kuussa ei käytykkään?

jehna

Joo, tuttu juttu, mutta kerrataanpa:

Reilu 30 vuotta sitten lavastettiin se amerikkalaisten kuussakäynti, mutta jenkeille sattui pieni moka: usan lippu oli pistetty heilumaan, vaikka kuussa ei tuule, koska sillä ei ole ilmakehää.

Tämä todistaa jo kaiken, muuta todistetta ei tarvita. Kuvamateriaali ei siis ollut kuusta, koska kuussa lippu ei olisi heilunut. Piste.

Kaikki muu puhe siitä, että miksi nasan tuhansista työntekijöistä ei kukaan ole paljastanut juttua on turhaa puhetta, koska tuo "lipun heiluminen tuulessa" on jo täysin aukoton todiste siitä, että kuussa ei silloin käyty, tai että se kuvamateriaali ei ainakaan ollut kuusta. Sitä paitsi huijauksesta on tiennyt vain todella pieni piiri, joten nasan työntekijät ovat huiputettuja myös.

Jäljelle jää se teoreettinen mahdollisuus, että kuussa käytiin, mutta kuvamateriaali oli jostain syystä lavastettu. Esim. siksi, että mahdollinen oikea kuvamateriaali oli mennyt pilalle tai epäonnistunut yms, ja haluttiin palavasti kuvamateriaalia ja päädyttiin lavastamaan se.

Se, että se kuvamateriaali oli väärennettyä, todistaa ensisijaisesti siis ainoastaan sen, että se kuvamateriaali oli väärennettyä.

Niin, ja tämä ei kuulu salaliittoteorioihin, koska todiste on aukoton: kussa ei tuule, joten lippu ei siellä heilu.Ei siis ole kysymys mistään teoriasta, vaan aukottomasta todisteesta, jota monen ihmisen on jostain syystä vaikea myöntää itselleen. 2 2 ei anna tulokseksi 5, ja tämäkään ei ole mikään salaliittoteoria.

25

3447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heh heh

      Ihan totta, joku ideoi loppuun asti suuren salaliiton, ainoa moka oli se että kukaan ei tiennyt että kuussa ei tuule? PIENI MOKA? joopa joo...

    • Ant0n

      Niinhän ne selittävät, että lippu oli tuettu joillain virityksillä nimenomaan siksi, ettei se vain roikkuisi tangossa. Haluttiin saada se hyvännäköiseksi.

      Ongelma tässä kuulennossa on pikemminkin sen toteuttamisen mahdottomuus sen aikaisella tekniikalla. Millä tietokoneilla he laskivat lentoradan? Millä tekniikalla alusta ohjattiin, ei tehty yhtään harjoituksia, esim. kiertoradalla avaruusaluksella lentelemisellä. Olisi suoranainen ihme, jos kaikki toimisi täydellisesti niinkuin kävi.

      Nythän suunnitellaan kuulentoa, ensimmäistä todellista sellaista, suunnilleen 2010 on tavoitteena sekä amerikkalaisilla, että kiinalaisilla kuuhun päästä. No tämä se vasta todistaakin tuon 60-luvun käynnin huijaukseksi. Mikäli silloin olisi päästy kuuhun, sinne meno nykyisellä tekniikalla olisi todella yksinkertaista, eikä siihen todellakaan tarvittaisi mitään monen vuoden suunnitteluja.

      Näin siis kuussa ei ole koskaan käyty, mutta kohta sinne ollaan menossa.

      • Rappu

        Miten niin millä tietokoneilla rata laskettiin? Ja millä ohjattiin? Ei se 60-luku mitään kivikautta sentään ollut.


