Olen työeläkkeellä ja teen silloin tällöin työkeikkaa. Palkasta pidätetään eläkemaksut, niin milloin niistä sitten on hyötyä minulle?Pitäisikö heti vaikuttaa että eläketulo suurenee? Ammattijärjestöstäkin piti erota eläkkeelle jäädessä, että niitä maksuja ei enää mene.
Eläkkeellä työssä
3
195
Vastaukset
- Kysymys?
En tiedä, mutta kannattaa harkita, jos eläkettä ei kerry tai et saisi superkarttumia tms. että alat yrittäjäksi. Kai se on sallittua? Kai sitä eläkeläinenkin saa yrittää?
- Mummoikä
Tietääkö joku. Olen työeläkkeellä ja teen keikkahommia-palkka tulee siis eläkkeen lisäksi. Työnantaja pidättää palkasta eläkemaksut. Milloin siis minulla näistä hyötyä?
Ammattiliitttoon en voi enää kuulua. Olen työssä jossa vain naisia, ja kaikki uudet jäävät äitiyslomalle ja sen päälle pariksi vuodeksi hoitovapaalle. Minun kannalta ihan ok koska tykkään vielä tehdä osa-ai´katyötä.- Maksuun
Maksetaan kun täytät 68 vuotta. Tästä pitää itse tehdä hakemus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka702447- 671425
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801283EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79885
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19880- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta98736Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe28722- 30686