Moi!
Nettiä tutkimalla olen tullut siihen tulokseen, että suurimmassa osassa suuria ( > 300l) altaita on ulkosuodatin.
Meillä on nyt eka akva (120l) stabiloitunut ja vesiarvot pysyvät kohdillaan ponnisteluitta ja kalat voivat ulkonäöllisesti ainakin hyvin. Seuraavan akvan suunnittelu (ja rahan keruu) on tarkoitus aloittaa tässä muutaman viikon kuluessa. Tavoitteena on laittaa olohuoneeseen iso, seinän mittainen allas (50 x 50 x 250 - 270 senttiä). Yksi perheen hallituksen reunaehdoista on, ettei lasilaatikon lisäksi tule muita "härveleitä" näkyviin. Olen siis alustavasti ajatellut laittaa 2 isohkoa sisäsuodatinta molempiin päihin allasta takareunaan ihan vierekkäin. Onnistuuko?
Projekitin aikataulu on tilata laatikko vuodenvaihteen jälkeen, sisustaa ilman vettä keväällä ja aloittaa kypsytys ja kasvien istutus joskus vapun tietämillä. Loppukesästä (heinä-elokuulla) on tarkoitus siirtää ekat kalat laatikkoon.
Pumppusuodatus isoon akvaan?
14
434
Vastaukset
- vinku23
Jos akvaarion alle tulee jonkinlainen kaappi, ulkosuodattimethan saisi sinne piiloon. Siihen en uskalla kommentoida, miten sisäsuodattimilla toimisi.
Sisäsuodattimista paras lienee EHEIM 2252. Ilman suihkuputkia siitä tulee aikamoinen puhallus, mutta putket tasaavat mukavasti.
Akvaarion koosta tuli mieleen, että kun litroja tulee noinkin huikea määrä (>600), voisi akvaarion korkeus olla 60 jolloin toimisi paremmin ajatellen isoja kaloja.
Kuulostaa todella hienolta projektilta. :) - bettaristic
Kahden sisäsuodattimen lisäksi tarvisit vielä kaksi ulkosuodatinta tuohon altaaseen (tai sitten voit jättää molemmat sisäsuodattimet pois).
625-675-litraisessa altaassa saisi olla suodatusta vähimmillään 2000 litraa tunnissa, parempi olisi siinä 3000 litraa tunnissa kieppeillä.
Eheimin (huikupuhuri) 2048 sisäsuodatin on siitä tehokkaimmasta päästä sisäsuodattimia ja sekin puhaltaa vain 600 l/h. Sisäsuodattimilla vaan tuo teho pitää nostaa vieläkin korkeammaksi, sillä suodattimen suodatustilavuus on tässä tehoakin merkittävämi asia.
Jos nyt ei puhuta mattosuodattimista ollenkaan, niin mä laittaisin tuohon altaaseen suodattimiksi Eheim 2028 ja jos jostain löytäisin Eheim 2012 pickupin, koska haluamani kalasto olisi hitaasti virtaavaan veteen sopiva. Jos sä haluat kovempaa virtaavassa vedessä viihtyviä kaloja, niin 2028:n lisäksi voisi laittaa pari 2048:a.
Ulkosuodattimen etu on siinä, että sen saa kätevästi piiloon allaskaappiin. Ei siis törötä sieltä lasikiposta aina silmään, että noin esteettisesti se on parempi ratkaisu kuin sisäsuodatin.
ps. mitä tarkoitit akva stabiloitumisella, entä mitä vesiarvot ovat numeroina 120-litraisessa kun ne ovat kohdillaan?- -.-
Mahttosuodattimesta on monilla hyviä kokemuksia. Sitä kannattaa ainakin vakavasti harkita. :) Lisätietoa löytyy googlettamalla, mutta tässä on yks sivu, johon kannattaa tutustua:http://www.aquahoito.info/suomi/akvaario/matto/index.html
- Timppa
Ekaksi kiitos kaikille vastauksista!
Allas on tarkoitus tulla rakennettavan tason päälle ilman alakaappeja (juu, tarvii tukevan tason!).
