Pelottavan todellisia unia

MaagikkoWelhoko

Näin tässä viimeyönä unta, että pystyin käsilläni aistimaan kaikenlaisia energioita. Tässä unessa nämä energiat olivat jollain lailla pahoja. Se tuntui voimakkaana kihelmöintinä etenkin sormien päissä, ja sitten alempanakin sormissa. Tiettyjä paikkoja kokeillessani tuntui kuin käteni olisivat olleet liekeissä. Tästä sitten tiesin, että jotain pahaa on alueella. Eräässä vaiheessa tajusin, että tämä on varmaan unta, tein perinteisen nipistystestin, tulos: olen hereillä. Kipu tuntui täysin, samoin kihelmöinti käsissäni.

Ei välttämättä kuullosta pahalta, kuka tahansahan voi unia nähdä. Tämä kuitenkin oli erityisen pelottava, sillä herätessäni käteni poltteli edelleen, ihan kuin unessa. Samoin herääminen tästä unesta oli tajuttoman vaikeaa, tai itse herääminen tapahtui nopeasti kellon soidessa, mutta tapahtuneen tajuaminen uneksi ei.

On sanottu, että olen näkijöiden ja parantajien sukua. Nyt minusta tuntuu, että tuon unen myöstä jokin kanava avautui minussa. Käteni tuntuvat edelleen aistivan energioita, ihan kuin viime yönä unessa. Ei yhtä voimallisia, mutta kenties en vaan ole oikeassa paikassa?

1

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin..

      Sanoit tunteneesi jotain kihelmöintiä käsissäsi. Kyse voi olla esimerkiksi verenkiertoon liittyvistä ongelmista, jos vaikka nukuit käsiesi päällä?

      Mutta jos nyt sitten joku kanava on aukeamassa ja selvästi tunsit, että se oli paha, niin kannattaisi tehdä sellaisiin asioihin selvä ero. Se mikä no pahaa, on pahaa ja pahaan ei kannata ryhtyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe