Lopetus. Onko vielä mahdollisuuksia?

vihainengerbiili

Hei.

Minulle tuli vanhemman gerbiilin kaveriksi helmi-maaliskuussa 2 nuorempaa. Eläinkuapasta tulivat. Olivat energisiä ym. mutta tuossa huhti-toukokuussa tappelivat ja vanhukselta oli lähteä henki.

Siitä lähtien ovat elelleet omissa oloissaan ym.
Mutta nuo nuoremmat ovat varsinaisia agressiivisiä otuksia.

Kerran minun kaverini oli meillä viikon. Kaveri otti nuoremman kädelle, ja siinä se sitten kohta oli hampaillaan kiinni. Haisi kaverin gerbiili. Ei päästänyt irti heti, ja sitten kun päästi, juoksenteli huoneessa ja tarttui minun housunlahkeestakin jo.

Kaverille antibioottikuuri viikoksi. Sormi turposi vähän, mutta selvittiin siitäkin.

Nyt oli toiset kaverit yötä. Kummallakaan ei gerbiileitä.
Juoksutimme ensin vanhempaa gerbiiliä. Sitten pestiin kädet huolella. Sen jälkeen nuoremmat juoksemaan.

Nuo eivät ole kesyyntynyt millään, mutta kädelle pystyy ottamaan jos on nopea.
-> Kaveri sai toisen kädelle, ja piti hetkisen sitä siinä, kun vikkelästi yritti päästä karkuteille kädeltä, mutta se sitten otti hampailla kiinni kahdesta kohtaa.

Sitten sen veli (joka aiemmin puri että antibioottikuuri jouduttiin ottamaan), otti minun lahkeesta. Se otti viimeksikin lahkeesta.

Eli kummatkin on purrut ihmistä että verta tulee. En itsekään uskalla kohta ottaa kädelle. Kahdella on 100cm pitkä, 40cm leveä terraario, jossa on 15cm purua, pahvia AINA kun sitä tulee lisää, heinää, sekä mökkejä. -> Silti ovat yläkerran kaltereita narskuttamassa.

Juoksutus ei auta. Ei auta.

Gerbiilit ovat agressiivisia ja vaarallisia.
En tiedä mitä teen. Lopetusta on harkittu pariin kertaan.
Palautus eläinkauppaan olisi ihan perseestä hankittu ajatus.

Mutta sitten se totutus uudelleen. Raastavaa.
En tiedä pystyisinkö siihen.

Onko tässä mahdollisuuksia enää?
Mitä mieltä olette? Osaatteko auttaa? :I

7

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apinaattori

      Minuta tuo kuulostaa pelottavalta.

    • Sedä

      Toinen vaihtoehto olisi varmaan vain antaa gerbujen elellä omissa oloissaan ilman ihmiskontaktia. Mut ei kyllä ole normaaleja tervepäisiä lemmikkejä :/ Eläinkauppaan tuskin kannattaa palauttaa, kukaan muukaan tuskin moisia gerbiilejä haluaa, joten edessä olisi vain lopetus sielläkin.

      Jatkossa gerbiilit kannattaa ostaa suoraa kasvattajalta, joka kiinnittää huomiota poikasten luonteeseen jalostuksessaan. Ainakin lemmikkiä pitäisi ostotilanteessa käsitellä että näkee että se on kesy. Okei myönnetään, tein vasta itsekin niin että ostin ei-käsikesyjä hiiriä edelliseltä omistajalta... Vihaisia eivät kuitenkaan onneksi ole!

    • vihainengerbiili

      Joo. Päätin eilen, että aion vielä yrittää. Otan hanskat käyttöön ja katson mitä tapahtuu. Juoksutan vain ja ainoastaan nuorempia nyt viikon ajan.
      Ei tosin ole kiva, jos on lemmikkejä, jotka vain asuvat terraariossaan.. :S

      Ja virikkeitä, joita voisi laittaa terraan?
      Miten pitäisi käsitellä esim. haavan oksat, ennenkuin ne voi gerbiileille antaa?

    • vihainengerbiili

      Juoksutin tuossa juuri äsken veljeksiä.
      Olivat energisiä, aika villejä. Ei käytös ole muuttunut.

      Jopa varvasta toinen tuli yhtäkkiä jyrsimään.
      Sitten paidan helmaa ja housuja.. Mikä tähän on syynä?

      Saattaa siis syöksyä vain puremaan jotain vaatetta?

    • Just niin...

      Saattaa olla,että gerbsusi eivät ole agressiivisia vaan pelokkaita. Oletkos miettinyt? Kanattaako niitä sitten pakolla yrittää lääppiä kun purevat hädissään?

    • Gerbiileide omistaja

      Aika erikoisen kuuloista kun miettii että ovat gerbiileitä. En haluaisi että lopetat niitä. Oletko totuttanut gerbiilti itseesi? Se tapahtuu niin että älä ota gerbiiliä terraariosta väkisin. Hitaasti hyvä tulee. Laitat käden terraarioon ja annat gerbiileiden haistella sinua. Laita sitten makupala kädellesi ja anna gerbiilin se rauhassa ottaa. Jatka tätä niin kauan kuin gerbiili on tottunut sinuun.

      En osaa paljoakaan auttaa, mutta ensin tuli mieleen se että gerbiili tuntee sinut jotenkin uhkaavaksi.

      Anna gerbiili mieluumin vaikka minulle kuin lopettaisit sen. :) Toivottavasti asia järjestyy!

      P.S ovatko gerbiilit toisilleen aggressiivisia vai vain ihmisille?

      • Gerbiileide omistaja

        Mitä tarkoitit tuolla että ovat "yläkerran kaltereita narskuttamassa?"
        Laitathan paljon virikkeitä gerbiileille, oksia/heinää/vessapaperia. Gerbiili saataa myös stressaantua jos ei ole paljon tekemistä. Voit ripotella ruokiakin sinne purujen sekaan, koska gerbiilit käyttävät paljon aikaa ruokansa etsimiseen. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      249
      4514
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1695
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1538
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      16
      1421
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1261
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      91
      1201
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1064
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1035
    Aihe