Tasin kirjoittaa huolimattomasti niistä suodattimista: 2048 tuuppaa ~600l/h, ja niitä ajatuksissa oli laittaa yhteensä 4 (kaksi kumpaankin päähän). Vähän vain mietityttää edelleen, että riittääkö ne sittenkään. Tarkoitus ei ole tuupata allasta täyteen kaloja, vaan pitää siellä reilusti tilaa. Tämän hetken ajatukset ovat jotain luokkaa:
- 3 imumonnia / purjesampimonneja
- 1 3 rihmaa
- 1 3 kääpiörihmaa
- 8-10 piikkisilmää
- 15 - 20 jotain "tetramaista" parvikalaa (eloisia, värikkäitä)
ja runsaasti kasveja!
Ei siis ole tarkoitus laittaa valaita kasvamaan...
Ne nykyiset vesiarvot siinä 120:ssä ovat:
nitraatti: ~20 (heiluu 18-22 välillä ruokinnasta ja mittauksen ajankohdaan suhteesta vedenvaitoon)
nitriitti: < 0.1
dH: ~3 (pikkuisen yli)
PH: 7.3
lämpötila: 25.5 - 26.5
Nuo dH ja PH arvot tulevat vesijohdosta; eikäole motivaatiota ruveta niitä rukkaamaan jatkossa (en sitten ole vielä edes katsonut, käykö ym kalastolle moinen vesi vai ei...)
Timppa - bettaristic
-.- kirjoitti:
Mahttosuodattimesta on monilla hyviä kokemuksia. Sitä kannattaa ainakin vakavasti harkita. :) Lisätietoa löytyy googlettamalla, mutta tässä on yks sivu, johon kannattaa tutustua:http://www.aquahoito.info/suomi/akvaario/matto/index.html
Täällä myös. Meidän kuudesta akvaariosta vain yhdessä ei ole jotain mattosuodatinviritelmää. Kolmessa on perinteinen nurkkamalli, yhdessä on tuplana nurkkamalli (kaksi ohutta levyä peräkkäin, turverouhetta välissä) sitten yhdessä on ruotsalaistyyppinen mattolieriöön tungettu kiertovesipumppu. Ei siinä kuudennessakaan ole tavallista suodatinta, mutta ei siitä enempää kun ei sitä voi verrata tavalliseen jokamiehen/-naisen akvaarioon.
Suosittelen mattosuodatinta jos vaan mielikuvitus riittää eikä ole ihan peukalo keskellä kämmentä. Huoltovapaa systeemi joka ei pienestä häiriinny. - vinku23
Timppa kirjoitti:
Ekaksi kiitos kaikille vastauksista!
Allas on tarkoitus tulla rakennettavan tason päälle ilman alakaappeja (juu, tarvii tukevan tason!).
Tasin kirjoittaa huolimattomasti niistä suodattimista: 2048 tuuppaa ~600l/h, ja niitä ajatuksissa oli laittaa yhteensä 4 (kaksi kumpaankin päähän). Vähän vain mietityttää edelleen, että riittääkö ne sittenkään. Tarkoitus ei ole tuupata allasta täyteen kaloja, vaan pitää siellä reilusti tilaa. Tämän hetken ajatukset ovat jotain luokkaa:
- 3 imumonnia / purjesampimonneja
- 1 3 rihmaa
- 1 3 kääpiörihmaa
- 8-10 piikkisilmää
- 15 - 20 jotain "tetramaista" parvikalaa (eloisia, värikkäitä)
ja runsaasti kasveja!
Ei siis ole tarkoitus laittaa valaita kasvamaan...
Ne nykyiset vesiarvot siinä 120:ssä ovat:
nitraatti: ~20 (heiluu 18-22 välillä ruokinnasta ja mittauksen ajankohdaan suhteesta vedenvaitoon)
nitriitti: < 0.1
dH: ~3 (pikkuisen yli)
PH: 7.3
lämpötila: 25.5 - 26.5
Nuo dH ja PH arvot tulevat vesijohdosta; eikäole motivaatiota ruveta niitä rukkaamaan jatkossa (en sitten ole vielä edes katsonut, käykö ym kalastolle moinen vesi vai ei...)
TimppaJuu no tuolla kalastolla 50cm korkeutta on hyvä, ehdottelin sitä 60:tä sillä ajatuksella että jos tulee esim. lehtikaloja tai kiekkoja.
Voithan sinä laittaa ne neljä sisäsuodatinta (EHEIM 2252 on ainakin sellainen johon saa jatkopalan, jolloin suodatusala suurenee ja suodattimen voi laittaa pohjaa vasten nököttämään), ja katsoa riittävätkö. Jos ei hirmuisia sotkijoita ole kaloissa, niin voisi sisäsuodattimillakin varmaan toimia noinkin iso akvaario. Tämä ihan vaan arvelua.
Tetramaisista parvikaloista suosittelen sitruunatetraa, oikein mukavia ja eläväisiä kaloja. Kauniin luonnollisia mielestäni. Kardinaalitetrat ovat myöskin eloisia, ja antavat myös väriä. Kardinaalien kanssa minä yhdistäisin mustaneontetroja, ovat tosi upean näköisiä. Rihmakaloista ei ole kokemusta, joten en osaa sanoa sopivatko nuo tetrat niiden kanssa. - bettaristic
Timppa kirjoitti:
Ekaksi kiitos kaikille vastauksista!
Allas on tarkoitus tulla rakennettavan tason päälle ilman alakaappeja (juu, tarvii tukevan tason!).
Tasin kirjoittaa huolimattomasti niistä suodattimista: 2048 tuuppaa ~600l/h, ja niitä ajatuksissa oli laittaa yhteensä 4 (kaksi kumpaankin päähän). Vähän vain mietityttää edelleen, että riittääkö ne sittenkään. Tarkoitus ei ole tuupata allasta täyteen kaloja, vaan pitää siellä reilusti tilaa. Tämän hetken ajatukset ovat jotain luokkaa:
- 3 imumonnia / purjesampimonneja
- 1 3 rihmaa
- 1 3 kääpiörihmaa
- 8-10 piikkisilmää
- 15 - 20 jotain "tetramaista" parvikalaa (eloisia, värikkäitä)
ja runsaasti kasveja!
Ei siis ole tarkoitus laittaa valaita kasvamaan...
Ne nykyiset vesiarvot siinä 120:ssä ovat:
nitraatti: ~20 (heiluu 18-22 välillä ruokinnasta ja mittauksen ajankohdaan suhteesta vedenvaitoon)
nitriitti: < 0.1
dH: ~3 (pikkuisen yli)
PH: 7.3
lämpötila: 25.5 - 26.5
Nuo dH ja PH arvot tulevat vesijohdosta; eikäole motivaatiota ruveta niitä rukkaamaan jatkossa (en sitten ole vielä edes katsonut, käykö ym kalastolle moinen vesi vai ei...)
TimppaNo toi kalasto nyt ei pahemmin sotke ja leväraappaosastoa lukuunottamatta viihtyy hitaasti virtaavassa vedessä, että yhdellä ulkopöristimellä pitäis pärjätä. Mä en ihan tarkalleen tiedä miten Eheimin tehopuhurisisäsuodattimen saisi toimimaan niin, että ei tuota hirmuista virtausta...
Mitä rihmoja meinasit? Tuonnehan menis jopa kuutamorihmat! Vai ihan klassisesti sinirihmojen populaatio (tuleekohan ne toimeen kääpiörihmojen kanssa)? Ai, helmirihmat olis tosi hyvä valinta...
Jos vaikka korvaisitkin monniosaston leväbarbeilla ja tetramaisen kalaparven jollain vähemmän näykkivällä barbi/-rasboraparvella niin jopas olis Kaakkois-Aasia geotooppi siinä. Esim. leviksiä viisikko ja viisiraitabarbeja tuon 15-20 kpl tai kiilakylkiä sama luku, tai sitten rusokiiloja (nämä on kyllä ehkä liiankin värikkäitä, nm. omasta akvasta löytyy...kaverit on sitten neonoransseja hyvällä päällä ollessaan) jopa 25 kpl parvi. Lisäksi akvaarioon voisi upottaa kymmenpäisen leväkatkarapujengin, kun ne ahmattilevikset kuitenkin rohmuaa vaan kuiva-apetta ja jättää levät sikseen. Leväkatkaravut on tunnollista porukkaa ja nyhtävät 24/7 levää.
