Petra

Hyvä pohjanmaa ja Petra.
10430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miks se on hyvä?

Äänestä

Niin MM-kisojen 5.sija on MM-kisojen 5.sija, ihan kelvollinen luku. Mutta kun katsoo muita lukuja, 4 ottelua, kaksi voittoa ja kaksi tappiota, pisteet yhteensä 12-20.

Ei oikein suomalaisen painijan 2014 titteliä näillä tuloksilla, miesten puolella kahdella otteluvoitolla pääsee juuri kympin sakkiin. Ehkä miesten raskaimmassa sarjassa osallistujia on noin vähän.

Äänestä
  • Älä narise. Petra on hyvä painija. Tulevaisuudessa suomen yksi varmpia arvokisamitalisteja. Kun saa vaan lisää ottelukokemusta ja kunnon harjoitusvastutajia niin hyvää tulee.

    Äänestä

  • Kari O. kirjoitti:

    Älä narise. Petra on hyvä painija. Tulevaisuudessa suomen yksi varmpia arvokisamitalisteja. Kun saa vaan lisää ottelukokemusta ja kunnon harjoitusvastutajia niin hyvää tulee.

    Kari, nyt puhut vähän mutta asiaa !

    Äänestä

  • Vk olisi tänään päässyt kahdella voitolla samalla sijalle kuin Petra eli viidenneksi. Harmi vaan, ettei tullut sitä toista voittoa.

    Äänestä

  • Ollin Petra on parasta, mitä suomalaiselle painille on tapahtunut 2000-luvulla. yllä olevan kaltaista vähättelyä ei kyllä soisi nykypäivänä näkevänsä. Naispainin aliarvioiminen on oikeilta paini-ihmisiltä mahdollisimman tehokasta omaan jalkaan ampumista.
    Ollaan ylpeitä siitä, että meillä on lahjakkaita nuoria, jotka haluavat kovassa lajissa eteenpäin. Se on sitten ihan yksi lysti, mikä on heidän sukupuolensa. Pääasia on,että laji on esillä ja yhä uudet petrat ja ramit löytävät tiensä salille syksyisin.

    Pekka Moliis

    Äänestä

  • - pekka - kirjoitti:

    Ollin Petra on parasta, mitä suomalaiselle painille on tapahtunut 2000-luvulla. yllä olevan kaltaista vähättelyä ei kyllä soisi nykypäivänä näkevänsä. Naispainin aliarvioiminen on oikeilta paini-ihmisiltä mahdollisimman tehokasta omaan jalkaan ampumista.

    Pekka.
    puhut vähän, mutta asiaa.

    Äänestä

  • old_profile_33462 kirjoitti:

    Pekka.
    puhut vähän, mutta asiaa.

    niinhän minä aina.

    Äänestä

  • - pekka - kirjoitti:

    Ollin Petra on parasta, mitä suomalaiselle painille on tapahtunut 2000-luvulla. yllä olevan kaltaista vähättelyä ei kyllä soisi nykypäivänä näkevänsä. Naispainin aliarvioiminen on oikeilta paini-ihmisiltä mahdollisimman tehokasta omaan jalkaan ampumista.
    Ollaan ylpeitä siitä, että meillä on lahjakkaita nuoria, jotka haluavat kovassa lajissa eteenpäin. Se on sitten ihan yksi lysti, mikä on heidän sukupuolensa. Pääasia on,että laji on esillä ja yhä uudet petrat ja ramit löytävät tiensä salille syksyisin.

    Pekka Moliis

    Tuo "painiväki" taitaa olla lähinnä noita neljänkympin ylättäneitä hasbeenejä ja pikkupoikien isiä, jotka eivät koskaan matolle ole astuneetkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohojalaanen kirjoitti:

Hyvä pohjanmaa ja Petra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu