Tukityöpaikat vaarassa

UUSI Laki 6/2014

Kesäkuun alussa voimaan tulleen lain mukaan palkkatukea ei saa, jos osa-aikaisille työntekijöille ei tarjota kokoaikaista työtä.

Yhdistyksille tämä on usein mahdotonta. Tukityöllistettyjen työsuhteet ovat olleet usein osa-aikaisia, koska kokoaikaiseen työsuhteeseen ei ole ollut varaa palkata.

Lakimuutos, joka heikentää kuntien ja yhdistysten mahdollisuuksia tukityöllistää ihmisiä.

14

639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osa-aikaPalkkatuki

      Palkkatuen myöntämisessä tai työkokeilun järjestämisessä edellytetään jatkossa entistä tarkemmin, että työnantaja hoitaa työsopimuslain mukaisen velvollisuutensa tarjota työtä työntekijöilleen, jotka on irtisanottu, lomautettu tai jotka ovat osa-aikaisia.

      Työtä tulee tarjota ennen palkkatukihakemuksen jättämistä tai työkokeilusopimuksen tekemistä.

      Palkkatuen myöntäminen edellyttää lisäksi, että työnantaja on tarjonnut työtä tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille, joiden irtisanomisaika on päättynyt palkkatuen hakemista edeltäneiden 12 kuukauden aikana.

      Lakimuutoksen myötä palkkatukea voidaan maksaa myös tuntimäärältään alhaiseen työsuhteeseen.

      • Anonyymi

        Nyt eläkkeelle olevalle vaimolleni aikoinaan tarjottiin vain määräaikaisia tukipaikkoja. Oikeisiin normaalitöihin häntä ei koskaan huolittu. Tukipaikoissa hän aina sai hyvät arvosanat työtodistuksiinsa, joita kertyi parikymmentä. Lähes joka paikassa hän viimeisinä työpäivinään kysyi esimiehiltään: " Enkö voisi nyt jatkaa normaalina työntekijänä, kun osaan hommat ja hyvin olen viihtynyt ?" Monet kerrat hän sai vain esimiehiltään hymyilyä ja vastauksen: " Ei meidän kannata Sinua palkata ja maksaa normaalipalkkaa ja päälle sosiaalimaksut ja muut rahat. Saamme TE-toimistosta ilmaisen työttömän , joka jatkaa hommaasi kun olet lähtenyt." Monta kertaa vaimoni viimeisinä työpäivinä opetti uudelle tukityöllistetylle työt, joka jatkoi hommaa määräajan ja panttiin lopulta pois jne.


    • Työttömien Ryt

      Tähän saakka kunnat ja ne yhdistystyönantajat, joilla ei ole taloudellisia edellytyksiä tarjota kokoaikatyötä, ovat voineet palkata uusia työntekijöitä palkkatuella tai työkokeiluun, vaikka niillä työskentelee osa-aikaisia työntekijöitä.

      Nyt yhdistysten ja kuntien pitäisi tarjota ensisijaisesti kokoaikaista työtä.

      Yhdistyksen hakemat palkkatuet ovat saaneet kielteisen rahoituspäätöksen. Meillä on tällä hetkellä töissä 50 ihmistä, eikä meillä ole taloudellisia mahdollisuuksia tarjota heille kokoaikaista työtä, kertoo toiminnanjohtaja Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry:stä.

      Eli tarkoittaako tämä sitä ettei ketään saa ottaa edes palkattomaan työKOKEILUUN jollei ensin ole tarjonnut töitä vuoden sisään irtisanotuille tai kaikille jotka ovat osa-aikaisesti palkattuina?

    • Mikä keino keksitty?

      TE-toimiston johtaja Annika Tuovinen sanoo, että tällä hetkellä esim. Lapualle ja Kauhavalle ei voida myöntää palkkatukea lomautusten vuoksi.

      Mutta Seinäjoen kaupungille voidaan taas myöntää palkkatukea eli jonkun keinon ne keksi?

    • PYSYVÄ palkkatuki

      Palkkatuki tulee pysyväksi yli 60-vuotiaille!