Kasveiksi kävis sitten kanssa saman maanosan rehut. Kaikki melalehdet, vesitähdikit ja vedensuosikit. Jaavansammal ja -saniainen. Kaikki rotalat. Vallisneriaakin löytyy Kaakkois-Aasiasta vaikka rehun nimi onkin Vallisneria americana. Se on kertakaikkisen hieno taustan kasvi. Istuttaa 3/4 takalasin pituudesta lasin myötäisesti...on muuten hieno. - vinku23
bettaristic kirjoitti:
No toi kalasto nyt ei pahemmin sotke ja leväraappaosastoa lukuunottamatta viihtyy hitaasti virtaavassa vedessä, että yhdellä ulkopöristimellä pitäis pärjätä. Mä en ihan tarkalleen tiedä miten Eheimin tehopuhurisisäsuodattimen saisi toimimaan niin, että ei tuota hirmuista virtausta...
Mitä rihmoja meinasit? Tuonnehan menis jopa kuutamorihmat! Vai ihan klassisesti sinirihmojen populaatio (tuleekohan ne toimeen kääpiörihmojen kanssa)? Ai, helmirihmat olis tosi hyvä valinta...
Jos vaikka korvaisitkin monniosaston leväbarbeilla ja tetramaisen kalaparven jollain vähemmän näykkivällä barbi/-rasboraparvella niin jopas olis Kaakkois-Aasia geotooppi siinä. Esim. leviksiä viisikko ja viisiraitabarbeja tuon 15-20 kpl tai kiilakylkiä sama luku, tai sitten rusokiiloja (nämä on kyllä ehkä liiankin värikkäitä, nm. omasta akvasta löytyy...kaverit on sitten neonoransseja hyvällä päällä ollessaan) jopa 25 kpl parvi. Lisäksi akvaarioon voisi upottaa kymmenpäisen leväkatkarapujengin, kun ne ahmattilevikset kuitenkin rohmuaa vaan kuiva-apetta ja jättää levät sikseen. Leväkatkaravut on tunnollista porukkaa ja nyhtävät 24/7 levää.
Kasveiksi kävis sitten kanssa saman maanosan rehut. Kaikki melalehdet, vesitähdikit ja vedensuosikit. Jaavansammal ja -saniainen. Kaikki rotalat. Vallisneriaakin löytyy Kaakkois-Aasiasta vaikka rehun nimi onkin Vallisneria americana. Se on kertakaikkisen hieno taustan kasvi. Istuttaa 3/4 takalasin pituudesta lasin myötäisesti...on muuten hieno.Minulla tuollainen tehopuhuri löytyy (2252) ja kahdella suihkuputkella sen virtaus ei ainakaan minun nähdäkseni ole hirmuinen. Toinen putki pintaa kohden ja toinen alaviistoon. Mutta kyllähän se vettä toki jonkin verran pyörittää, ja jos niitä neljä olisi niin saattaisihan siinä aikamoinen vilske käydä. :)
Ehkäpä mattosuodatin voisi olla sopiva, jos ulkosuodatin ei sovi suunnitelmaan.
Idea Aasian geotoopista on kiva. Aikaa akvaarion suunnitteluun on ainakin varattu riittävästi. :) - -.-
bettaristic kirjoitti:
Täällä myös. Meidän kuudesta akvaariosta vain yhdessä ei ole jotain mattosuodatinviritelmää. Kolmessa on perinteinen nurkkamalli, yhdessä on tuplana nurkkamalli (kaksi ohutta levyä peräkkäin, turverouhetta välissä) sitten yhdessä on ruotsalaistyyppinen mattolieriöön tungettu kiertovesipumppu. Ei siinä kuudennessakaan ole tavallista suodatinta, mutta ei siitä enempää kun ei sitä voi verrata tavalliseen jokamiehen/-naisen akvaarioon.
