Minulla on aina ollut jossain määrin huono itsetunto, olen kokennut itseni huonommaksi kuin muut ja verrannut itseäni muihin. Olemistani on leimannut epävarmuus ja huonommuuden tunteet. Viime vuosina nämä epävarmuuden tunteet ovat kanavoituneet pitkälti ulkonäköön. Olen hyvin suuren osan ajasta stressaantunut siitä miltä näytän, ulkonäön ajattelu vie pahimpina aikoina suurimman osan päivästä ja en pysty keskittymään esimerkiksi opiskeluun, koska olen niin huolestunut olemuksestani. Minulla on tarve tarkistella itseäni peilistä eri valoissa ja eri tilanteissa. Ihmisten seurassa ollessani olen usein niin tietoinen ulkonäköni virheistä, että olen koko ajan epävarma. Olen vetäytynyt sosiaalisista suhteista ainakin osittain näihin epävarmuuksiin liittyen. Usein katsoessani itseäni peilistä koen ahdistusta. Etenkin illalla puhdistaessani meikit kasvoista koen itseni niin rumaksi, että en pysty katsomaan itseäni tuntematta epätoivoa. Pelkään tilanteita, joissa joutuisin näyttäytymään ilman meikkiä... en pysty menemään ovesta ulos ilman edes jonkinlaista ehostusta. Jos joudun olemaan ilman meikkiä ihmisten seurassa, ahdistun kirkkaissa valoissa. En voisi mennä esimerkiksi kylpylään, koska joutuisin olemaan ilman ehostusta. Ehostuksen kanssa koen itseni paremmaksi kuin ilman, mutta useimmiten en ole tyytyväinen silloinkaan. Vertaan itseäni muihin ja tarkkailen heidän kasvojaan ja etenkin niitä kohtia kasvoista jotka itse koen omissa kasvoissani epämiellyttävinä. Olen 23-vuotias mutten ole koskaan seurustellut. En usko kenenkään voivan pitää minusta oikeasti. On vaikeaa päästää ketään ihmistä lähelleen, kun on niin epävarma itsestään.
Olen lukenut dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä ja löydän kuvauksista paljon sellaista, mikä sopii minuun. Tosin minulla tämä tuntuu olevan jossain määrin kausittaista, on aikoja jolloin huoleni ovat hallinnassa tai tunnen oloni ihan hyväksi omissa nahoissani, mutta sitten on aikoja jolloin nämä ajatukset pyörivät päässäni suurimman osan ajasta ja koen suurta ahdistusta niiden takia. Saatan meikata uudelleen pariinkin kertaan päivästä, ja tarkistelen itseäni peilin kautta eri valoissa ennen kuin menen ulos. Joskus olen jättänyt menemättä esimerkiksi luennolle, kun olen tuntenut oloni niin rumaksi. Erilaiset valot aiheuttavat suurta päänvaivaa.... tuntuu, että näytän niin erilaiselta eri valoissa.
Ystävilleni tai kenellekään en voi asioista puhua, koska en halua vaikuttaa pinnalliselta. Jos puhun ulkonäköön liittyvistä asioista, naamioin ne kuulostamaan kevyeltä huolestumiselta ja usein päivittelen ulkonäköäni humoristiseen sävyyn. Todellisuudessa kukaan ei tiedä miten paljon nämä asiat vaivaavat. En halua, että ajatuksiani aletaan pitää turhamaisina.... koska itsekin tiedostan, että kyse ei ole mistään tavallisesta tyytymättömyydestä, mitä jokaisella on. Jo teini-iässä sain vanhemmiltani sättimistä siitä, kun valitin ulkonäöstäni ja saatoin jopa itkeä jos piti jonnekin lähteä, mutta en saanut itseäni ikinä valmiiksi. Oli todella turhauttavaa, kun muut eivät ymmärtäneet, että en voi ajatuksilleni mitään.
Voiko kyse olla dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä, mikäli oireet ovat aaltoilevia eivätkä jatkuvasti läsnä samanlaisina tai yhtä voimakkaina?
Olen lukenut dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä ja löydän kuvauksista paljon sellaista, mikä sopii minuun. Tosin minulla tämä tuntuu olevan jossain määrin kausittaista, on aikoja jolloin huoleni ovat hallinnassa tai tunnen oloni ihan hyväksi omissa nahoissani, mutta sitten on aikoja jolloin nämä ajatukset pyörivät päässäni suurimman osan ajasta ja koen suurta ahdistusta niiden takia. Saatan meikata uudelleen pariinkin kertaan päivästä, ja tarkistelen itseäni peilin kautta eri valoissa ennen kuin menen ulos. Joskus olen jättänyt menemättä esimerkiksi luennolle, kun olen tuntenut oloni niin rumaksi. Erilaiset valot aiheuttavat suurta päänvaivaa.... tuntuu, että näytän niin erilaiselta eri valoissa.
Ystävilleni tai kenellekään en voi asioista puhua, koska en halua vaikuttaa pinnalliselta. Jos puhun ulkonäköön liittyvistä asioista, naamioin ne kuulostamaan kevyeltä huolestumiselta ja usein päivittelen ulkonäköäni humoristiseen sävyyn. Todellisuudessa kukaan ei tiedä miten paljon nämä asiat vaivaavat. En halua, että ajatuksiani aletaan pitää turhamaisina.... koska itsekin tiedostan, että kyse ei ole mistään tavallisesta tyytymättömyydestä, mitä jokaisella on. Jo teini-iässä sain vanhemmiltani sättimistä siitä, kun valitin ulkonäöstäni ja saatoin jopa itkeä jos piti jonnekin lähteä, mutta en saanut itseäni ikinä valmiiksi. Oli todella turhauttavaa, kun muut eivät ymmärtäneet, että en voi ajatuksilleni mitään.
Voiko kyse olla dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä, mikäli oireet ovat aaltoilevia eivätkä jatkuvasti läsnä samanlaisina tai yhtä voimakkaina?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.