      • mrkala

        aivan kuten tuossa toisessa viestissä sanottiin, ei sentään silloin oltu millään kivikaudella. Sitäpaitsi käytössä oli ihmiskunnan mahtavin tietokone eli ihmisaivot ja vieläpä monin kappalein. Jos ajattelet millaisia asioita on matemaattisesti laskettu käyttäen vain päätä ja paperia (esim. Einstein) niin ei yhdet kuulaskeutumisen kiertoradat tunnu miltään. Käytössä oli joka tapauksessa kymmeniä jos ei satoja matemaatikkoja laskemassa ratoja vuosien ajan. Nykyisenä tietokoneaikakautena vain tuppaa niin helposti unohtumaan ihmisaivojen kapasiteetti ja että niiden tietokoneidenkin kehitys on ollut kiinni ihmisen laskukyvystä.

        Jenkeillä oli tuossa vaiheessa myös takana kiihkeä ja aktiivinen avaruusohjelma, jossa taivaalle singottiin rojua toisensa perään ja harjoiteltiin suurta operaatiota eli kuulaskeutumista varten. Luonnollisesti lopullinen kenraaliharjoitus olikin samalla kertaan sitten itse todellinen operaatio. Onneksi kaikki toimi riittävän hyvin. Myöhemmissä kuulennoissa, joissa hyödynnettiin monistettua tekniikkaa ja kokemusta näistä ensimmäisistä ei sitten aina kaikki silti mennytkään hyvin (Apollo 13).

        Syitä siihen, miksi kuuhun ollaan nyt menossa seuraavan kerran vasta 6 vuoden päästä on monia. Ensinnäkin siellä käytiin useaan kertaan ja saatiin tutkimusmateriaalia pitkiksi ajoiksi. Toisekseen tuona aikakautena hassattiin rahaa pilvin pimein avaruuden valloittamiseen eli strategisen sotaedun saavuttamiseen kylmän sodan aikana. Sittemmin rahaa on ohjattu muihinkin kohteisiin; avaruustutkimus kun on kallista (vrt. Mars-mönkijät 820 miljoonaa dollaria).

        Tämä investointien väheneminen avaruus- ja rakettiteknologiaan näkyi tietenkin myös kyvykkyyden laskuna. Kun ei raketteja singottukaan enää avaruuteen kerran viikossa, niin rutiinien lasku näkyy myös käytännön osaamisessa. Tätä rakoa pitää nyt saada kiinni, samalla kun tulee ottaa huomioon että teknologia on monimutkaistunut järkyttävän paljon. Aluksiin on tullut hienoelektroniikkaa moninkertaisia määriä ja se asettaa uusia vaatimuksia suunnittelulle ja myös käytölle. Kyllä 60-luvullakin jenkit valmistelivat kuumatkaa liki koko vuosikymmenen, ei asia nyt ole miksikään muuttunut. Siinä missä uusi teknologia mahdollistaa uusia asioita nopeammin, samalla se vaatii paljon enemmän huomioonotettavaa joka taas vie aikaa enemmän. Avaruusohjelmien aktivointi ei käy kädenkäänteessä; nyt pitää enemmän huolehtia siitä, että vähemmillä lennoilla saataisiin enemmän aikaan ja vieläpä turvallisemmin ja luotettavammin.


    • mrkala

      Miksi sitten neukut ottivat karvaan ja häpeällisen erävoiton kamppailussa kuun valloittamista vastaan, eivätkä filmanneet ensin omaa kuuhuijausfilmiä (eikä muuten ole tähän päiväänkään asti tehneet sitä)? Rehellisyydentunnostako? Ei tunnu loogiselta.

      Toisekseen tietenkin lippu heiluu, koska törkätessään lipun kovaan kuuperään astronautit joutuivat kiertämään lipputankoa edestakaisin saadakseen sen "porautumaan" syvemmälle. Kas lipun pystyttäminen kuuhun kun ei ole yhtä helppoa kuin hammastikun tökkääminen jäätelöön. Tämä kiertoliike aiheutti luonnollisesti ilmakehättämässä kuussa pitkäaikaisenkin lipun "liehumisen".

      Kolmanneksi tähtiä ei näy kuvien taustalla, koska kuvien etualan kohteet (astronautit ja laitteet) heijastavat voimakkaasti valoa. Tämän kirkkauden vuoksi taustalla olevat etäiset ja valoteholtaan heikommat objektit eli tähdet eivät samaan kuvaan mahdu. Kokeilepa ottaa yöllä kuvia salamaa käyttäen ystävistäsi, todennäköisesti taustan yötaivaan tähdet jäävät kuvassa näkymättä.

      Neljänneksi usein suositussa perustelussa siitä, että astronauttien varjot ovat eri pituiset samassa kuvassa on yksinkertaisesti kysymys maaston, vai pitäisikö sanoa kuuston, korkeuseroista. Menepä itse aurinkoisena päivänä ottamaan kuvia ystävistäsi jonnekin hiekkamaastoon, jossa on pieniä kuoppia ja viettäviä rinteitä (kuussa kraatterien aiheuttamia), niin johan on eri pituisia varjoja.

      Tässä yleisimpiä kohtia; näitä vasta-argumentteja on ihan yhtä paljon kuin on syytteitä tukevia argumenttejakin, joten ei väittämäsi todellakaan ole mikään aukoton fakta ja selvyys. Itse asiassa astronautit ovat useiden kuumatkojensa tuloksena tuoneet satoja tai tuhansia kiloja kuuperää ja kuukiviä maahan ja maailmalla monessa museossa ja vastaavassa on näytteillä näitä ihan kansan hypiskeltäväksi asti. Itsekin olen nähnyt ja hypiskellyt moneen otteeseen niitä lähinnä ulkomailla vieraillessani ja ne ovat todella uniikkeja. Kivet jo itsessään todistavat, että kuussa on käyty, koska kuukivet poikkeavat täysin maassa esiintyvistä. Onkin todettu että olisi paljon helpompaa mennä kuuhun hakemaan niitä kiviä kuin tehdä niin voimakas kiihdytin, että pystyttäisiin tekemään vale-kuukivi.

      Vaikka maailmaan mahtuu monia salaliittoja, niin en usko kuukäyntien olevan sellainen. Kuussa on käyty ja tullaan käymään, samoin kuin tullaan valloittamaan vielä muitakin taivaankappaleita. Ei kannata aliarvoida ihmiskuntaa niin kyvyttömäksi; me kehitymme ja jonain päivänä kykenemme vielä tähtienväliseen matkailuun, niinkuin uskon avaruuden muiden rotujen pystyneen jo pitkän aikaa. Kuun valloittaminen oli vain ensimmäinen askel.

    • The_YYZ

      Voisiko tämän 'heiluvan lipun' nähdä jossain?

      • Laz1

        Linkki:
        http://www.solarviews.com/raw/moon/moonflag.gif

        Homma meni käsittääkseni jotenkin näin... Lipun piti olla alunperin suora ja hieno, koska siinä oli jotkin tikut vahvikkeina sekä ylä- että alareunassa. Pystyttämisessä tuli kuitenkin yllättäviä vaikeuksia ja kovakouraisen käsittelyn tuloksena oli alareunan vahvikkeen murtuminen. Sen johdosta lipun alareuna ei ole samallainen suora tönkkö kuin yläreuna.


      • The_YYZ
        Laz1 kirjoitti:

        Linkki:
        http://www.solarviews.com/raw/moon/moonflag.gif

        Homma meni käsittääkseni jotenkin näin... Lipun piti olla alunperin suora ja hieno, koska siinä oli jotkin tikut vahvikkeina sekä ylä- että alareunassa. Pystyttämisessä tuli kuitenkin yllättäviä vaikeuksia ja kovakouraisen käsittelyn tuloksena oli alareunan vahvikkeen murtuminen. Sen johdosta lipun alareuna ei ole samallainen suora tönkkö kuin yläreuna.

