Sekarotuisissa on se varjopuoli ettei koskaan tiedä miten isoksi ne kasvavat.
Oma koiramme oli niin pieni pentuna että se mahtui yhteen kouraan ja nyt se painaa noin 80 kiloa.
Ei muuten väliä, mutta talvella olen aika usein selälläni maassa kun koira vetää voimalla.
Koira kasvoi valtavaksi
5
308
Vastaukset 5
- Niinhän ne kasvaa.
Kannattaa myös kouluttaa koira, jos sellaisen ottaa.
- Jeps vaan joo
Väärin. Kyllä pennun koosta(kin) voi jo aika pitkälle päätellä haarukkaa tuleeko siitä minkä kokoinen, jos vain pennun ikä on tiedossa mittaushetkellä, ja ennen 8 vkoa ei pitäisi myydä/pentua mitata arviota varten. Kyse on osaamisesta, ei muusta. Yleistät myös aika rankasti ettei seropista tietäisi minkä kokoinen tulee, kyllä ne seropienkin vanhempien rodut pääsääntöisesti tiedossa ovat. Ja seropeissa löytyy ihan yhtä lailla pikkukoiria kuin puhdasrotuisissakin. Minkä kokoinen esim. tulee spanielin ja terrierin risteyksestä? Tulisko jomman kumman kokoinen, tai väliltä? Ja joo, ei ole MITÄÄN merkitystä koiran koolla, kun sen kouluttaa, ts. olet vain saamaton koiranomistaja, ilmeisesti jollain trolli-ristiretkellä kaikkia seropeja vastaan älyttömän avauksesi perusteella. Kukin tyylillään..
- cho-
Useimmiten ainakin toinen vanhemmista (emä) on nähtävissä, joten kyllä sekin jo osviittaa koosta antaa. Itse en edes suostuisi ottamaan pentua jonka vanhempia en näe/pääse katsomaan. Toki ihan muista syistä, kun että näkisi niiden koot.
Omastani en aikoinaan nähnyt kuin emän (isä ei tiedossa, epäilivät naapurin kultaista noutajaa) joka oli puhdas norjanharmaa ja suunnilleen saman kokoinen omastakin kasvoi. Toki labbista ei tuossa jäärässä näy pätkääkään (myls ell samaa mieltä), että se siitä isä ehdokkasta :D
Ja kouluttaminen on hihnakäyttäytymisen kaiken a ja o. Vanhakin koira oppii vielä jos vaan omaa tahtoa löytyy! - rahaarahaa
Pienten rotujen pennut on nykyään niin kysyttyjä, että trokarit myy isojen koirien pentuja pieninä koirina.
Valehtelevat pennun iän ja se näytillä oleva pieni koiraemä ei ole pennun oikea emä.
Ja näin helppoa on myydä myös ne isompien koirien pennut, ja saa vähän enemmän rahaakin kun ne myydään pikkukoira-sekoituksia.- cho-
Kasvattajalta tuo onkin sitten jo törkeä teko ja jossen ihan väärässä ole merkit petoksesta täyttyvät siinä vaiheessa.. Ompa tuttavallekin joskus käynyt niin, että osti vähän vanhemman (3-4v) spanielin yksityiseltä (muistaakseni pitovaikeuksien vuoksi) ja jonkin ajan päästä selvisi että koira on paksuna. Edellinen omistaja oli tästä tietoinen, mutta ei ollut sanallakaan maininnut asiasta :O no lupsakka sekarotuinen sieltä sitten syntyi, vaikkakin törkeä teko ed. omistajalta jättää kertomatta sellaisesta asiasta joka todennäköisesti vaikuttaisi ostopäätökseen.. : /
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491155- 16805
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131605Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31575Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45498Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463- 4462
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 13410
- 33398
- 30385
- 31379