiitetään ihmistä, joka on tehnyt omalla tavallaan hyvää huittislaisten hyväksi. Ei kai sitä nyt hävetä tarvii?!

    Äänestä

Siinä kun muut kertoo olevansa kotoisin Keski-Suomesta niin minä olen aina sanonut olevani Huittisista. Onko teiltä itsetunto hukassa?

Äänestä
  • Miten itsetunto liittyy siihen, ettei halua höhöttää hullusta miehestä? Jos saat kaksi minuuttia aikaa kertoa itsestäsi ennen business-asioihin menemistä, haluatko että sinut muistetaan, vaikkakin vain leikkisästi, hulluna vai lupsakkaana savolaisena? On olemassa asiantuntija-aloja, joilla kilpailu on kovaa ja pienetkin imago-asiat saattavat ratkaista kauppojen syntymisen.

    Äänestä

  • muuallabusinesta kirjoitti:

    Miten itsetunto liittyy siihen, ettei halua höhöttää hullusta miehestä? Jos saat kaksi minuuttia aikaa kertoa itsestäsi ennen business-asioihin menemistä, haluatko että sinut muistetaan, vaikkakin vain leikkisästi, hulluna vai lupsakkaana savolaisena? On olemassa asiantuntija-aloja, joilla kilpailu on kovaa ja pienetkin imago-asiat saattavat ratkaista kauppojen syntymisen.

    Kyllä kai voi kertoa olevansa Huittisista ilman Hullua miestäkin. Aika synkkämielisellä alalla toimit jos tästä on busineksellesi haittaa.

    Äänestä

Sitä paitti, sanonta on alun perin "Hullu mies HuittisiSSA, syö enemmän kuin tienaa"! Ja tämä mies oli vampulalainen renki, joka teki ruokapalkalla töitä huittislaisella maatilalla, ja jouti ottamaan förskottia;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hullumiesfani kirjoitti:

Terve... Hullumies on valittu vuodesta 1977 alkaen.

Suurin osa hullumiehistä on unohdettu vallan. Osa heistä on edesmenneitä. Ymmärtääkseni kaikki ovat suostumuksen valinnalleen antanut. 'Toimikausi ei varmaan ole ikuinen', mutta tuntuu että osa valituista on antanut suostumuksen ymmärtämättä ja tekemättä mitään kunniatehtävän hyväksi.

Tässä en halua ketään tuomitsemaan mutta toisinpäin kehun Eevaa. En turhaan.

Koska valinnan tekee kaupungin organisaatio (valitettavasti politiikan ehdoilla) niin kaupunki edellyttäisi että valituksi tullut lupautuisi huolehtimaan kunniatehtävän hoidosta vähintään kunniatehtävänsä toimikauden ajan. Viime vuosina valitun naaman kuva on viikon ajan parissa paikallislehdessä, ja siinä kaikki. Joiden valittujen kohdalla tuntuu että (työ on tehty kun pari haastattelua on annettu).

Kaupungin pitäisi myös miettiä todella mitä hyötyä hullumiehen nimeämisestä on?
Julkistamistilaisuuttakin pitää markkinoida, kääntää se (kaupunkilähtöiseksi) markkinoivaksi, jopa uutisten loppukevennykseen.

Eli kysymys... mitä kaupunki hyötyy hullumiehestä nykyisellään?

Aivan toinen asia on toinen Hullumies. Tämä tuo julkisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu