Lestadiolaisperheiden elämä nousi julkisuuteen Helsingin Sanomien mielipidepalstan kirjoitusten myötä.
Palstalla elämästä ovat kirjoittaneet niin perheen isät kuin äiditkin. Keskustelun kirvoitti Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirjan Usko, toivo ja raskaus –julkistaminen.
Lauantain Helsingin Sanomissa puheenvuoron saa sisaruslauman keskellä lestadiolaisperheessä kasvanut, nykyisin yli 50-vuotias nainen.
” Lestadiolaiset vanhempani ovat varmasti aikoinaan tehneet parhaansa kasvattaessaan 12 lasta niillä voimavaroilla, jotka heillä kulloinkin oli. Kokemukseni mukaan vanhempieni voimavarat olivat kovin rajalliset.” Nainen kirjoittaa.
Hän muistelee, että olisi lapsena halunnut päästä äitinsä syliin. Mieleen muistuu joulu, ja pelko joulupukista joka ajoi hakemaan äidin turvaa.
” Pyrin äitini syliin, mutta olin jo tuolloin, alle kouluikäisenä, liian iso tyttö pelkäämään ja liian iso syliin.”
Hänen mukaansa sisarusten väliltä puuttui läheisyys, sillä jokaisella oli täysi työ selviytyä omasta arjestaan.
”Lapsena tunsin, etten kuulunut mihinkään, en ollut toivottu ja rakastettu missään. Kotona olin yksi ruokittava suu, koulussa kiusattu lestadiolaisperheen lapsi.”
” Olen huolissani lestadiolaisperheiden lapsista. Kuka heitä kuuntelee? Kuka heitä rakastaa ehdoitta silloin, kun ajatukset, teot ja toiveet eivät ole samanlaiset kun yhteisön?” Nainen kirjoittaa.
Eli IS siteerannut HS:n mielipidekirjoitusta
Palstalla elämästä ovat kirjoittaneet niin perheen isät kuin äiditkin. Keskustelun kirvoitti Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirjan Usko, toivo ja raskaus –julkistaminen.
Lauantain Helsingin Sanomissa puheenvuoron saa sisaruslauman keskellä lestadiolaisperheessä kasvanut, nykyisin yli 50-vuotias nainen.
” Lestadiolaiset vanhempani ovat varmasti aikoinaan tehneet parhaansa kasvattaessaan 12 lasta niillä voimavaroilla, jotka heillä kulloinkin oli. Kokemukseni mukaan vanhempieni voimavarat olivat kovin rajalliset.” Nainen kirjoittaa.
Hän muistelee, että olisi lapsena halunnut päästä äitinsä syliin. Mieleen muistuu joulu, ja pelko joulupukista joka ajoi hakemaan äidin turvaa.
” Pyrin äitini syliin, mutta olin jo tuolloin, alle kouluikäisenä, liian iso tyttö pelkäämään ja liian iso syliin.”
Hänen mukaansa sisarusten väliltä puuttui läheisyys, sillä jokaisella oli täysi työ selviytyä omasta arjestaan.
”Lapsena tunsin, etten kuulunut mihinkään, en ollut toivottu ja rakastettu missään. Kotona olin yksi ruokittava suu, koulussa kiusattu lestadiolaisperheen lapsi.”
” Olen huolissani lestadiolaisperheiden lapsista. Kuka heitä kuuntelee? Kuka heitä rakastaa ehdoitta silloin, kun ajatukset, teot ja toiveet eivät ole samanlaiset kun yhteisön?” Nainen kirjoittaa.
Eli IS siteerannut HS:n mielipidekirjoitusta
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vastuutonta on tehdä niin suuri lapsimäärä, että ei pysty huolehtimaan jokaisen lapsen tarpeesta tulla nähdyksi. Tarpeesta saada olla lapsi eikä pikkuaikuinen liian suuren työtaakan alla. Tarpeesta päästä vanhemman syliin, silloin kun pienestä siltä tuntuu.
Tämän todellisen vastuuttomuuden tuntevat monet monet vl-äidit sydämessään. He yrittävät vaientaa omat vaistonsa siitä, että tämän lapsirumban jatkuminen ei ole oikein jo olemassaolevia lapsia kohtaan. Ei tämä voi olla Jumalan tahto, että pienet viattomat kärsivät jäädessään puutteelliselle huolenpidolle.