Suosittelen mattosuodatinta jos vaan mielikuvitus riittää eikä ole ihan peukalo keskellä kämmentä. Huoltovapaa systeemi joka ei pienestä häiriinny.Miten tuo tuplamalli on toiminu? ei oo menny tukkoon tms? Oon tässä pähkäilly, että miten yhdistäisin turvesuodatuksen ja mattosuodattimen ja sinähän sen nyt sanoit! :) Mitään pikku päristintä (sisäsuodatinta) en akvaarioon enää haluais, joten sellaseenkaan en enää turvetta voi laittaa. Kalastona kuitenki tulis olemaan juovarihmoja, kiilakylkiä, piikkisilmiä ja amanorapuja, joten sen puolesta turvelisäys ois hyväksi.. Tämä viesti on nyt erillinen tuosta alkuperäsestä, mutta rupes kiinnostaan. :)
- bettaristic
-.- kirjoitti:
Miten tuo tuplamalli on toiminu? ei oo menny tukkoon tms? Oon tässä pähkäilly, että miten yhdistäisin turvesuodatuksen ja mattosuodattimen ja sinähän sen nyt sanoit! :) Mitään pikku päristintä (sisäsuodatinta) en akvaarioon enää haluais, joten sellaseenkaan en enää turvetta voi laittaa. Kalastona kuitenki tulis olemaan juovarihmoja, kiilakylkiä, piikkisilmiä ja amanorapuja, joten sen puolesta turvelisäys ois hyväksi.. Tämä viesti on nyt erillinen tuosta alkuperäsestä, mutta rupes kiinnostaan. :)
Mulla on 3 cm keskikarkeeta mattoa kaksi levyä ja niiden välissä niitä turverakeita. Ne ei mee mössöksi eikä näin ollen tuki mattoa. Alku oli vähän hankala niiden kanssa, kun rakeet turposivat aluksi ja imeytyivät toisiinsa kiinni. Muutamaan ¤#%keleen ja %#tun jälkeen sain hämmennettyä ne irti toisistaa ja asettumaan ilmavasti (voiko jostain akvassa olevasta sanoo noin). Suodatin toimii kuin junan vessa!
:D
Eipä tarvi tuon kanssa miettiä, miten saa veden pysyyn pehmeenä ja happaman puolella. Päinvastoin, välillä pitää heittää vähän ruokasoodaa soppaan ettei vesi mee turhan happamaksi (täällä on sentään vesijohdosta tuleva siinä 8:n paikkeilla). - Timppa
vinku23 kirjoitti:
Minulla tuollainen tehopuhuri löytyy (2252) ja kahdella suihkuputkella sen virtaus ei ainakaan minun nähdäkseni ole hirmuinen. Toinen putki pintaa kohden ja toinen alaviistoon. Mutta kyllähän se vettä toki jonkin verran pyörittää, ja jos niitä neljä olisi niin saattaisihan siinä aikamoinen vilske käydä. :)
Ehkäpä mattosuodatin voisi olla sopiva, jos ulkosuodatin ei sovi suunnitelmaan.
Idea Aasian geotoopista on kiva. Aikaa akvaarion suunnitteluun on ainakin varattu riittävästi. :)Kiitos kaikille kovasti hyvistä kommenteista!!
Pitää miettiä vielä tuota mattosuodatin-juttua, hyvä ajatus; luulisin... Ja kiitos ideasta Aasia -geotoopista; tuon syötin nielaisin kerralla!! Aikaa on varattu paljon, kun edellisen laatikon kanssa tuli hätäiltyä kaikessa muussa paitsi kypsytyksessä. Suunnittelua korjataan nyt parin viikon välein... 8-(
Timppa - -.-
bettaristic kirjoitti:
Mulla on 3 cm keskikarkeeta mattoa kaksi levyä ja niiden välissä niitä turverakeita. Ne ei mee mössöksi eikä näin ollen tuki mattoa. Alku oli vähän hankala niiden kanssa, kun rakeet turposivat aluksi ja imeytyivät toisiinsa kiinni. Muutamaan ¤#%keleen ja %#tun jälkeen sain hämmennettyä ne irti toisistaa ja asettumaan ilmavasti (voiko jostain akvassa olevasta sanoo noin). Suodatin toimii kuin junan vessa!
