jos jullit ei ole kuulleetkaan tsi-moottoreiden erittäin yleisistä kestävyysongelmista. Itse voin vahvistaa kaksoisahdetun 1,4 tsi-koneen vaikeat ongelmat. Ekasta Jettasta meni puhti ajoittain mm. kriittisen ohitustilanteen aikana, kone ei vastannut kaasuun lainkaan. Syy oli magneettikytkimestä joka jakaa "käskyt" kompressori- ja turboahtimien kesken. Tuo vika on erittäin yleinen noissa.
Pahempi, koneen täystuhoon pahimmillaan johtava vika noissa on jakoketjun venyminen, joka ilmaiseen itseään ensiksi kylmästartin aikana rallatuksella ja myös käyntihäiriöinä sekä voimanpuutteena. Kun sitten jako hyppää niin yläkerta sanoo moottorissa kaputt. Eräs ongelma ainakin ensimmäisen polven kaksoisahdetussa (140 hv , 150 hv ja 170 hv) on ollut myös karstan aiheuttamat vauriot, joita DSG-automaattivaihteisto pahentaa (vaihteisto antaa jurnuuttaa polttoainesäästön nimissä moottorin epäterveellä alakierrosalueella 1200-1400 rpm jolloin moottori karstoittuu).
Uuden polven kaksoisahdetuissa (160 hv ja 180 hv) on edelleen se surullinen magneettikytkimen ongelma, eli auto ei reagoikaan tarvittaessa aina kaasupolkimen liikkeisiin vaan on hengetön. Noissa on edelleen myös jakoketjuvikoja ollut. Talvella mm. Nettiautossa oli samoihin aikoihin myynnissä kaksi kaksoisahdettua tsi-Volkkaria, Golf VI ja Scirocco, joissa oli tämä uudemman polven moottori. Niihin oli laitettu jo tehtaan vaihtomoottori, ajomäärä vasta noin 20 tkm!
Myös yhden turbon 1,4 tsi:stä on VAGarenalla (www.vagarena.fi) kerrottu omistajiensa taholta jakoketjuongelmista, eli se löystyy samalla lailla.
Pahin mahdollinen yhdistelmä käytetyn ostajalle on 1,4 tsi yhdistettynä dsg-automaattiin, molemmat ovat surullisenkuuluisia porsimaan.
perin kummallista
59
169
Vastaukset
- hihiii hihiii
eipä jullit enää näe eikä kuule mitään,meluvaurio nääs korvissa
- viele problem
Miten TSI DSG kestävät perävaun, esim. asuntovaunun vetoa.
Tekisi mieli ottaa testaukseen, mutta laatu ja kestävyys arveluttaa. - ihania peikkoja
vai nykymoottori karstoittuu, toki toki röllin unessa.
Miksiköhän nuo myy edelleen niin pirusti, varmaan huonon laadun ja vikaisuuden takia?- turbo-skoda
Kyllä ne vaan karstoittuu. Broidin Touran 1.4 tsi vm.-07 on ollut varsinainen murheenkryyni. Uutena ostettu, kaksi kertaa vaihdettu venynyt jakoketju, kerran turbo ja kone on todellakin avattu karstanpoiston takia. Nyt sillä on ajettu jo yli 120 tkm, ja viimeksi kun juteltiin, niin siinä oli kone kuumennut jäähdytysnestevuodon takia.
- Kopio-tuote rölliä!
Että CopyPaste-mestari is back. Huomasit, että ylläpito on poistunut. Aika poika.
Aikuisten oikeesti: On kuultu TSI-moottoreiden kestävyysongelmista, juurikin 1.4 tuplaturbon osalta. about vm. 2008. On kuultu myös muiden TSI-moottoreiden ongelmista ja niihin tehdyistä muutoksista. Nyt asia on siis selvä.
Onko jullinjuntti kuullut TSI-moottoreiden erittäin hyvistä käyttöominaisuuksista ja pienestä polttoaineenkulutuksesta? Omaa kokemustahan ei ole eikä tule. - tietämätön Skodisti
En tiijä, kun en ole autoinsinööri, mutta onpa tuo TSI kestänyt.
