Ei voi kuin nauraa, kun asukkaat mielestelevät Tuulikkia sanomalla tätä nuorekkaaksi ja naikkonen tosiaan luulee itsekin olevansa nuorekas. Totuus on että 68 -vuotias Tuulikki näyttää n. 85 -vuotiaalta.
Tuulikki on todella vanhan näköinen ikäisekseen!
BB-Spede
14429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ikä on pelkkiä numeroita. Jokaiselle niitä kertyy, tahto tai ei.
Nuorekkuus voi tarkoittaa muutakin kuin ulkonäköä, esim. käytöstä.
totta. meidän mummo oli päälle 80 ja näytti tuolta. En tunne ketään tuon ikäistä joka näyttäisi noin vanhalta.
Sitä paitsi se on tyhmä kuin saapas. Ei kestä sen typeriä jaaritteluja. Jutuiltaan kuin 100-vuotias.
Sitä minäkin olen miettinyt. Meidän iso-iso äitee oli 99 eikä näyttänyt noin rupukalta.
Noo tiiä sitten miten ruma sitä itte on tuon ikäsenä, liekö elossakaan. Mutta tosiasia että Tuulikkia luulisi vanhemmaksi.
Nainen on elänyt kauan jo ilmeisesti ylikierroksillaSiksi, ei ihme, että noin nuori nainen ja onkin sitten noin vanhan naisen nahoissa.
Jotenkin säälittäviä tälläiset tapaukset.Joiden nuorekkuutta joskus kehuttu.
Sen jälkeen heillä lähtenyt ns.lapasesta ja kaikki realismi karkaa.
Ei vanhuksen tarvitse toki näyttää ja vaikuttaa pystyynkuolleelta.
Mutta, ei ole eduksi ikäihmisille tälläinenkään ristiriitainen tyyli, että annetaan muiden ymmärtää, kaikin mahdollisin tavoin.Olen nuori, vaikka näytänkin näin vanhalta.
Yhtä luonnottomalta näyttää, jos lapsi, tai nuori on liian pikkuvanha.
Eihän täällä saisi elää kuin vanhempiensa rahoilla loisivat, vetelät nuoret, jotka vielä luulevat olevansa aina nuoria! Mielestäni Tuulikki on oikein mukava, ja pärjää hyvin nuorten kanssa. On se hullua, että vain nuoret saisivat näkyä, pitää hauskaa ja osallistua! Kyllä apu ja raha kelpaa, kunhan vaan yli 40veet pysyy hiljaa ja näkymättömissä! Hävetkää!!
Osallistua voi tuon ikäisenä, mutta millaisiin ohjelmiin.Se onkin ihan eri juttu.
En pidä Tuulikista yhtään. Hän kehuu, että pitää kaikista ihmisitä ja tulee heidän kanssaan toimeen. Mitä vielä, heti ensimmäisellä viikolla otti Jussin hampaisiinsa ja ilveili hänelle. Omalle tyhmälle Markulle toimittelee tupakkeja ja säälii melkein 40-vuotista poikaansa, kun joutuu olemaan Kellarissa. Pelottava akka, toivottavasti lähiaikoina toinen heistä häädetään tai molemmat, ei tule yhtään kumpaakaan ikävä.
Tirautti kyyneleetkin, kun rakasparas Markku-poika ei saanut kartanon herkkuja. Niin sydämellinen, että...
Silloin ne Tuulikin viimeisetkin pisteet laski! Nyt pitäisi vaihtaa Tuulikki ja Jussi kellariin, niiden puolella pelaavatkin...siinä sitä äksöniä tulisi kellarin asukkaisiin.
Kellarista kartanoon Janne ja Dani!
No ei Armikaan ole 52-vuotiaan näköinen. Kyllä eletty elämä nkyy hänenkin kasvoillaan (kenelläpä se ei näkyisi!)
Mutta minun 57-vuotias työkaverini on todella huomattavan paljon nuoremman näköinen kuin Armi.
Ulkonäköä en halua arvostella mutta käyttäytymistä kyllä. Tekisi välillä mieli sanoa että susi lampaanvilloissa. Viimeisin lausahdus, kun aamulla paljastuneesta Markku-pojan pornovideosta alettiin kyselemään päivällä, Tuulikki siihen: sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee.
Tuulikki on luultavasti uskovainen, ainakin näin itse väittää. Olen kuvitellut että uskovaiset ovat sydämellisiä, aina kohteliaita ihmisiä. En enää. Minun mielestä uskovaisuuden saa pitää ihan omana tietonaan, jos on tapana piikitellä.
Ja hyräilee vielä koko ajan! Mikään ei ole raivostuttavampaa!
Tuulikki itse arvosteli Jussin vatsamakkaroita. Röyhkeä ämmä ja ruma. Oli tosi pahan näköinen kun oli pukeutunut mieheksi.