Iso kysymysmerkki

Joskus lukion ensimmäisellä luokalla, puolessa välissä sitä meillä oli samoja saksan kursseja. Monesti tunneilla, kun katsoin sen suuntaan, se katsoi myös mua ja hymyili. Keväällä meillä oli yhteinen kemian kurssi ja sama toistui; katseita ja hymyjä. Yhdessä vaiheessa kun sen piti tulla ottamaan pöydältä mun eestä jotain, se nojas mun kylkeen lievästi. Voi olla että ylianalysoin.

Syksyllä katseet ja hymyt jatku. Ne laimeni talveen mennessä. Jossain vaiheessa se sanoi (yleisesti, ei mulle, enkä ollut kysynytkään asiaa) että sillä on joku kiikarissa, vai oiskohan sanonut että sillä on jotain säätöä. Hyvin epämääräisesti kuitenkin sepusti. Yritin unohtaa tunteet koko loppu talven ajan kunnes jossain vaiheessa unohdin sen mitä se oli talvella sanonut ja ihastuin uudestaan.

Nyt on lukion viimeinen vuosi, tunteet on yhtä voimakkaita kuin alussa, jos ei voimakkaampia ja aikaa on enää vajaat puolivuotta. En edelleenkään oo varma onko sillä joku, en uskalla kysyä, en uskalla edes jutella.

Mulle on turha neuvoa että "mee vaan juttelemaan." Oon kuullu sen miljoona kertaa ja teen sen sitten kun saan jostain kaivettua rohkeutta ja löydän sauman ja oon varma etten menetä mun kasvoja. Kysymys on, voiko näistä asioista päätellä mitään, tai miten itse käyttäydytte ihastuneina. Ollaan molemmat 18-vuotiaita. Ei kiitos vastauksia 15-vuotiailta (ja alle), meidän maneerit tuskin kohtaa.
892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

emt xd

Äänestä

Kyllähän se voisi ollakin ihastunut. Ehkä sillä oli sinut kiikarissa, ja se yritti vähän vihjata sitä, kömpelösti tosin, mutta me pojat ollaan joskus vähän sellaisia. Ja minä ainakin ihastuneena vilkuilen tyttöä usein, ja yritän saada katsekontaktin.

Minullakin oli lukiossa pitkään silmäpeliä ja pientä sutinaa erään tytön kanssa, johon olin tosi ihastunut. Silloin vain oli epävarma asiasta, eikä rohkeus riittänyt. Näin jälkikäteen ajateltuna kun mietin tytön käytöstä, niin näyttää aika selvältä, että tyttö oli myös ihastunut minuun.

Siitä on jo vuosia, ja vieläkin kaduttaa, kun en saanut oikein mitään aikaiseksi silloin. Odotin aina sopivaa tilaisuutta, jota ei koskaan tullut, koska mikään tilaisuus ei tuntunut tarpeeksi sopivalta... aina sitä jonkin tekosyyn itselleen keksi. Suoraan sanottuna olin täysi idiootti. Mutta se juna meni jo. En koskaan saa tietää, olisiko meistä voinut tulla jotain.

Sinulla on näin kärjistetysti sanottuna kaksi mahdollisuutta: joko menet juttelemaan tai sitten et. Jos menet juttelemaan, voit joko voittaa tai hävitä. Jos et mene juttelemaan, voit vain hävitä.

Älä suotta murehdi "kasvojen menetystä", pojat on yleensä vain tohkeissaan, jos tyttö lähestyy heitä. Minä ainakin olen. Suosittelen siis lämpimästi, että menet juttelemaan. Älä tee samaa virhettä kuin minä onneton menin tekemään. Ja vaikka saisitkin pakit, niin sinun ei ainakaan tarvitse myöhemmin katua omaa saamattomuuttasi, vaan voit todeta, että ainakin teit parhaasi!

Äänestä
  • Koitan toki jatkuvasti kerätä rohkeutta, mutta en kuitenkaan aio pakottaa itseäni mihinkään epämiellyttävään. Jos en kykene niin tuskin sen oli tarkoituskaan tapahtua

    Äänestä

ootko esbååsta?

Äänestä
  • En

    Äänestä

ootko pohjoiskarjalasta

Äänestä
  • En sieltäkää

    Äänestä

Mikä siun nimi on?:3

Äänestä

Kommentoi aloitusta


18tyttö kirjoitti:

Joskus lukion ensimmäisellä luokalla, puolessa välissä sitä meillä oli samoja saksan kursseja. Monesti tunneilla, kun katsoin sen suuntaan, se katsoi myös mua ja hymyili. Keväällä meillä oli yhteinen kemian kurssi ja sama toistui; katseita ja hymyjä. Yhdessä vaiheessa kun sen piti tulla ottamaan pöydältä mun eestä jotain, se nojas mun kylkeen lievästi. Voi olla että ylianalysoin.

Syksyllä katseet ja hymyt jatku. Ne laimeni talveen mennessä. Jossain vaiheessa se sanoi (yleisesti, ei mulle, enkä ollut kysynytkään asiaa) että sillä on joku kiikarissa, vai oiskohan sanonut että sillä on jotain säätöä. Hyvin epämääräisesti kuitenkin sepusti. Yritin unohtaa tunteet koko loppu talven ajan kunnes jossain vaiheessa unohdin sen mitä se oli talvella sanonut ja ihastuin uudestaan.

Nyt on lukion viimeinen vuosi, tunteet on yhtä voimakkaita kuin alussa, jos ei voimakkaampia ja aikaa on enää vajaat puolivuotta. En edelleenkään oo varma onko sillä joku, en uskalla kysyä, en uskalla edes jutella.

Mulle on turha neuvoa että "mee vaan juttelemaan." Oon kuullu sen miljoona kertaa ja teen sen sitten kun saan jostain kaivettua rohkeutta ja löydän sauman ja oon varma etten menetä mun kasvoja. Kysymys on, voiko näistä asioista päätellä mitään, tai miten itse käyttäydytte ihastuneina. Ollaan molemmat 18-vuotiaita. Ei kiitos vastauksia 15-vuotiailta (ja alle), meidän maneerit tuskin kohtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu