..kirjoitan tänne, koska tuntuu,että on pakko purkaa tunteita jonnekin. Olen 18 vuotias tyttö ja on alkanut tuntumaan, että kaikki ei taida olla kohdallaan. Jo noin vuoden ajan olen huomannut tarkkailevani syömisiäni ja painoani ja nykyään ajattelen niitä koko ajan. Välillä painoni laskikin jonkun verran ja olin siinä alipainon rajoilla, mutta sitten painoni nousi 2 kiloa ja sehän tuntu nyt minusta "katastrofilta". Mietin ruokaaja liikkumisiani koko ajan ja suunnittelen syömisiäni.Lenkkeilen useita kertoja päivässä ja liikun muutenkin paljon. Välillä taas saan kammottavia ahmimiskohtauksia, joita on vaikea lopettaa ja niiden jälkeen tulee aivan kamala olo niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tunnen olevani lihava, vaikka toisaalta tiedän, etten ole lihava. Omassa päässäni vaan ajattelen, että yksi pulla voi lihottaa minua 10 kiloa. Viime kesänä aloin tuntea myös oloni masentuneeksi ja ettei elämässä ole mitään mielekkyyttä. Kaikki on vaan ruokaa ja ruokaa ja sen miettimistä ja lihomisen pelkoa. Olen alkanut viillelläkin itseäni, vaikka tiedän ettei niin tulisi tehdä. Mielialani heittelevät todella nopeasti ja itken päivittäin eri syistä. Olen myös kärttyinen ja äkäinen usein. Lukiossa alkoivat kirjoitukset, mitkä stressaavat kamalasti, mikäei paranna muutenkin pahaa oloani. Tunnen olevani voimaton ja kykenemätön mihinkään ja uskon, etten onnistu kirjoituksissa lainkaan ja että mokaan kaiken. En tiedä oikeastana miksi tänne kirjoitin ja tuskin kukaan edes lukee tätä ja jos lukee, saan luultavasti paskaa niskaani. Aivan sama. Minun pitäisi kai hakea apua ja kaikkea, mutta en jotenkin halua. Uskon ettei siitä kuitenkaan olisi mitään hyötyä ja olen jotenkin tottunut sekopäisee ajatusmaailmaani. En edes tiedä mikä minua vaivaa. Syömishäiriö, masennus, hulluus? Mikä lie. Täytyy vaan jatkaa taistelua ja yrittää löytää ilon aiheita ja yrittää päästä ongelmista eroon. ei kai siinä muukaan auta.
Lihomisen pelkoa, ahdistusta..
1
149
Vastaukset
- sad86
Hei,
Kun luin tekstisi tuntui siltä kuin olisin sen itse kirjoittanut...itseäni en ole viillellyt mutta elämä on huonoina hetkinä tuntunut turhalta ja toivonut että ei tarvitsisi enää jaksaa jatkaa..onneksi mieheni sai taottua päähäni järkeä ja kävin lääkärin kanssa keskustelemassa asiasta. Sain kun sainkin itselleni selvitettyä että kyseessä on oikea ongelma enkä ole tulossa hulluksi. Nyt käsken sinua heti varaamaan ajan lääkäriltä, koska lääkäri osaa ohjata sinut oikeaan hoitoon. Tällä tavoin itse sain lähetteen psykologille. Ja se on se mitä nyt tarvitset! Muista, ettet ole yksin näiden asioiden kanssa. On olemassa vertaistukiryhmiä, joiden avulla voit keskustella asioista niiden kanssa, jotka oikeasti tietävät miltä sinusta tuntuu. Unohda niiden puheet jotka sinua vähättelevät tai arvostelevat. Ne jotka eivät ole kokeneet sitä mitä me, eivät voi tietää siitä yhtään mitään!
Kovasti voimia sinulle, me päästään sen yli, me ollaan vahvoja:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2363566- 623258
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I782761Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk392601Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve942266Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro281963Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä911961Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva411854Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.971750Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691093