- Hahhati hahhati
Jullinjuntti kuulostaa itseään viisaammalta, kun sisällyttää kirjoitukseensa muualta varastettua tekstiä, kuitenkaan mainitsematta tietolähdettä mitenkään.
Tekstihän on peräisin Tuulilasi-lehden nettifoorumilta. Keskustelun säännöt sanovat:
"Jos lainaat tekstiä omaan viestiisi, on asianmukaista liittää viestiin tieto lähteestä ja, jos kyse on internetlähteestä, lisätä viestiin myös linkki lähdesivulle."
Voi voi jullinjuntti parkaa, kovin alhaisia keinoja käyttää spämmäämisessään.
Mutta ei ne viat lisäänny yhtään, vaikka jullinjuntti kuinka laittaisi tänne spämmiviestejä. - Porsas on hieno eläin
Säälittävä rassukka. Kun yllättäen jostain ilmestyy jo täysin puuttuvaksi luultu ylläpito tekemään poistoja, tämä pikkuinen pysyy pari viikkoa hiljaa. Nyt ei siivousta ole jatkettu, joten kopioinnin mestari on palannut ja edelleen sääntöjen vastaisesti.
Ehkä sossukin toteaa, ettei tälle kaverille mitään kannata maksaa, koska mitäs me säännöistä. Ne on tehty rikottaviksi.- kertakäyttö kulttuuria
Nyt uusissa tsi moottoreissa on ilmennyt jakopään hihnan kestävyys ongelmia.Samoin turbot ei kestä kuin 60 th.km.kts.tekniikanmaailman kestotesti.
- Haista julli kakki
kertakäyttö kulttuuria kirjoitti:
Nyt uusissa tsi moottoreissa on ilmennyt jakopään hihnan kestävyys ongelmia.Samoin turbot ei kestä kuin 60 th.km.kts.tekniikanmaailman kestotesti.
Sääntöjen mukaan valehteleminen on kiellettyä.
Uusissa _ei todellakaan_ ole jakohihnan kanssa mitään ongelmia. Vai onko jullinjuntilla jotain konkreettisia todisteita? - ongelmat.viat.rispaantuu
Haista julli kakki kirjoitti:
Sääntöjen mukaan valehteleminen on kiellettyä.
Uusissa _ei todellakaan_ ole jakohihnan kanssa mitään ongelmia. Vai onko jullinjuntilla jotain konkreettisia todisteita?Kirjoita haku.vw.n jakopään hihna ongelmat
- Pää jako avain
ongelmat.viat.rispaantuu kirjoitti:
Kirjoita haku.vw.n jakopään hihna ongelmat
Laita sinä itse niitä linkkejä tänne jos haluat todistaa että vikoja on.
- mene liäkärille
ja testautta yläpään sairaus ongelmat
- miksi näin
Www.hs.fi/m/autot/a138232203
Hyvin näkyy uusi itäritsa vuotavan öljyä.
Taas eläkeläiset maksaa - Jullinjuntin linkit?
miksi näin kirjoitti:
Www.hs.fi/m/autot/a138232203
Hyvin näkyy uusi itäritsa vuotavan öljyä.
Taas eläkeläiset maksaaMitähän väittöä tuolta pitäisi löytyä, oi rakas jullinjuntti?
Että uusi ritsa vuotaa öljyä, johan on... - heissan jullit
Jullinjuntin linkit? kirjoitti:
Mitähän väittöä tuolta pitäisi löytyä, oi rakas jullinjuntti?
