Kiinalainen ammattitaito

Lohikäärmen maa

Jostakin syystä tuntuu että kiinalainen horoskooppi on luotettavampi kuin länsimainen. Tuntuu että heillä on pilkulleen kaikki määritetty ja on jotenkin tarkempi kuin länsimaiden, jossa ainakin minun kohdallani on paljon sellaista, mikä ei oikein sopinut kuvaan, vaikka perusjutut ovat voimakkaasti totta.

Lisäksi perinteinen lääkehoito on Kiinassa ihan oma luokkaansa, eikä sitä voi verrata muihin. Käytin Ayurvedaa, mutta tuntui aika simppeliltä vaikka auttoi. Kiinassa perinteinen hoito on tiedettä, salamystistä, syvää, kunnioittavaa.

Kamppailulajit Kiinassa on parasta maailmassa.

3

1565

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oletoikeassa

      kiinalla on maailman vanhin kulttuuri sekä muinoin kehittynein lääketiede. Sinänsä sääli, että se väistyy kiinassakin länsimaalaisen tieltä, mutta länsimaalainen lääketiede on tehnyt jättimäisiä harppauksia viimeisen n. 50 vuoden aikana. Raha tuhoaa länkkärin tällä hetkellä hurjaa vauhtia. Lääkkeet ovat maailman suurin business, hämärä business.. niiden on saatava kiinanmarkkinoiltakin rahansa.
      Arvostan ihmiskehoa kunnioittavaa perinteistä kiinalaista tiedettä. kehon annetaan parantaa itse itsenä niinkuin on tarkoitettu

    • Anonyymi

      Kiinalaista ja länsimaalaista horoskooppia ei saisi erottaa jyrkästi toisistaan. Ihmisen syntymäaika koostuu vuodesta, kuukaudesta/päivästä ja kellon ajasta.

      Taustalla on kummassakin tapauksessa yin ja yang. Länsim. merkissä tuli- ja ilmamerkit ovat yang polariteettia, ja maa- ja vesimerkit yiniä.

      Sen lisäksi länsimaalaisessa merkitys on myös elementillä, samoin kun vuosiluonteessa (kiin.) Länsimaalaisessa elementti on merkeillä oma vakio (härkä aina maa, vaaka aina ilma) kun taas kiinalaisessa jokaisella eläimellä on 5 elementtiä (metalli vuodet 0,1, vesi vuodet 2,3, puu vuodet 4,5, tuli vuodet 6,7, maa vuodet 8,9), jonka läpi ne käyvät 12 vuoden välein, mutta tässä elementtien yin tai yang on vakio - parilliset luvut ovat yang, parittomat yin, ja eläinmerkkien yin tai yan on vakio (tiikeri aina yang, härkä aina yin).

      Minä arvelen, että niillä kolmella ristillä oli merkityksenä todistaa, että Jeesus ja ryövärit oli kahden vuosituhannen ajaksi maan päälle annettu merkki.
      Niimittäin kun ristien yläosien välit ympäröi järjestyksessä yin luvuilla, saadaan toiselle puolelle 24 ja 24 ("Jumalalle 1 päivä on kuin 1000 vuotta), ja toiselle 8 ja 8 (8 on nk. "Jumalan" luku). Tästä on ollut puhetta profetiat palstalla "kuka antaa tukholmanprofetian jatkon" -osiossa.

      Pluto on nyt kauriissa, ja tätä aikaa sanotaan suurten valistuksien ajaksi. Arvelen, että aina näille ajoille tulee jonkinlainen profeetta tms. kertomaan asioista, ja etenkin nyt, kun tämä 2023 tulee olemaan viimeinen pluton käynti vesimiehessä, ennenkun siirrytään nk. vesimiehen aikaan n. 2160.

    • Anonyymi

      "Kiinalaista ja länsimaalaista horoskooppia ei saisi erottaa jyrkästi toisistaan. Ihmisen syntymäaika koostuu vuodesta, kuukaudesta/päivästä ja kellon ajasta"

      Vuosi- ja kuukausiluonne on luettava yhteen. Kellonaika kertoo mm. nousevan merkin. sekä tarkemmat planeettasijainnit yms.
      Lisäksi on hyvä huomioida luonteiden vastaavuudet.

      Rotta = Jousimies
      Härkä = Kauris
      Tiikeri = Vesimies
      Jänis (kissa) = Kalat
      Lohikäärme = Oinas
      Käärme = Härkä
      Hevonen = Kaksonen
      Vuohi = Rapu
      Apina = Leijona
      Kukko = Neitsyt
      Koira = Vaaka
      Sika = Skorpioni

      Eli jos henkilö on luonteeltaan härkä-jänis, hänen toinen vastaava luonneyhtälönsä on kalat-käärme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      87
      3492
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1654
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      5
      1432
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      26
      1256
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      49
      888
    6. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      862
    7. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      35
      842
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      800
    9. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      764
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      757
    Aihe