:D
Eipä tarvi tuon kanssa miettiä, miten saa veden pysyyn pehmeenä ja happaman puolella. Päinvastoin, välillä pitää heittää vähän ruokasoodaa soppaan ettei vesi mee turhan happamaksi (täällä on sentään vesijohdosta tuleva siinä 8:n paikkeilla).tuohan kuulostaa vallan mainiolle. :) jos nyt vaan saisin sen akvaarion taloon, että voisin alkaa rakennella.. :) Taas kysyn jotain mikä ei liity alkuperäiseen, mutta miten oot välttyny ph:n heilahteluilta vadenvaihdonyhteydessä? Eräs henkilö sanoi, että jos on suodattimessa turvetta, niin vadenvaihdossa ph ensin nousee uuden veden myötä ja sitten laskee jonkun ajan päästä. Vielä pientä pähkäilyä ja sitten rakentamaan! :D onko nuo turverakeet aläinkauppakamaa vai löytääkö esim puutarhakaupoista? Turve kun on eläinkaupassa monin kerroin kalliinpaa kun puutarhaliikkeissä..
- bettaristic
-.- kirjoitti:
tuohan kuulostaa vallan mainiolle. :) jos nyt vaan saisin sen akvaarion taloon, että voisin alkaa rakennella.. :) Taas kysyn jotain mikä ei liity alkuperäiseen, mutta miten oot välttyny ph:n heilahteluilta vadenvaihdonyhteydessä? Eräs henkilö sanoi, että jos on suodattimessa turvetta, niin vadenvaihdossa ph ensin nousee uuden veden myötä ja sitten laskee jonkun ajan päästä. Vielä pientä pähkäilyä ja sitten rakentamaan! :D onko nuo turverakeet aläinkauppakamaa vai löytääkö esim puutarhakaupoista? Turve kun on eläinkaupassa monin kerroin kalliinpaa kun puutarhaliikkeissä..
Tottakai pH nousee veden vaihdossa jos hanasta tuleva on emäksisempää kuin akvaariossa oleva. Hitaasti vaan valuttelee niin mikäs siinä. Pumppu on siinä puolessa välissä akvan korkeutta, niin sen voi pitää päällä melkein koko ajan kun vettä vaihtaa. Toisaalta voishan sen uuden veden valuttaa mattojenkin väliin turverouheen sekaan, mutta ei mulla ole ollut mitään hankaluuksia pH:n heilahtelujen suhteen.
Turverakeet ei ole kummastakaan vaihtoehdostasi. En ole puutarhakaupassa nähnyt ja lemmikkikaupassa on törkeen kallista. Tilasin saksalaisesta nettikaupasta. - -.-
bettaristic kirjoitti:
Tottakai pH nousee veden vaihdossa jos hanasta tuleva on emäksisempää kuin akvaariossa oleva. Hitaasti vaan valuttelee niin mikäs siinä. Pumppu on siinä puolessa välissä akvan korkeutta, niin sen voi pitää päällä melkein koko ajan kun vettä vaihtaa. Toisaalta voishan sen uuden veden valuttaa mattojenkin väliin turverouheen sekaan, mutta ei mulla ole ollut mitään hankaluuksia pH:n heilahtelujen suhteen.
Turverakeet ei ole kummastakaan vaihtoehdostasi. En ole puutarhakaupassa nähnyt ja lemmikkikaupassa on törkeen kallista. Tilasin saksalaisesta nettikaupasta.ok. pittääpi katella tuota. Saksaan taitaa tilaus lähteä jokatapauksessa. suurkiitos! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437907Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4512190Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2282092- 1431668
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511224Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251205Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule981075Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65829Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54724Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6715