Että uusi ritsa vuotaa öljyä, johan on...http://www.hs.fi/autot/a1382322035922
katsokaas miten itäritsa lönyää öljyä jo uutena,eipä onnistunut jakopään teko hihnalla,samaa skeidaa taas,hiekka,pöly suola yms tekee tsi koneista selvän alta aika yksikön.miten vw voi epäonnistua kaikessa - skeidaa tyrkkää
heissan jullit kirjoitti:
http://www.hs.fi/autot/a1382322035922
katsokaas miten itäritsa lönyää öljyä jo uutena,eipä onnistunut jakopään teko hihnalla,samaa skeidaa taas,hiekka,pöly suola yms tekee tsi koneista selvän alta aika yksikön.miten vw voi epäonnistua kaikessatuonkin ongelman tm ennusti jo etukäteen
http://www.talouselama.fi/uutiset/tm volkswagen uusii ongelmamoottorien rakenteen onko luvassa uusia ongelmia/a2151058
nyt vw selittelee taas,samoin kuin jullit
- skeidat hajoo
Ne hajoo, sille ei mahda mitään, hajoo vääjäämättä. Hajoamista pystyy hidastamaan jos vaihtaa usein öjyt, mutta siitä huolimatta ne ovat täydellisiä aikapommeja. Kannattaa myydä skoda veli venäläiselle, voi siitä muutaman tonnin saada.
- jullinjutti hajoo taas
Rinta-Joupilla on pula myytävistä Octavioista käytettyjen puolella. Mites tämän selität jullinjuntti?
- liekkö väsynyt
jullinjutti hajoo taas kirjoitti:
Rinta-Joupilla on pula myytävistä Octavioista käytettyjen puolella. Mites tämän selität jullinjuntti?
Kaikki sulatettu ratakiskoksi.kukaan ei käytettyä skeidaa halaja,varsinainen aikapommi.Nyt on taas skeida julli harhoissaan höpötellyt
- lue auto-uutisia
liekkö väsynyt kirjoitti:
Kaikki sulatettu ratakiskoksi.kukaan ei käytettyä skeidaa halaja,varsinainen aikapommi.Nyt on taas skeida julli harhoissaan höpötellyt
Valehtelu ja väärien tietojen jakaminen on sääntöjen vastaista. Joko jöpöttää?
- kalliiksi käy taas
lue auto-uutisia kirjoitti:
Valehtelu ja väärien tietojen jakaminen on sääntöjen vastaista. Joko jöpöttää?
Lueppas pikku julli linkit otsikoiden alta skeidaa tyrkkää ja heissan jullit.kerro mitä siellä luki.Lue myö tm.n kestotesti 1,4 tsi autosta.turbo sökö jo 60 th ajettuna.on taas käytettyjen ostajille kivoja ylläreitä tiedossa
- manit pois
kalliiksi käy taas kirjoitti:

Liian tuttua toimintaa vw.ltä.autot hajoavat takuun ummettua ja asiakas maksaa.
- edelleen voimassa:
manit pois kirjoitti:
Liian tuttua toimintaa vw.ltä.autot hajoavat takuun ummettua ja asiakas maksaa.
Valehtelu ja väärien tietojen jakaminen on sääntöjen vastaista. Joko jöpöttää?
- osssss
kalliiksi käy taas kirjoitti:
Lueppas pikku julli linkit otsikoiden alta skeidaa tyrkkää ja heissan jullit.kerro mitä siellä luki.Lue myö tm.n kestotesti 1,4 tsi autosta.turbo sökö jo 60 th ajettuna.on taas käytettyjen ostajille kivoja ylläreitä tiedossa
Just tuo on tärkeä pointti.
Vaarallinen ostos käytettynä! - Nalehtelu kuriin
kalliiksi käy taas kirjoitti:
Lueppas pikku julli linkit otsikoiden alta skeidaa tyrkkää ja heissan jullit.kerro mitä siellä luki.Lue myö tm.n kestotesti 1,4 tsi autosta.turbo sökö jo 60 th ajettuna.on taas käytettyjen ostajille kivoja ylläreitä tiedossa
Luettu on. Kirjoitat pelkkää paskaa. Kestotestissä todettiin 60.000km jälkeen että että turbon laakeroinnissa näkyi jälkiä kulumisesta. Käyttöön sillä asialla ei ollut mitään merkitystä. Normaalia mekaanista kulumista ja jäljelläolevaa käyttöikää ei TM-lähtenyt arvailemaan.
- Ei puhuta paskaa
kalliiksi käy taas kirjoitti:
Lueppas pikku julli linkit otsikoiden alta skeidaa tyrkkää ja heissan jullit.kerro mitä siellä luki.Lue myö tm.n kestotesti 1,4 tsi autosta.turbo sökö jo 60 th ajettuna.on taas käytettyjen ostajille kivoja ylläreitä tiedossa
Terot ei taaskaan tiedä mistä puhuu. Tässä lainaus ko TM:stä:"Turboahdin on toiminut 60 000 kilometriä moitteetta, mutta analyysin perusteella kuluminen on alkanut. Miten ahdin sitten tulee lopulta rikkoutumaan? Todennäköisesti painelaakerin kuluma pahenee niin, että akseli siirtyy turbiiniin päin ja jossain vaiheessa turbiinin siivet osuvat turbiinikoteloon. Vaihtoehtoisesti palaneen öljyn karstaa kertyy niin paljon turbiinipyörän juureen, että sen pyöriminen estyy ja se leikkaa kiinni. Miten kauan tähän vaurioitumiseen kuluu, onkin hankalampi kysymys. Selvää kuitenkin on, että nykymoottoreissa turboahtimet joutuvat niin koville, että vaihto saattaa olla edessä vähintään kerran moottorin eliniän aikana.
Vaihtotarve ei osoita ahtimien huonoutta, mutta kertoo siitä, miten kovilla ne pitkien öljynvaihtovälien nykymoottoreissa ovat-" - Voimaa ja Vääntöä
osssss kirjoitti:
Just tuo on tärkeä pointti.
Vaarallinen ostos käytettynä!Lisää lainauksia:"Itse perusmoottori vaikuttaa kaiken kaikkiaan täysin käytössä kulumattomilta, joskin jo tehtaalla osien välykset ovat sattuneet toleranssien ylälaitaan."
Kova kone siis on perusteiltaan kyseessä. Turbonn SAATTAA joutua vaihtamaan kerran moottorin eliniän aikana. Otan tällaisen koneen seitsemänä päivänä viikossa vaparivinguttimen sijaan.
- epätoivoiset eemelit
Ja HAH HAH, noita teidän kirjoittelujanne. Ei muuten vaikuta tippaakaan suomalaisten autonvalintaan.
- tsi
Heissan jullit nimimerkin kuvassa ei ole uusi octavia, todennäköisesti niiltä ajoilta kun oli vielä fsi koneita hihnalla.
Ei se vain tuo trollaus taho onnistua.
- Äitin pikku
KULLANNUPUT ovat päässet ÄITIN tietsikalla kirjoitelemaan vähän hömpää.
- julli.
Kyllä noista tsi-ongelmista on kuultu, ja on ihan kokemustakin lähipiirissä..siis ei täällä suomi24:ssä vaan ihan reaalimaailmassa. Kaikkihan me tiedetään jo, ettei noita ensimmäisen polven 1.4 tsi-moottorilla varustettuja VAG-autoja kannata ostaa käytettynä. Edelläkävijän rooli on vaikea, kun edistyksellinen tekniikka ei saisi maksaa kilpailijoiden höyrykoneita enemmän.
- kuulopuheisiin
ei ole uskomista.
- samaa rataa aina vaan
Eikä uusiakaan.Turbo ja jakopään hihna levii edelleen
- ei säry ei
samaa rataa aina vaan kirjoitti:
Eikä uusiakaan.Turbo ja jakopään hihna levii edelleen
Onneksi ne ei hajoa sinun käskystä, päätelmä = ne eivät hajoakkaan.
- jatkuvaa taistelua
ei säry ei kirjoitti:
Onneksi ne ei hajoa sinun käskystä, päätelmä = ne eivät hajoakkaan.
Valitettavasti pajat täynnä hajonneita skodia.Ei tunnu ongelmat loppuvan millään
- Ongelmat lääkitykses
jatkuvaa taistelua kirjoitti:
Valitettavasti pajat täynnä hajonneita skodia.Ei tunnu ongelmat loppuvan millään
Mä luulen ettei sun ongelmat lopu muuten kuin lääkitystä vaihtamalla.
- näin reality elämäss
jatkuvaa taistelua kirjoitti:
Valitettavasti pajat täynnä hajonneita skodia.Ei tunnu ongelmat loppuvan millään
Eipä niitä vaan pajalla ole näkynyt
- lue vagarenan sivut
näin reality elämäss kirjoitti:
Eipä niitä vaan pajalla ole näkynyt
Jos ei pajalla niin sulatossa sitten.Eipä noita ritsoja pajoo kannata korjailla.
- lue edes aku ankkaa
lue vagarenan sivut kirjoitti:
Jos ei pajalla niin sulatossa sitten.Eipä noita ritsoja pajoo kannata korjailla.
Suomen suosituin työsuhdeauto on Skoda Octavia. Pajalla ja sulotossako nämä usein perheelliset käyttäjät ajavat vuodesta toiseen?
- kova ääninen ritsa
lue edes aku ankkaa kirjoitti:
Suomen suosituin työsuhdeauto on Skoda Octavia. Pajalla ja sulotossako nämä usein perheelliset käyttäjät ajavat vuodesta toiseen?
Halpa hankinta hinta ja markkinoiden lyhin takuu todella epäluotettavan tekniikan kanssa on koitunut monelle todella kalliiksi.
- Juntinjullin päästöt
kova ääninen ritsa kirjoitti:
Halpa hankinta hinta ja markkinoiden lyhin takuu todella epäluotettavan tekniikan kanssa on koitunut monelle todella kalliiksi.
Sääntöjen kohta numero 5: perättömien tietojen levittäminen on kiellettyä.
Edellisessäkin viestissä oli monta kohtaa jotka eivät pidä paikkaansa
1) Halpa hankintahinta.
Skoda on samassa hintaluokassa kuin muut saman kokoluokan autot. Väite on siis väärä.
2) Markkinoiden lyhin takuu.
Miten Skodan kahden vuoden takuu voi olla lyhyempi kuin esim. Audin kahden vuoden takuu tai Volkswagenin tai Opelin tai kahden vuoden takuu? Väite on siis väärä.
3) Todella epäluotettava tekniikka.
Ei ole todisteita, että Skodassa olisi sen epäluotettavampi tekniikka kuin muissakaan autoissa. Väite on siis väärä
4) koitunut monelle kalliiksi
Viat korjataan takuuaikana veloituksetta, ja sen jälkeenkin on vielä valmistajan vastuu. Väite on siis väärä.
Ilmoitetaanko kirjoitus asiattomaksi niin luotsi poistaa sen? - Suoli toiminaan luotsi!
Juntinjullin päästöt kirjoitti:
Sääntöjen kohta numero 5: perättömien tietojen levittäminen on kiellettyä.
Edellisessäkin viestissä oli monta kohtaa jotka eivät pidä paikkaansa
1) Halpa hankintahinta.
Skoda on samassa hintaluokassa kuin muut saman kokoluokan autot. Väite on siis väärä.
2) Markkinoiden lyhin takuu.
Miten Skodan kahden vuoden takuu voi olla lyhyempi kuin esim. Audin kahden vuoden takuu tai Volkswagenin tai Opelin tai kahden vuoden takuu? Väite on siis väärä.
3) Todella epäluotettava tekniikka.
Ei ole todisteita, että Skodassa olisi sen epäluotettavampi tekniikka kuin muissakaan autoissa. Väite on siis väärä
4) koitunut monelle kalliiksi
Viat korjataan takuuaikana veloituksetta, ja sen jälkeenkin on vielä valmistajan vastuu. Väite on siis väärä.
Ilmoitetaanko kirjoitus asiattomaksi niin luotsi poistaa sen?Luotsi voisi taas käväistä. Jullinjuntti pelästyi pariksi viikoksi, mutta eihän tähän auta kuin delete-nappi. Vai onko tämä "keskustelua Skodasta"? Perättömiä väitteitä, jatkuvaa toistoa, ei perusteluja...
- skoda on skeidaa
bump
- totuuden torvi
Käyppäs pikku julli vagarenan sivuilla ja lue faktat linkeistä joita täältä sivustoilta löytyy,ja lopeta tuo turha selostelu.Katsos kun se on turhaa.
- Luotsia odottellessa
totuuden torvi kirjoitti:
Käyppäs pikku julli vagarenan sivuilla ja lue faktat linkeistä joita täältä sivustoilta löytyy,ja lopeta tuo turha selostelu.Katsos kun se on turhaa.
