Pelkoon suhtautuminen

itselläni on myös paniikkokohtauksia ja aikoinaan huomasin myös pyörittäväni mitä jos-ajatuksia, siitä ne sitten lähti..omalla kohdalla meni sen verran huonoksi että oli pakko hakea lääkitys mutta nyt pystyy käsittelemään, kiitos lääkityksenkin näitä ajatuksia mitkä ennen saivat kauhun valtaan. olen myös huomannut vaikka kuinka epämukavalta tuntuukin, olisi nämä pelon alkutekijät kohdattava, mentävä esim. sinne paikanpäälle missä paniikki iskee. vaikka vain hetkeksi istumaan että saat aivosi tajuamaan hetki hetkeltä ettei kyseinen asia olekaan niin paha kuin mitä ajatusmaailma suoltaa. sekin on jo osana kohti parempaa huomista. tiedän että näiden asioiden kanssa taistelevien ei todellakaan ole helppoa ja toivon paljon henkistä voimaa ja jaksamista, kotiin ei kannata jäädä ajatuksia pyörittelemään. tukihenkilön tärkeys on merkittävä.

Oon täysin samaa mieltä - kun pelko/uhka valtaa mieltä, alkaa erinäiset fyysiset oireet kehossa.

Itselläni ahdistus/paniikki alkoi kun koin työnantajan ja kodin vaatimukset kovemmiksi kuin mihin itse kuvittelin pystyväni. Nyt kahden vuoden jälkeen olen lähes terve ja olen ollut kolme viikkoa ilman lääkitystä.

Helpottaa kun antaa kohtauksen tulla vaan ja sen jälkeen jatkaa, kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.. Sain tällä viikolla paniikkikohtauksen täydessä junassa, tunsin kun päässä alkoi sumeta, sydän hakkaa sataa ja puristava tunne hiipii..
Istuin vain ja tuijotin ikkunasta ulos ja ajattelin, että antaa tulla vaan en minä tähän kuole.. Kohtauksen jälkeen jotenkin helpotti.. kukaan ihminen ei tuijottanut vaikka niin kohtauksen alettua ajattelee, nousin ´' voittaja fiilis' tunteella junasta ulos ja nyt jotenkin tuntuu taas helpommalta mennä junaan..

Kulkuneuvot omat kohtaukseni usein laukaisee.. varsinkin täyteen ängetyt junat.. kohtaus tulee, jos on tullakseen, mutta mitä siitä.. ei siihen kuole..
uskon siedätyshoidon nimeen täysillä.. mitä useammin vaikean tilanteen kohtaa sitä helpompaa se kerta toisensa jälkeen on..

Toinen paha itselläni on viikoittaiset kokoukset töissä jossa tulee puheenvuoro, sain myös niissä alkaa paniikkikohtauksia, kartoin kokouksia alkusi.. Lopulta kun oli pakko osallistua, annoin kohtauksen tulla vaan ja nykyään kokoukset eivät ahdista enään niin pahasti.. kohtauksen aikana piirtelen kalenteriin, vähän hymyilytti, kun tuntuu, että taju lähtee ja tässä minä istun ja piirtelen kukkasia :D Ajattelin asian mielessäni jotenkin näin, että jos et kestä tätä tilannetta niin sitten täytyy lopettaa työt, sillä nämä kokoukset ovat osa työtä.. Siedätyshoitoa siis..

Tsemppiä kohtalotoverit!