Meitä ei ollut ihan 12 ei paljoa alle, äidin syliin ei todella usein päässyt, äiti oli väsynyt usein iltasella, eikä jaksanut ajatellakaan että lasta pitäisi ottaa syliin, ja sitten sattui useemanlaista katasrofia perheessä, ja seksuaalisuushan tietenkin oli tabu, joka näkyi nuoruudessa lähestymisenä toista sukupuolta kohtaan.
Tässä juuri on yksi vl-liikkeen aiheuttamista onnettomuuksista perheen sisäisissä ihmissuhteissa:
"Olen huolissani lestadiolaisperheiden lapsista. Kuka heitä kuuntelee? Kuka heitä rakastaa ehdoitta silloin, kun ajatukset, teot ja toiveet eivät ole samanlaiset kun yhteisön?"
Päivämiehen mukaan: Pariskunta X pitää selvänä, että kun lapsi tai nuori irtaantuu vanhoillis-lestadiolaisuudesta, hän on silloin ”luopunut uskosta”.
http://freepathways.wordpress.com/2013/04/02/kun-lapsi-uskoo-toisin/
SRK:n ohjeistuksen mukaan vanhemmat ei saa antaa lapselleen tukea tämän omassa hengellisessä pohdinnassa, silloin jos lapsi tahtoisi irtaantua vl liikkeestä.
Olin toivottu ja rakastettu keskimmäinen lapsi isossa perheessä.
Koko tämä keskustelu on jumiutunut paikoilleen.
Ongelma lestadiolaisuuden kaltaisissa fundamentalistisissa liikkeissä on se, että on vain yksi oikea tapa toimia. Jos siihen ei kykene, on paha ihminen.
Suurperheen vanhemmaksi ei jokaisesta ole. Seuraukset näkyvät niiden katkerien ihmisten kommenteissa. He ovat koko loppuelämänsä vihaisia vanhemmilleen.
Suurin syyllinen on itse usko. Hyvin harvoilla uskovaisilla on rohkeutta kyseenalaistaa typeriäkään normeja. Yhteisö luon säännöt ja antaa turvaa, joten ulos lähteminen on riski.
Ulkopuolisen ihmisen on näitä joutavia sääntöjä mahdoton ymmärtää. Niiden perustelut ovat hatarat ja kun asioista perusteellisemmin keskustelee, fundamentalististen toimintatapojen perustelujen onttous on helppoa havaita.
Maltillisesti ja monipuolisesti aiheesta (Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan haastattelu ohjelman loppuosassa)
http://areena.yle.fi/tv/2242234
Erinomainen, asiallinen ja tasapuolinen keskustelu. Kiitos Aila ja Vuokko.
Upeita rohkeita naisia Aila ja Vuokko, herättävät ajatuksia:
Naisten tulee ottaa vastaan armollisuus, mikä on kristinuskon ydin. Naisten tulee rakastaa itseään ja kuunnella voimavarojaan. Silloin jaksaa myös antaa siinä tehtävässä, mikä todellakin on tärkein: äitinä.
Niin juuri, armollisuutta tarvitaan.
Olkaa armollisia itsellenne te suurperheiset, ette te tähän asti ole muuta voineet kuin niellä teille ladellut opit. Teidän ei ole pakko jatkaa lisääntymistä saati velvoittaa siihen omia jälkeläisiänne. Jumalan sana ei siihen pakota. Olisi aika tutkia Sanaa uudelleen. Perinnäissäännöt on hyvä arvioida uudelleen ja ymmärtää paremmin.
"Hänen mukaansa sisarusten väliltä puuttui läheisyys, sillä jokaisella oli täysi työ selviytyä omasta arjestaan."
Väitetään, että suurperheessä lapsista kasvaa sosiaalisia. Valitettavasti näin ei ole. Lapset oppivat sosiaalisia taitoja rakastavan vanhemman ohjauksssa. Eivät silloin, jos joutuvat selviytymään arjestaan yksin :(
Kun lapsi joutuu suuressa perheessä rajusti kilpailemaan vanhempien hoivasta ja huomiosta, siinä pärjäävät kaikkein kovimmat. herkempi ja pienempi jää väkisi npaitsioon ja syrjäytyy. Vanhemmilla ei ole voimia muuhun kuin niiden äänekkäimpien ja röyhkeimpien suitsimiseen ja tyydyttää niiden tarpeet ensiksi. Viimeisenä saa suupalan sitten joskus se hiljaisin ja arin joka ei osaa käyttää nyrkkejä eikä teräviä kyynärpäitä!
