mä en tiiä mitä tai miten kirjottaa, mut mul on paha olla. ei siis silleen et mul ois silleen paha olo ku oisin kipeen tai jottai. mua itkettää ja mun tekis mieli viillellä. mä oon nähny painajaisia joka päivä antin kuolemasta lähtien. ja siinä unessa on sellanen haamun tapanen olento. se jahtaa mua myös mun unien ulkopuolella. se on ilmestyny mulle niin kauan ku mä muistan. ensimmäinen kerta tais olla ku olin 3. mul on jotenki ollu tää koko elämä pelkkää paskaa suoraan sanoen. okei, ensteks se haamu. se sanoo mulle asioita ja käskee mun tekemään ja sanomaan asioita. se voi rankaista minua tai läheistäni jos en tottele. itken joka ilta itseni uneen. mua kiusattiin ala-asteella aika pahasti ja siitä on jääny arvet. sitten ku sain kuulla mun isästä, mä sekosin. ihmettelin, et miks mulle ei oltu kerrottu aikasemmin. olin hyvin ilonen siitä tiedosta mutta samalla surullinen. sit mä tajusin ne painajaiset, joita näin ku olin viis. siin oli sellanen silmälasipäinen miekkonen, joka ei ollu hirveen paksu mut ei laihakaan. se tuli ja rikko peilin mun yläpuolella ja seuraavaks kuulu kova pamaus. voisin veikata et se oli laukaus, aseesta. mut kuiteski. sit tellu kuoli. siis mun entisen hyvän ystävän koira. olimme lenkillä eräänä tammikuisena iltana ja sitten kaverini antoi minun taluttaa koiraansa. hän ei olisi muutenkaan saanut antaa koiraansa minulle, koska tellu oli aina autojen perässä. no hän antoi sen minulle ja tellu päätti vetäistä oikein kovaa. mulla oli liukas lapanen ja se fleksi vaan irtos mun kädestä. tellu juoksi auton alle. mä syytän siitä vieläkin itseeni. toivon vaan et oisin tehny jotain toisin. sit se koulukiusaaminen vasta alko. ala-asteen lopussa se loppu. siirryttiin yläasteelle ja sain olla rauhassa. sitten muutimme pois antin luota. sitten noin kuukausi sen jälkeen antti kuoli. se, ku mä näin äidin surun. se vaan satutti mua liikaa ja rupesin purkamaan sitä viiltelemällä. viiltelin jonkin aikaa, kunnes kävimme erään ystäväni kanssa puhumassa kuraattorille. hänen koiransa jouduttiin lopettamaan ja hän viilteli myös. sitten pääsiäisen jälkeen. äidin serkku rea teki itsemurhan. hautajaisissa, mua jäi eniten vaivaamaan arja. mun isotäti. sen surun näkeminen sai mut masentumaan ja se liitty mun vatsassa olevaan surumöykkyyn kasvattaen sitä isommaksi. mut se möykky on kasvanu yhä suuremmaks ja suuremmaks. se johtuu siitä haamusta ja äänistä joita kuulen. ne syyttelee mua kaikista näistä tapahtumista. nää tapahtumat on saanu mut herkimmilleen. esim. jos joku sanoo leikillään jotain pahasti, saatan ottaa sen helposti tosissani. mä vihaan mun yhtä kaverii, minttuu. se ei osaa pitää sitä turpaansa kiinni. se ei vittu oo kokenu samoi asioi ku mä. mä en enää ikinä mee sen luokse. oon huomannu et aina kun lähen sen luota, mä lähen jonkin tekosyyn varjolla, koska mulle jäi paha mieli. yleensä, kun olen päässy pois näköalueelta, rupeen itkemään. mä piilotan mun surun sisälle. joskus mä vaan haluun purskahtaa itkuun keskellä koulupäivää et kaikki oikesti näkis, kui paha mulla on olla. mä vaan haluun itkee, nukkuu ja tehä ties mitä. mä en vaan voi mennä suoraan sanomaan muille et mulla on paha olla. enkä haluu et muut saa