Vaikuttaako pitempään kestävä - 6 tunnin yöuni terveyteen tai yleiseen jaksamiseen jollain tavalla? Minkälaisia oireita tulee, kun yöuni on liian vähäistä pitkällä ajalla - siis muita kuin väsymys?
Yöunen pituudesta
4
650
Vastaukset
- Senni
Yöunen määrä vaikuttaa suurestikin terveyteen tai jaksamiseen - molempiin. Väsymyksen lisäksi pää saattaa tulla kipeäksi ja ajatteleminen vaikeutuu. Esim. koulussa hyvinnukkuneiden tuntityöskentely on huomattavasti parempaa kuin "vajaaunisten." Terveyden kannalta olisi hyvä nukkua siis n.9 tuntia yössä.
- Valurauta
Lapsena tarvitsee enemmän unta kuin aikuisena, ja yksilöllisiä eroja on.
Minulle 9 tuntia yössä on liikaa, siinä määrin, että tulen tokkuraiseksi koko päiväksi.
- Unta kaaliin
ainaskin sydämeen. Tiesitkö, että esim. vuorotyötä tekevillä (liian vähästä unesta kärsivillä) elinikä on n. 7 vuotta lyhyempi kuin muilla.
Muita univajeesta tulevia oireita ovat ärtyvyys, tarkkaavaisuuden lasku, masennus, rytmihäiriöt jne. Univaje pidempään jatkuneena vaikuttaa koko kroppaan.
Aikuisen unen tarve on keskimäärin noin 8 tuntia, mutta yksilöllistä eroa on paljonkin - joillekin on normaalia 5 tuntia, joillekin 10 tuntia. Lapsena ja nuorena unen tarve on suurempi. Esim. pikkulapsilla n. 12 tuntia, koululaisilla n. 9 tuntia.- gletr
unenpuute, liika valvominen vaikuttaa ensisijaisesti psyykkiseen terveyteen. Jo viikon yhtämittaisella valvomisella voi tulla psykoosi. Pidemmällä valvomisella, väärä unirytmi voi tulla paniikkia tms.
sydämelle tekee hallaa vasta tosi kovalla valvomisella...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873998Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6834
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740