äitini perheessä oli viisitoista lasta. syntyneet 1922-1941 välillä.
uskonnollista syistä ei lapsia tehty, vaan ehkäisyn puutteesta. mummoni
kävi kunnanlääkäriltä kysymässä neuvoa, sai vastaukseksi, olette terve nainen
senkun teette lapsia.
Lisäksi mummoni jäi leskeksi kun nuorimmainen oli alle vuoden ikäinen.
Äitini sanoi että he vanhimmat lapset joutuivat aina hoitamaan
pienempiään, mikä ei tietysti ollut oikein.Mutta se oli pakko siihen aikaan.
Mitä sosiallisuuteen ja siihen kasvamiseen tulee ,suuri lapsilauma ei tuo sitä
yhtään enempää, ei ainakaan tässä perheessä. sitä tuonut. Perheen ainokainenkin
on sosiaalisempi ainakin meillä , kuin suuren sisarusperheen lapset.
Eli siihen asiaan vaikuttaa niin luonne, kasvatus ja kasvuympäristö.
eihän jumalakaan kai tarkoittanut naista pelkäksi synnytyskoneeksi?
eiköhän useimmat säännöt ole ihan ihmisten omia keksintöjä ja vallankäytön
välineitä.
Tämä on aivan totta! Kumma kyllä suurperheitten vanhemmat eivät näe tätä ollenkaan, kun ei aika riitä. Vahvat sisarukset voivat syrjiä heikompia ihan vanhempain silmäin alla, eivätkä nämmä näe.
Kun pitää vain esittää auvoa ja onnea ulospäin. kun usko määrää niin. Herätkää vanhemmat näkemään lapsenne oikein silmin, eikä vain uskon värjäämillä ruusunpunaisilla laseilla.
"...vanhemmat eivät näe tätä ollenkaan, kun ei aika riitä. Vahvat sisarukset voivat syrjiä heikompia ihan vanhempain silmäin alla."
Suuressa perhessä joutuu ne heikommat ja pehmeä luonteisemmat muiden kiusaamaksi ja jyräämäksi. Vanhemmat eivät näe koska heilele on pääasia että arki "rullaa".
Lapsilla on suuressa perheessä aina kilpailu vanhempien huomiosta. Heikot poljetaan säälittä, se on biologinen laki.
Voi tätä pöljyyden määrää ei voi muut asanoa.
mikä siinä mahtaa olla syynä ettei sitä Raamatun ilmoitusta saa selville siellä omassa perheparissa ja sen mukaan mennä elossaan, vaan se yhteisön usko ja omatekoinen Raamattu määrää kaikesta.
voi miten tyhmää.
Yli 6 lapsen tekeminen perheeseen viestittää vanhempien henkisestä sairaudesta.
” Lestadiolaiset vanhempani ovat varmasti aikoinaan tehneet parhaansa kasvattaessaan 12 lasta niillä voimavaroilla, jotka heillä kulloinkin oli. Kokemukseni mukaan vanhempieni voimavarat olivat kovin rajalliset.”
Kyllä jokaisen on opittava tunnistamaan omat rajansa, se kuuluu vastuulliseen aikuisuuteen. Jos omat voimavarat eivät riitä, on kyettävä ottamaan vastaan apua. Tarvittaessa vaikka lääkäriltä, joka asentaa kierukan tai kirjoittaa pillerireseptin.
Useimpien suurperheiden vanhemmat varmastikin yrittävät tehdä kaikkensa lastensa hyväksi, mutta talouden pyörittäminen vie ajan ja voimat. Eivät ainoastaan pikkulapset tarvitse vanhempien silmälläpitoa. Murrosikäiset ovat taipuvaisia tekemään kaikenlaisia tyhmyyksiä, jos heitä ei vahdita. Esimerkiksi pojat alkavat useinkin laiskotella läksyjen teossa, jos vanhemmat eivät seuraa heidän koulunkäyntiään ja pidä heille jöötä.
Vl-paastoa? "Se, mikä ei tapa vahvistaa" sanotaan elämän sotakorkeakoulusta.