      Mitä kauemmin työntekijä on ollut työttömänä, sitä suurempi osa palkkakustannuksista korvataan työnantajalle.

      Tällä hetkellä palkkatukea voi saada enintään 10-24 kuukautta, jonka jälkeen tuki katkaistaan ennen kuin se voidaan myöntää uudestaan. Käytännössä työntekijä joutuu niin sanotulle jäähylle, eli joutuu olemaan viisi kuukautta työttömänä ennen kuin tukea voidaan uudelleen myöntää.

      Nyt työ- ja elinkeinoministeriössä viimeistellään uudistusta, jonka ansiosta palkkatuen jäähy ei enää koske yli 60-vuotiaita. Uudistuksella halutaan parantaa iäkkäiden pitkäaikaistyöttömien mahdollisuuksia työllistyä.

      Palkkatuen määräytymistä muutetaan niin, että työnantaja saa palkkatukena tietyn prosenttiosuuden työntekijän palkasta. Tähän asti palkkatuki on muodostunut perustuesta ja siihen maksettavasta lisäosasta.

      Uudessa järjestelmässä on kolme porrasta. Tuen suuruus määräytyy sen perusteella, kuinka kauan työntekijä on ollut työttömänä.

      1) Alle vuoden työttömänä olleen palkkakustannuksista voidaan korvata työnantajalle 30 prosenttia.

      2) 1-2 vuotta työttömänä olleen palkkakustannuksista korvataan 40 prosenttia.

      3) Yli 2 vuotta työttömänä olleen palkasta korvataan puolet. Sama koskee vammaisia ja pitkäaikaissairaita.

      • +1+1

        "Mitä kauemmin työntekijä on ollut työttömänä, sitä suurempi osa palkkakustannuksista korvataan työnantajalle."

        Kuulosta paluulta vanhaan aikaan, että mitä vanhempi työntekijä, sitä perempi palkka. Sopii mainiosti minulle. Jahka täytän 57, niin kuntahan velvoitetusti palkkaa minut 4-tonnin virkaan.


      • Minimipalkkaa saat
        +1+1 kirjoitti:

        "Mitä kauemmin työntekijä on ollut työttömänä, sitä suurempi osa palkkakustannuksista korvataan työnantajalle."

        Kuulosta paluulta vanhaan aikaan, että mitä vanhempi työntekijä, sitä perempi palkka. Sopii mainiosti minulle. Jahka täytän 57, niin kuntahan velvoitetusti palkkaa minut 4-tonnin virkaan.

        Öö ei se sun palkka siitä mihinkään nouse, vaan työnantaja saa siitä suuremman osan.

        Eli jos se maksaa sulle sen 1000 e brutto kuussa, niin mitä vanhempi ja huonokuntosempi oot, sitä enemmän työnantaja saa susta tukee että se suostuu palkkaan sut. Maksimissaan puolet eli esim. 500e.

        Palkkatuki maksetaan työnantajalle, ei työntekijälle.

        Sä saat vaan sen normipalkan. Nyt esim. Nokialta pois potkituille Dinsseille maksetaan vaan paritonni brutto vaikka ne olis kuin kokeneita ja päteviä.

        Kuvitteletko tosiaan että joku maksais 1000e enempää jollekin vanhalle pierulle?


    • Tarjottava työtä

      Jos työnantajan palveluksessa työskentelee esim. korkeimmalla korotetulla palkkatuella osa-aikainen työntekijä, on hänelle tarjottava mahdollisuutta kokopäivätyöhön, ennen kuin palkkatukea voidaan myöntää toiseen työsuhteeseen samalle työnantajalle.

      Esimerkiksi tilanteet, jossa työnantajalla ei ole edellytyksiä maksaa osa-aikaiselle työntekijälle kokoaikatyön palkkaa, ei ole peruste, jolla voi ohittaa työsopimuslain velvoitteen tarjota osa-aikaisille työntekijöille lisätyötä.

    • Työllistämisvelvoite

      Poikkeus lomautusten, irtisanomisten tai osa-aikaisten työntekijöiden tarkastelussa ovat kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluvat henkilöt.

      Työllistämisvelvoitetuilla on subjektiivinen oikeus päästä (eli velvollisuus mennä) velvoitetyöhön ja kunnalla on oikeus saada velvoitteen perusteella työllistettävästä palkkatukea.

      Velvoitetyöhön palkkatukea voidaan myöntää, vaikka kunnalla olisi parhaillaan meneillään yt-neuvottelu tai lomautuksia tai irtisanomisia.

      Keitä nämä työllistämisvelvoitetut ovat?

      • Pitkäaikaistyöttömät

        Pitkäaikaistyöttömät?

        Nuoret jotka ovat olleet yli 3 kk työttömänä?

        Sekä "vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö kuuluu kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin, mikäli 500 pvän enimmäisaika täyttyy sen jälkeen kun hän on täyttänyt 57 v., mutta ei vielä 60 v."


    • JJ.

      Töitä kyllä olisi, mutta niistä ei vain haluta maksaa oikeata palkkaa. Itsekin pääsin tuettuun työhön vieläpä koulutustani vastaavalle alalle. Se on hienoa, mutta sitten kun työt taas loppuu niin olo on kuin päähän potkitulla. Hetken tunsi taas kuuluvansa johonkin tässä yhteiskunnassa ja rahatkin riitti kohtuullisesti elämiseen. Edessä on kuitenkin taas lohduton arki kun työsuhde ei kuitenkaan jatku,etenkään tuon uuden lakimuutoksen ansiosta. Kiukuttaa kun ensin ikäänkuin näytetään miten mukavaa elämä töissä voisi olla, mutta sitten se otetaan taas pois. Hävettää kohta olla Suomalainen työtön armottoman byrokratian rattaissa.

      • JJ.

        Hävettää myös päättäjät, jotka möivät ja ajoivat Suomen alas.


    • +1+1

      "E-toimiston johtaja Annika Tuovinen sanoo, että tällä hetkellä esim. Lapualle ja Kauhavalle ei voida myöntää palkkatukea lomautusten vuoksi."

      Tuossa on harvinaisen hyvin perillä asioista oleva TE-johtaja. Muutoin kyllä TE-virkailijat ovat perillä asioista kuten näkevät kristallipallostaan.

    • Ilmasta työvoimaa

      Monet järjestöt ovat lopettaneet pitkäaikaistyöttömien palkkaamisen!

      Useat järjestöt pyörivät palkkatukea nauttivien pitkäaikaistyöttömien voimin.

      Meillä on rekrytointikielto. Uusia työntekijöitä ei voida palkata eikä entisten työntekijöiden työsuhteita ei voida jatkaa normaaliin tapaan,

      Valtio maksaa jopa yli 1300 euroa kuussa palkkatukea työnantajalle, joka palkkaa yli 500 päivää työttömänä olleen vaikeasti työllistyvän henkilön.

      Valtion maksama palkkatuki kattaa osa-aikaisen työntekijän kulut jopa kokonaan!!!

      Ensivuodesta lähtien maksetaan vain 30-50% palkasta.

      Kesäkuusta alkaen on pitänyt tarjota osa-aikaisille palkkatuella työllistetyille työntekijöilleen kokopäivätyötä ennen uuden työntekijän palkkaamista. Työsopimuslaki edellyttää sitä.

      Useat järjestöt ovat palkanneet palkkatuen avulla aina vain uusia osa-aikaisia. He ovat järjestöille halpaa tai lähes ilmaista työvoimaa.

      ärjestöjen tavasta tarjota vain osa-aikatyötä suurelle osalle palkkatuetuista työntekijöistä voi olla montaa mieltä. Esimerkiksi osa-aikaisen työntekijän saama palkka jää pieneksi.


      http://yle.fi/uutiset/monet_jarjestot_lopettivat_pitkaaikaistyottomien_palkkaamisen/7474850

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2635
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2233
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1957
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1685
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1636
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1616
    8. 91
      1563
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      125
      1432
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe