talviseen metsään menossa

millä mennä123445

kommentteja
a)lumikengät
b)metsäsukset

tai onko komeuksia näistä
C)altai skis hok

millä lähtisit, minne, miksi?

4

721

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin ja näin

      Varmaan kaikki tietää, että lumikengät on aika turhat vehkeet upottavassa hangessa. Syvässä lumessa kengän päälle putoaa vielä lunta, joten vaikea on jalkaa edes nostaa lumikengän kanssa uppolumesta. taival jää niissä oloissa nimelliseksi.
      Parhaimmillaan ne ovat keväisin kantohangella. Kun hangen pinta ei upota, kulkee osaava henkilö lumikengillä mäkisessä metsässä mukavammin, kuin millään suksilla.
      Metsäsukset taas on alkutalvella paremmat, kun pituus tuo kantopintaa upottavassa hangessa. Ongelmana on etelän metsien tiheiköt ja aluskasvillisuus, kun suksen kärki sukeltaa niiden alle, ja jää kiinni.
      Olosuhteiden mukaan on aina vehkeet valittu, talvi on pitkä vuodenaika, johon mahtuu monenlaisia olosuhteita. Niiden mukaan sitten valitaan.

      • Kemilunka

        En yleistäisi lumikenkien turhuutta upottavassakaan lumessa. Lähinnä ongelmana on se, etteivät monetkaan markkinoidut lumikengät ole riittävän kantavia. Useimmat, etenkin muovista valetut, tuppaavat olemaan liian pieniä, ja soveltuvat lähinnä kantavalle hangelle. Riittävän kantava lumikenkä on toisaalta hyvä vaihtoehto sukselle tiheikköisissä metsäolosuhteissa ja varaksella myös mäkisessä maastossa. Ne toimivat kyllä runsaassa ja upottavassakin lumessa, jos ovat kantajan painolle sopivat. Tasaisella maalla suksi on tietysti parempi.

        Minun mielestäni olosuhteet sanelevat valinnan.

      • Yleisesti
        Kemilunka kirjoitti:

        suksi, esim. Karhu tai Lappoonia metsä/uppolumisuksi voittaa Suomessa lumikengän, joka on täällä erikoistilanteiden, olojen, paikkojen väline, varuste. Kokemusta on itselläni lumikenkien käytöstä, Savotta vm.1984 (silloin saatavana ollut). 160 km kävelin aapoja ja kuusikoita, risukoita, raiskioita, vaaroja ja mitä eteen sattu, hel vetin raskasta oli vaikka kova kunto, pari viikkoa kuurtoilin keski-lapin kairoja, tuli käytyä Koitelaisessakin maisemia katsomassa. Toukokuinen tulviva aapa oli mukava ylittää lumikengillä, kun oli vielä routa alla, Kustruotomanaapa meni sukkelasti jääkuorta murtaen yli kohti koitelaista. Sakkala-aapa tuli myös kierettyä ja luiron varressa käytyä sekä vaaroja, Matalaista, Nivatunturia ynm. poljettua. Kyllä monesti varmaankin olisi ollut helpompi antaa suksen hangella huilata, Karinkiselkä oli toukokuussa hangen alla, kevätpurot virtasi, vesi jään päällä, itse Luiro vuolaana, ylittämättömänä kairoja halko. Suksia olen käyttänyt kun voi, mutta ehkä ne lumikengät sopii muutamaan paikkaan, tilanteeseen, vaan ei mielestäni yleiskulkuvälineeksi suuremmassa mitassa. Kauhiat jalkavoimat saa kyllä niillä, jos sellaisilla mantuja polkee, tietysti viellä varusteet mukana ja yötä missä sattuu.

      • kemilunkkali
        Yleisesti kirjoitti:

        Savotan lumikengät ovatkin perinteisesti aivan paskat. Väärä suunnittelu muodosta siteisiin. Nuljuvat, kipeyttävät sisäreidet jne.. Mielestäni suuri osa kaupallisesti tarjolla olevista lumikengistä ei sovellu Suomen olosuhteisiin. toisaalta hyvillä ja oikein mitoitetuilla lumikengillä selviää hankalissakin lumiolosuhteissa mainiosti.

        Pitkille vaelluksille tunturimaastoon tai jäälle minäkin ottaisin kunnolliset metsäsukset, koska niillä eteneminen on pääsääntöisesti nopeampaa.

        Muutaman päivän (ja lyhyemmät) retket vaihtelevissa metsäolosuhteissa hoituvat usein kätevämmin lumikengillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      67
      7571
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2989
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1679
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      122
      1512
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1461
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1192
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe