”Erään seikan olen viime aikoina varsinkin pannut merkille: tämän päivän asiat eivät minua niinkään kiinnosta, tulevista tapahtumista puhumattakaan. Yhä useammin ajatukseni karkaavat menneisyyteen. Elän muistoissa. Ja mitä pidemmälle aika kuluu, sitä kauemmaksi menneisyyteen uppoan. Pienetkin asiat palautuvat sieltä mieleeni, näennäisesti mitättömät, mutta huomaan hämmästyksekseni, että niissä on ollut siemen tai itu johonkin myöhäisempään käsityskantaani, jopa koko elämäni suuntaan.”
Kahdeksankymmenvuotias Jaakko Haavio sai vain pari viikkoa ennen kuolemaansa valmiiksi käsikirjoituksen kirjaan Kuinkas siinä näin kävi. Edellä oleva lainaus on kirjan ensimmäisestä luvusta Lapsekas viisaus.
Ihan tuttua, jos ajattelee omaa ikääntymistä. Tietysti sitä kuuntelee uutisia, analysoi niitä mielessään, mutta kuinka nopeasti nuo ajatukset haihtuvatkaan tärkeämpien asioiden tulviessa tietoisuuteen. On tarkastettava, otinko jo aamulääkkeet, ovatko sukat varmasti samaa paria, missä helkkarissa puhelin, laitoin sen taatusti tuohon sohvapöydälle.
Sanotaan, että eläköityessä alkavat kiireet. Ihan tuttua sekin. Kynnys aloittaa jotain päivärutiineista poikkeavaa on korkea. Mananan suomalainen vastine on tullut ainakin itselleni erittäin tutuksi. Valitettavasti juna tai paikallisbussi tottelee vain lähtöhetkelle omistettua aikataulua.
Outo juttu tuo aikajana, sekin pahus. Osia siitä on tipahtanut ties minne. Kauan sitten sai seuraavaa joulua odottaa ainakin pari vuotta. Nyt lapsenlapsille täytyy hamstrata uudet joululahjat heti joulupukin suljettua oven. Mites mää oon unohtanut sen uudenvuoden, olikos se toissapäivänä? Kuka tohon allakkaan on kirjoittanu, syysmarkkinat nyt pyhänä? Sais sitä nyt vähä hitaammin kiiruhtaa! Seniorisoitunutkin.
Kahdeksankymmenvuotias Jaakko Haavio sai vain pari viikkoa ennen kuolemaansa valmiiksi käsikirjoituksen kirjaan Kuinkas siinä näin kävi. Edellä oleva lainaus on kirjan ensimmäisestä luvusta Lapsekas viisaus.
Ihan tuttua, jos ajattelee omaa ikääntymistä. Tietysti sitä kuuntelee uutisia, analysoi niitä mielessään, mutta kuinka nopeasti nuo ajatukset haihtuvatkaan tärkeämpien asioiden tulviessa tietoisuuteen. On tarkastettava, otinko jo aamulääkkeet, ovatko sukat varmasti samaa paria, missä helkkarissa puhelin, laitoin sen taatusti tuohon sohvapöydälle.
Sanotaan, että eläköityessä alkavat kiireet. Ihan tuttua sekin. Kynnys aloittaa jotain päivärutiineista poikkeavaa on korkea. Mananan suomalainen vastine on tullut ainakin itselleni erittäin tutuksi. Valitettavasti juna tai paikallisbussi tottelee vain lähtöhetkelle omistettua aikataulua.
Outo juttu tuo aikajana, sekin pahus. Osia siitä on tipahtanut ties minne. Kauan sitten sai seuraavaa joulua odottaa ainakin pari vuotta. Nyt lapsenlapsille täytyy hamstrata uudet joululahjat heti joulupukin suljettua oven. Mites mää oon unohtanut sen uudenvuoden, olikos se toissapäivänä? Kuka tohon allakkaan on kirjoittanu, syysmarkkinat nyt pyhänä? Sais sitä nyt vähä hitaammin kiiruhtaa! Seniorisoitunutkin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jäiskin tuohon. Ihan selvää dementian lisääntymistä on tapahtumassa. On se armollinenkin. Ei kanna turhaa murhetta jäljellä olevasta elinajasta.
Olisi parempi kun sais poistua riveistä ennen kuin on kokopäiväisen hoidon laitospotilas. Siksi teen hyötyliikuntaa ja kävelyä sää kuin sää.
Unohdat sanojen katoamisen. Monille se on tuttua. Pitää etsiä sanoja. Tänään mietin, mikä on suomalainen vastine alpakalle, pohdin asiaa, ennen kuin muistin, että se on uushopea. Ihan hermostuu, kun sana on kateissa.
Kyllähän sanat katoavat nuoremmiltakin, mutta säikäyttää se silti.
Hyvällä yöunella ja ravinnon laadulla on merkitystä muistamissakin. Olin ajamassa toiseen kaupunkiin. Maisemat olivat nyt muka aivan oudot.
Ei ollut navia mukana. Hiukan eteenpäin ajaessa sentään tutut tiemerkit osoittivat, että oikealla tiellä tässä ollaan.