Olen pidemmän aikaa seuraillut keskustelua siitä kuinka vartijoista yleensä on saatu sellainen kuva, että vartijaksi ryhdytään vain sen takia, että päästään ns. pätemään.
Ikävä kyllä ammattiryhmäämme näitä "sattumia" aina lipsahtelee. Vartijaksi pääseminen kun ei tunnetusti kovin vaikeaa ole.
Tässä hieman omaa historiaani:
Jo monen monta vuotta olen halunnut tehdä poliisityötä. Tähän en sen kummempia perusteluita kirjoita, jokaisella on omat toiveensa.
Ajattelin, että kenties työskentely vartijana antaa minulle hieman tuntumaa tulevaan ammattiini.
En ole myöskään käynyt armeijaa joten homma menee työkokemuksesta, jota poliisikouluun tarvitaan...
Kävin n. 2 vuotta sitten nimeltä mainitsemattoman firman työnantajan juttusilla, jätin paperit ja täytin työhakemusen. Noin viikko siitä ko. henkilö soitti ja kysyi olisinko valmis tulemaan töihin.(En siis ollut koskaan toiminut vartijana)
Koska halusin juuri tähän firmaan, otin työn vastaan ennemmän kuin miellelläni.
Tästä siis alkoi kouluttautuminen vartijaksi. Viikko Helsingissä, ja siinä se, väliaikainen vartijakortti. Kortin keston ajan työskentelin satamahommissa.
Kortti päättyi, puolitoista viikkoa Helsingissä ja kiitos. Seuraava uusinta 5 vuoden päästä. Tämä tapahtuu niinkin yksinkertaisesti, että viedään poliisilaitokselle hakemus ja jos et ole suurempia rikkomuksia tehnyt niin tervemenoa töihin...
Nythän tässä ollaan kohta kaksi vuotta kupeksittu samoissa hommissa. Poliisikoulu romuttui pienehköön niskavammaan. En ole kyllä vielä luovuttanut. Pitää vaan pystyä todistamaan, että olen kykenevä toimimaan poliisina vammastani huolimatta. Työni teen ohjeiden mukaan ja tunnon tarkasti. Välillä kiehuu, kellä ei, mutta se ei ole ikinä vaikuttanut siihen kuinka käsittelen asiakkaita. Olivat he oikealla asialla tai eivät.
Tarkoitus tässä pienessä tarinassa oli todistaa se, että vartijaksi pääsee kuka vain ilman hullun papereita / rikosrekisteriä ja kuntotestin läpäisevä (joka ei muuten ole sekään kovin vaativa).
Tarkoitus oli myös kertoa se, että löytyy myös meitä jotka ottavat työnsä vakavasti, ei kuitenkaan niin vakavasti että olisi tarpeen pöllyttää mummoja pihalle ihan vaan sillä perusteella, että ne nyt vaan sattuivat seisomaan tiellä.
Jos pääsisin nyt poliisiksi, lähtisin heti, siitä ei epäilystäkään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö kunnioittaisi myös omaa ammattiani ja työtovereita joilla meidän piirissä tuntuu ainakin toistaiseksi kaikilla olevan vielä järki päässä.
Pyytäisinkin siis: jos yksi wannabe jossakin tavaratalossa hyppii silmille tai kävelee ne banaanit siellä kainalossa, niin älkää yleistäkö tätä kuvaa koko vartijayhteisöön! Oman järjen käyttö ei ole ainakaan toistaiseksi laissa kiellettyä!
Nouseeko se päähän?
5
2131
Vastaukset
- Jaskaxx
Työtehtävissäni minä olen usein vartijoiden esimies, ja joskus poliisienkin. En kuitenkaan tuolloinkaan kulje rinta rottingilla, vaan olen homman hiljainen valvoja, lähinnä huumormies.
Työpaikallani usein väheksytään vartijoita. Minä teen paljon yhteistyötä heidän kanssaan, ja kun homma pelaa hyvin, pidetään minua siinäkin piirissä hyvänä jätkänä. - Katiska
Ajatteletko, että kuka tahansa pääsee vartijaksi töihin, jos sinäkin olet päässyt.
Vartijaksi hyväksynnän toki saa poliisilta, kun on suorittanut kurssin, mutta ei se vielä työpaikkaa lupaa.
Sinä olet saanut/ansainnut työpaikan omilla hyveilläsi. "kuka tahansa" ei pääse siihen työhön, jossa sinä olet.- ...
No ennen piti olla todistus, että vartiointiliike sitoutuu ottamaan ko.henkilön töihin, jos haki vartijakorttia...
- Annu_p
Totta puhut... =)
- Annu_p
kun olen ansainnut työpaikkani,
kuten moni muukin,
niin miksi näitä "ylilyöntejä"
sitten sattuu?
Mistä niitä banaanikainaloita
sikiää jos "kuka tahansa"
ei vartijaksi pääse?
Onko syytettävä työnantajia vai
NOUSEEKO SE PÄÄHÄN?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760