Niin. Valehtelu ei ilmeisesti ole turhaa, mutta sääntöjen vastaista. Kuka selostelee ja kuka valehtelee?
- varmaan sairas
Luotsia odottellessa kirjoitti:
Niin. Valehtelu ei ilmeisesti ole turhaa, mutta sääntöjen vastaista. Kuka selostelee ja kuka valehtelee?
Voi voi pikku larvantoa.Katsos kun tosiasioita ei voi poistaa.
- Varmasti terve
varmaan sairas kirjoitti:
Voi voi pikku larvantoa.Katsos kun tosiasioita ei voi poistaa.
Sinulla on osuva nimimerkki. Varmasti olet sairas.
- naurattaa röhöööö
Varmasti terve kirjoitti:
Sinulla on osuva nimimerkki. Varmasti olet sairas.
Heissan pikku larppis,meneppäs vagarenan sivuille kertomaan noita mantrojasi.Luulen että sinut ja jorinasi ulkoistetaan melko pian.heh heh höhöööö
- Luotsia odottellessa
naurattaa röhöööö kirjoitti:
Heissan pikku larppis,meneppäs vagarenan sivuille kertomaan noita mantrojasi.Luulen että sinut ja jorinasi ulkoistetaan melko pian.heh heh höhöööö
Näin. Suosittelen myös arvon jullinjuntille rekisteröitymistä vagarenalle ja muutaman "kaikki hajoo, julli artisti maksaa itte uuden auton jakopään ja dsg:n"-avausta. Katsotaan kuka ulkoistetaan.
- tosikko ei maksa
vagarenan sivuilla on tosiaan melkoisen paljon pettyneitä skodisteja,täällä taas tuntuu ettei kellään ole ehkis skodaa,iskällä korkeintaan,jo itse joutuu noin kalleita korjauksia maksamaan lähtee skeida talosta melko nopeesti.
- viisas vaihtaa pois
Kun on tyhmä pää niin siitä kärsii koko julli.meinaan käy viima lompakon tienoilla ja meluisassa kajuutassa kun ovien tiivisteetkin irvistelee miten sattuu.
- korjauskulut = 0
viisas vaihtaa pois kirjoitti:
Kun on tyhmä pää niin siitä kärsii koko julli.meinaan käy viima lompakon tienoilla ja meluisassa kajuutassa kun ovien tiivisteetkin irvistelee miten sattuu.
Miksi minä vaihtaisin luotettavan Skodan johonkin riisipussiin?
- Rikoo riskillä ruma
viisas vaihtaa pois kirjoitti:
Kun on tyhmä pää niin siitä kärsii koko julli.meinaan käy viima lompakon tienoilla ja meluisassa kajuutassa kun ovien tiivisteetkin irvistelee miten sattuu.
" meinaan käy viima lompakon tienoilla "
Mistä näitä sikiää, tai missä tällaista kieltä vielä o i k e a s t i käytetään... - larvanto opettele suomee
Rikoo riskillä ruma kirjoitti:
" meinaan käy viima lompakon tienoilla "
Mistä näitä sikiää, tai missä tällaista kieltä vielä o i k e a s t i käytetään...Vanhat skoda jormat veistelevät siwan kassa jonoissa.kuulemma jo öljykulut laittavat eläkeläisten lompakot lepattamaan vaikka vähän ajavatkin.
- pöhkökö oot??
larvanto opettele suomee kirjoitti:
Vanhat skoda jormat veistelevät siwan kassa jonoissa.kuulemma jo öljykulut laittavat eläkeläisten lompakot lepattamaan vaikka vähän ajavatkin.
Huono kuulo sinulla, tai sitten kuulet omias
- jeah jeah
ymmärrä luettu
http://www.vagarena.fi/index.php?topic=22237.0
mites se on.viekö skeidat öljyä vai ei- Come on baby rokkenroll
Skoda ei kuluta öljyä, mutta vie perille litran öljypullon.
- buahhaaahhaaaa
Ja ukko uskoo vagareenan juttuja. Ei taida olla kaikki inkkarit kanootissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739