näin aikaisin koska näin unta sinusta. Unessa tulit mun vanhempien luo. Olin peloissani ja häpeissäni nähdessäni sinut. Yritin olla katsomatta sinua. Jännitti nähdä. Olin lasten kanssa. Sitten tuli sisälle ja istuit oven viereiseen nojatuoliin. Tein jonkinlaisen syöksyn ovesta ulos. Kummallisinta on että unessa tulit minun jälkeeni. Kosketit minua olkapäästä ja sanoit Anna anteeksi. Minä annoin sillä hetkellä. Minä käännyin. Me halasimme. Pidit jonkinlaisen lyhyen puheen. Mun arvostus kohos taas. Mikä siinä p****** oli niin vaikeeta? Tapani mukaan ehdin analysoida tonkin unen...Toi olis vaan ollut se mitä mä olisin sulta joskus kauan sitten kaivannut. Ei me ei siinä unessakaan päädytty yhteen. Mut sä jäit sinne pihalle ja arvostin sua. Sitä että olit suora, rohkea ja rehellinen. Jäin miettii vaadinko sulta liikaa? Vai liian vähän? Se mun kiusaaminen nyt ei ollut mitään uutta. Tavallaan olin jo valmiiksi siellä uhrin osassa. Tottunut siihen että lähimmäiset pettää. Luottoa ei löydy vieläkään kauheesti tai se on vaikeaa. Ehkä olisin vain halunnut että kuka tahansa olisi tehnyt saman. Minkä sinä ihan pienesti tunnuit tekevän. Vai kuvittelinko senkin vain? Että olisit arvostanut minua ihmisenä?
Olen hereillä
uneton vantaalta
072
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.