tietää. mulle tulee joskus outoi tunteen purkauksii, sit mä oikeesti itken. mä en vaan tiiä mitä tehä. haluun itkee ja saada kaikki tajuumaan, et mulla ei oo hyvä olla. haluun pois tästä elämästä. haluun kuolla. mutku ei. tiiän et se satuttais muit liikaa. koulussa ja kavereidenkin kanssa mä vaan esitän, et mä oon ilonen eikä mul oo mitään huolii. todellisuudessa, mä oon rikki. mua syödään sisältä päin ja mulla on paha olla. se sattuu. mua sattuu, haluun pois. haluun kuolla. haluun vaan... mä en enää tiiä. mä en pysty valitsemaan mitään vaihtoehtoa. en uskalla kertoo äidille, ku ei se kuiteskaa uskois mua. sanoo vaan, et haen huomiota, koska meil on vauva. EHKÄ MÄ VITTU HAENKIN KU MUL ON OIKEESTI PAHA OLLA!!!! mä vaan haluun unohtaa kaiken ja alottaa alusta... mä haluun jonnekkin sellaseen paikkaan, jossa mua oikeesti arvostettaisiin, rakastettaisiin sellaisena kuin olen ja jossa ei tarvitse koko ajan pelätä, että missä mun tunteenpurkaus seuraavaks tapahtuu. mä vihaan itteeni, oon ruma ja läski. mun pikkusiskokin sanoo niin. äitikin oli mun pikku sisaruksil sanonu et painan enemmän ku se. mä vihaan itteeni. miks oon tällanen? tiiän et tartteen ehkä apua. mutku ei kukaan ymmärrä mua. kukaan ei pidä musta. joka puolella soditaan ja tapellaan. en haluu elää sellaisessa paikassa. kukaan ei kuuntele. mä haluun pois. mä haluun kuolla! niin kenenkään ei tarveis kestää mua ja mun ongelmia. kaikilla ois helpompaa ilman mua. mua stressaa kaikki. koulu stressaa, kaverit, perhe, kaikki. haluun vaan itkee mut en vaan voi, joku voi kuulla. haluun vaan kuolla mut en vaan voi, se satuttais muita. mutku mua sattuu. millään ei oo enää väliä. must tuntuu, et en enää välitä mistään, en välitä itsestäni. sama se jos kävelisin auton alle. ketään ei kiinnostaisi. haluun vaan kuolla.
Masennus, 14v tyttö. AUTTAKAA!! :'(
jenniki3
6195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Huom! terveudenhoitaja sanoi, että olen normipainoinen, mut äiti vaan jatkaa vittuilua. se rasittaa ja saa mut surulliseks. puran suruani pianoon, lukemiseen tai suurimmaksi osaksi viiltelyyn. tartteen apua. en tiiä mitä tehä :'(
Ensinnä pyri lopettamaan itseviha ja ajattele, että voit aina tehdä asialle jotain, jos tunnet että sussa on jotain väärää ja jos sulla on vaikeaa, se on hyvä syy sille, jos et juuri sillon pysty itseä muuttamaan. Toisena, ala vihaamaan huonoja ihmisiä, käännä se viha niihin ja samalla etsi niitä hyviä ihmisiä (kuten minä - ei ole kehuskelua, puhun vain faktasta).
itsevihan lopettaminen on aika vaikeeta ku perhe painostaa ja tekee mun olosta arvottoman. :( mul on kans se, et jos joku tulee mulle jotain sanomaan ni en osaa sanoo takas tai sit sanon jotain tyhmää ja se tekee mun olosta entistäkin kurjemman. ja mä voisin veikata et mä oon käyny kaikki hyvät ihmiset tältä paikkakunnalta läpi eikä sieltä oo löytyny ku pari sellasta oikeesti hyvää ystävää jotka yrittää saada mun mielialaa nousemaan.
Ehkä niitä kaanustavia ystäviä tulee sitten lisää kun olet jossain uudessa koulussa isompana taikka töissä jolloin ihmiset ympärilläsi vaihtuu.
ties vaikka mua ei ois enää sillon...
Moikka.
Voitsä ottaa yhteyttä?
Haluisin oikeesti auttaa..
[email protected]