5 vuotta suhteessa erittäin riitaisen ja syyllistävän henkilön kanssa. Joista kaksi viimeistä vuotta todellista helvettiä. Imi kakki voimat. Alkoi jäädä omat asiat hoitamatta kun piti vain täyttää toisen henkilön tarpeita. Olen vähän vihainen itselleni että menin tähän mukaan ennen kuin reilu vuosi sitten havahduin että mitä oikein teen. Siitä alkoi aikamionen taistelu. Talouskin meni kaaokseen. Ja puolien pitäminen oli todella raskasta mutta sain lopulta kammettua henkilön 95 % pois elämästäni. Kauemmas. Jonain päivänä 100 %. Mutta ei mennä tähän nyt sen tarkemmin.
Sekaisin olevia käytännnön asioita olen yrittänyt hoitaa yksi kerrallaan. Joitakin asioita saanut tehtyä. Valoa tunnelin päässä niin sanotusti. Mielialta kuitenkin ailahtelee ja pienikin mitätön vastoinkäyminen saattaa aiheuttaa itseään isomman masennuksen viikoiksi. Ei siis olla turvallisilla vesillä vielä. Pientä toivoa että saan kuitenkin käytännön asiat parempaan järjestykseen lähiaikoina. Velkoja maksettua jne. Etäisyys riitakumppaniin on antanut rauhaa tehdä. Vaikkain hitaasti.
Olen käynyt terveyskeskusessa lääkärillä ja psykiatrilla, mutta lähinnä sillä ajatuksella että on kontrolli jos vaikka tulee iso takaisku. Toivon että voisin päästä sairaslomlle tai pitää ehkä ommoo lomaa toipuakseni. Ihan helposti ei vaikuta että sairaslomaa kirjoittaisivat. Lääkkeitä haluaisivat lähinnä syöttää.
Toipumisloman pituus mietityttää. Mikä on tarpeeksi? Yritän löytää vaihtoehdon että voisin viettää sen jossain muualla. Esim 6 kk luonnossa, maalla, ulkomailla tms. jos en saa sairaslomaa.
Tein kuitenkin havainnon että vaikka breikki on välttämätön oleellisinta on breikin jälkeinen aika. On helpompaa olla ei-stressantunut jos ei ole sidoksia mihinkään, poissa kotoa, ei vastaa puhelimeen, mutta asioiden saaminen balanssiin omassa ympäristössä on jutun ydin. Oman elämän muutokset. J
Mutta jotta jaksan uudistua, katsoa uusia asioita niin tuntuu että pakko pitää tauko. Mutta kuinka pitkä?
Palautumisen pituus?
6
362
Vastaukset
Hei Uuuuuuupunut!
Kerrot rankoista elämänvaiheissasi, mutta jokin viestissäsi saa minut huomaamaan, että olet jo aloittanut toipumisen. Selvästikin viestisi pääidea on, miten voit auttaa itseäsi kohti parempaa! Huomaatko itsekin tämän?
Toipumista ei kuitenkaan voi allakoida. Ei ole olemassa oikeaa kuukausimäärää, joka sinua auttaa. Sen voit nähdä vasta kun prosessi on siinä vaiheessa, että tunnet toipuneesi. Toipumis'loma' ei ole vain lomaa, se on myös psyykkistä työtä. Joudut luopumaan ja suremaankin. Tärkeintä ei ole esim. ulkomailla asuminen, vaan se, miten annat itsesi työstää asiaa. Hienoa kuitenkin, jos sinun on mahdollisuus katsella maailmaa muualtakin käsin.
Eroryhmät ovat myös merkittävä osa toipumista. Sinne voi mennä, kun erosta on sen verran aikaa, että pystyy myös kuuntelemaan muita ryhmäläisiä. Eroryhmiä järjestetään monilla paikkakunnilla.
Hyvää elämää sinulle!
Meiju, diakoni- Uuuuuuupunut
Kiitos neuvoista. Täytyy kuitenkin allakoida jokin aika käytännön asioiden takia. Aina voi yrittää allakoida lisää jos ei riitä.
- väsynny toheltaja
Itellä oli avioero ja sen jälkeen kolmen vuoden vinksahtannu suhde hullun akan kassa, töissä burnout.
Aattelin puolen vuoden taukoa kaikesta sopivaks mutta on venähtänny nyt 5 vuodeks. Veto poissa, masennusta ja häijyt uniongelmat joka päiväisinä kavereina.
Parempaan päin kuitenkin. - Haastava Suhde 4-v
Sairastuin välinpitämättömyyteen eron jälkeen. En suosittele. Huolehtikaa itsestänne ihmiset hyvät.
- Hyvä asenne
Hei !
Olet fiksu ihminen.
Osaat todella pitää huolta itsestäsi .
Analysoit rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti .
Tuo allokointi käytännön asiat raameina : loistavaa !!
Ilo lukea täyspäisen aikuisen selviytymis -ajatuksia.
Tällaista juuri elämässä kaivataan. - Iloa elämään
Hei
Täällä on monta hyvää/ ihanaa kommenttia.
Kerron vähän taustaani. Toivottavasti kukaan ei pahastu.
Olin reilu vuosi sitten tilanteessa, jolloin en uskonut selviytyväni.
Työolot kuormittivat, vei voima ja uuvuin. Lisäksi erosin ja siihenkin liittyi surullinen päätös kumppanin puolelta.
Olin vuoden pois töistä.
Sisäinen tuska, valtava taakka, syyllisyyskin, voimattomuus, toivottomuuden ja itkun määrä...
Luin itseapukirjoja uupumuksesta ja elämästä/arvoista/asenteista/elämänhallinnasta.
Juttelin lähimmäisten kanssa. Koin saaneeni rakkaudellista totuutta asioihin, jotka auttoivat eteenpäin. Näkivät asioita, joita en tiedostanut. Lähimmäisen rakkaus/ läsnäolo on ollut parantavaa.
Olin luonnossa. Olin paljon myös yksin ja pohdin/ (kärsin). Annoin tavallaan ajan viedä rauhassa eteenpäin ja elin hetkessä.
Kuuntelin klassista musiikkia ja sen tuomaa rauhaa.
Sain voimaa rukouksista ja uskosta. Minua kannateltiin. Löysin/sain elämääni jotain suurta.
Avaan päiväni nykyisin positiivisella aforismilla. Peilaan sitä elämääni ja itseeni.
Muun muassa nämä ovat olleet minun apujani. Jokaisella on varmasti omansa.
On ollut todellakin psyykkistä työtä. Havahtumista/tiedostamista, arvojen/asenteiden kyseenalastamista ja toipumista/kasvua.
Toipumisen aikaa ei varmaan kukaan tiedä.
Minäkin näen aloittajan tekstissä jo toipumisen alkaneen. Ihana huomata!
Ole rohkea! Teet mikä hyvältä tuntuu ja anna itsellesi aikaa.
Toivon kaikille hyvää päivän jatkoa ja hyvää oloa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135