        No stilli ei kerro heiluuko lippu vai ei. Jos tämä on näiden litteän maan kannattajien ainoa 'todiste' niin enpä voi sanoa olevani kovin vakuuttunut. Kuukiviä ovat kuitenkin tutkineet suomalaisetkin geologit. Lienevätkö mukana huijauksessa hekin? Yksikään tiedemies ei taida epäillä kuussa käyntiä.


      • Kuu-Ukkeli
        Laz1 kirjoitti:

        Linkki:
        http://www.solarviews.com/raw/moon/moonflag.gif

        Homma meni käsittääkseni jotenkin näin... Lipun piti olla alunperin suora ja hieno, koska siinä oli jotkin tikut vahvikkeina sekä ylä- että alareunassa. Pystyttämisessä tuli kuitenkin yllättäviä vaikeuksia ja kovakouraisen käsittelyn tuloksena oli alareunan vahvikkeen murtuminen. Sen johdosta lipun alareuna ei ole samallainen suora tönkkö kuin yläreuna.

        missä on lipun varjo...?? Meneekö varjo kuvassa vasemmalle kun taas muut varjot kulkevat oikealle puolelle kohteesta !?


      • Mika
        Laz1 kirjoitti:

        Linkki:
        http://www.solarviews.com/raw/moon/moonflag.gif

        Homma meni käsittääkseni jotenkin näin... Lipun piti olla alunperin suora ja hieno, koska siinä oli jotkin tikut vahvikkeina sekä ylä- että alareunassa. Pystyttämisessä tuli kuitenkin yllättäviä vaikeuksia ja kovakouraisen käsittelyn tuloksena oli alareunan vahvikkeen murtuminen. Sen johdosta lipun alareuna ei ole samallainen suora tönkkö kuin yläreuna.

        Lipun varjon puuttumisen lisäksi huomio kiinnittyy astronautin asentoon. Hän on reilussa etukenossa ikään kuin "reppu" olisi painava. Repun ei pitäisi painaa juuri mitään kuun painovoimassa.


    • illalla

      tänään 19.10.04:

      22:05 4D: Totuus kuulennoista
      (The Truth About the Moon Landings)

      "Onnistuneita matkoja kuuhun on pidetty yhtenä ihmiskunnan suurimmista saavutuksista. On kuitenkin myös esitetty teorioita, joiden mukaan kuulennot ja niistä otetut kuvat ovat lavastettuja huijauksia. Totuus kuulennoista -dokumentti pyrkii todistamaan, että kuulentoja huijauksiksi väittäneet ovat väärässä. Tuotanto Alliance Atlantis/ZigZag. Dokumentti."

      • "hörhöjä"

        hemmotellaan, perään tulee Subilta klo 23.50:

        "Hollywoodin aaveet. Mysteereiden, noituuden ja ihmeiden erikoisohjelma. Hollywood-tähtien aave-elämä.Tuhannet saapuvat Kaliforniaan odottamaan ihmeparantumista. Sienen väitetään parantavan parantumattomina tunnettuja tauteja. Ovatko myytit ihmissusista totta? Traaginen onnettomuus synnytti legendan suojelusenkelistä. Voivatko Nostradamuksen ennustukset muuttaa tulevaisuuden? "

        lainaus ohjelman sisällöstä: Telkku com.


      • mrkala
        "hörhöjä" kirjoitti:

        hemmotellaan, perään tulee Subilta klo 23.50:

        "Hollywoodin aaveet. Mysteereiden, noituuden ja ihmeiden erikoisohjelma. Hollywood-tähtien aave-elämä.Tuhannet saapuvat Kaliforniaan odottamaan ihmeparantumista. Sienen väitetään parantavan parantumattomina tunnettuja tauteja. Ovatko myytit ihmissusista totta? Traaginen onnettomuus synnytti legendan suojelusenkelistä. Voivatko Nostradamuksen ennustukset muuttaa tulevaisuuden? "

        lainaus ohjelman sisällöstä: Telkku com.

        Minusta tuntuu että olen nähnyt tuon Ufoa! -jakson jo ainakin pari kertaa, ilmeisesti kierrätys toimii subillakin... :(


      • mrkala

        Oli sen verran perusteellisesti tehty dokumentti, että luulisi salaliittoteorioiden vaikenevan vähitellen. Näin tuskin tulee kuitenkaan käymään, kovapäisyys kun on sitkeä tauti.


      • puer86

        Huomasitteko että kun se tutkija puhui niiden kivien iästä että ne ovat niin ja niin monta miljardia vuotta eivätkä siten voi olla maasta, niin tekstitykseen oli pujahtanut pieni virhe ja siinä puhuttiin biljoonista vuosista!
        "Koska kivi on 1,5 biljoonaa vuotta vanha, se ei voi olla maasta" Eipä visiin, ei, kun ei universumikaan ole 15 miljardia vuotta vanhempi...


      • Laz1
        puer86 kirjoitti:

        Huomasitteko että kun se tutkija puhui niiden kivien iästä että ne ovat niin ja niin monta miljardia vuotta eivätkä siten voi olla maasta, niin tekstitykseen oli pujahtanut pieni virhe ja siinä puhuttiin biljoonista vuosista!
        "Koska kivi on 1,5 biljoonaa vuotta vanha, se ei voi olla maasta" Eipä visiin, ei, kun ei universumikaan ole 15 miljardia vuotta vanhempi...

        Opettele poika englantia...
        ;^)


      • Laz1
        Laz1 kirjoitti:

        Opettele poika englantia...
        ;^)

        Taisin lukea väärin... eli tekstityksessä sanottiin biljoonia... nyt häpeän
        :(


      • mrkala
        Laz1 kirjoitti:

        Taisin lukea väärin... eli tekstityksessä sanottiin biljoonia... nyt häpeän
        :(

        Jenkkien billionin ja meidän miljardin nyt voi pistää kääntäjän huolimattomuuden piikkiin, mutta ärsytti, kun välillä ei ollut tekstitystä ollenkaan (tosin lyhyitä pätkiä).


      • puer86
        mrkala kirjoitti:

        Jenkkien billionin ja meidän miljardin nyt voi pistää kääntäjän huolimattomuuden piikkiin, mutta ärsytti, kun välillä ei ollut tekstitystä ollenkaan (tosin lyhyitä pätkiä).

        Kääntäjän kai luulis olevan perehtynyt tähtitieteeseen tuollaisessa ohjelmassa että löytää yleensäkin oikeat termit ja silleen. Luulisi sitten kanssa että olisi huomannut ettei ne voi biljoonia vuosia olla.
        Äh, sattuuhan noita virheitä.


    • voi voi

      laittaa maailman siihen järjestykseen, mihin se kuuluukin. piste.

    • Särmä

      Tuollaiset dokumentit ovat kivaa katseltavaa, varsinkin kun ottaa avoimen ja ennakkoluulottoman kannan heti alkuunsa.

      Minulla alkoi sen salaliittoukon uskottavuus hiipua jo ihan dokkarin alkumetreillä. Mies väitti, että CIA oli yrittänyt murhata hänet jo kolme kertaa.

      Merkillistä tumpelointia. Tässä meillä siis oli mies, jota pidettiin niin vaarallisena Yhdysvalloille ettei hän saa päästä kertomaan totuutta maailmalle. Kun otetaan huomioon, että CIA tursuaa huippukoulutettuja agentteja, vimpan päälle -teknologiaa ja kaikkien väkivalta-alojen erikoistietoutta, ei nirrin erottaminen vartioimattomasta ja piiloutumattomasta kohteesta luulisi olevan ylivoimaista yhdelläkään kertaa.

      • mrkala

        >>>Minulla alkoi sen salaliittoukon uskottavuus hiipua jo ihan dokkarin alkumetreillä. Mies väitti, että CIA oli yrittänyt murhata hänet jo kolme kertaa.

        Saman jutun pistin merkille heti alkuunsa ja samat ajatukset heräsivät mieleen. Jostain syystä tuntuu muuten, että aktiivisimpia salaliittoteorioitsijoita vaivaa aina ajatus siitä, että JUURI HEIDÄT on yritetty murhata salaliiton toimesta, että JUURI HEIDÄT on yritetty vaientaa. Joku voisi kutsua tätä vainoharhaisuudeksi.

        Dokumentissa hyvin todettiin, että jotkut ihmiset haluavat töhriä Mona Lisaa, toiset raaputtaa omat nimikirjaimensa historiallisiin patsaisiin tai muinaisjäänteisiin ja kolmannet haluavat oman 15 minuuttia julkisuudessa ratsastamalla tämänkaltaisella salaliittoteorialla.

        Koska kuitenkin salaliittoja ainakin jollain tasolla on ollut ja tulee olemaan, uskottavuudella salaliiton todistamisesa on keskeinen merkitys. Dokumentissa haastateltuja salaliittoteorian isiä kuunnellessa kävi ilmi, että he luopuivat omasta uskottavuudestaan viimeistään väittämällä ettei ole mahdollista, että ikinä KOSKAAN tultaisiin pystymään kuussa käymään.


    • Kuuukkonen

      Kuussa käytiin, se on aivan varmaa. Toinen juttu onkin se miksei kaikkea aitoa kuvamateriaalia ole annettu julkisuuteen vaan osa on leikattu pois ja korvattu maassa kuvatulla kuvamateriaalilla.

      Selitys on varsin utopistinen ja moni ei siihen uskokaan. Eräs teoria on seuraavanlainen: Apollo 11 Eagle kuumodulin laskeutuessa astronautit näkivät aluksensa ikkunoista jotain varsin outoa ja ilmoittivat asiasta Houstonin avaruuskeskukseen ja kysyivät neuvoa mitä tehdä.

      Kuumodulin ympärille oli ilmestynyt valoja jotka seurasivat modulin liikkeitä. Astronautit eivät siis olleet yksin kuussa. Houston tiesi asiasta ja erään lähteen mukaan myös astronautitkin olivat tietoisia etteivät he suinkaan olleet yksin kuussa.

      Ihmiskunnalta oli salattava (jostain syystä) kaikki tieto siitä, että kuussa on elämää, siis maan ulkopuolista älyllistä elämää joka on tullut sinne jostain muualta kuin omasta aurinkokunnastamme. Nyt siis puhumme extraterrestiaalisesta elämästä.

      Miettikääpä tätä.
      Miksi USA:n kuuohjelma yhtäkkiä lopetettiin... vai lopetettiinko?
      Ei muuten lopetettu, kuulennot jatkuivat varsin pitkälle 1990 luvun loppuun. Suuri yleisö ei vain tiedä siitä mitään. Se mitä kuussa tapahtuu tälläkin hetkellä, on niin suuri asia ihmiskunnan historiassa ettei sitä voi paljastaa ennen kuin meihin virallisesti otetaan yhteyttä. USA:n kuuohjelma on osa tätä prosessia jonka avulla tehdään pehmeä lasku extraterrestiaalien ensimmäiselle viralliselle yhteydenotolle.

      Mikael Määttä

      Astrofysiologian professori. (NASA)

      • Laz1

        Pitää myöntää, että kyllä on utopistinen selitys. Olisi mukavaa kuulla mistä kyseiset juorut ovat saaneet alkunsa. Olen lukenut niistä ennekin mm. suomalaiselta www-sivulta, joka käsitteli Werner von Braunia. Netissä nyt on kaikenlaisia juttuja, joita turhautuneet ihmiset sinne kirjoittelevat... totuuden kanssa niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä.


    • vastaus 4d

      Jos katoitte sen 4d dokkairin, niin kyl siellä vaan käytiin.. Kato se dokkari.. niin oot sit hiljaa..

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7865
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2145
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      2048
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1630
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1187
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1055
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      824
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      705
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      679
    Aihe