Olen muuttanut useita kertoja koska on ollut toisten aiheuttamia vesivahinkoja ja kaikenlaista häiriötä. Mikä ihmetyttää useissa asunnoissa on vessan likaisuus jonka huomaa vasta kun on jo muuttanut asuntoon. Muuten puhdas vessa mutta pinttynyttä kakkaa pohjassa johon sitten täytyy käyttää monta pullollista klooria viikkokaupalla jotta saisi sen puhtaaksi tai uusia pönttö.
Tänään kävin parissa näytössä ja nyt olen paljon viisaampi ja tarkistan vessan ensin. Valitettavasti taas toisen asunnon vessan pohja oli aivan ruskea.
Mikä suomalaisia vaivaa ettei osata pitää vessoja puhtaana?
Etsin asuntoa Helingin kerrostalosta.
36
116
Vastaukset
- hottis-kurppa
En nyt varsinaisesti ole tämän ala asiantuntija(tai minkään muunkaan), mutta saattaahan olla, että niissä vessoissa on käyty kakalla. Tuo väri viittaisi siihen suuntaan.
- -----,,,
Pissillä on sama tulos. Kerran jos toisenkin raaputin isäni pöntön sisältä laidoille kiteytynyttä virtsakiveä.
- riple
Missä päin on Helingi?
- heili marjalasta
Tairaat ollaa uus täällä?
Älä nyt, ihana nimi, ollapa heili Helingissä.
- !!??
Jos vessapytyn likaisuus on sun ainoa ongelmas, nii hallelujaa. Saa sen puhtaaksi tai uuden.
- pönttöni mun
Totta, niitähän saa lähes pokkaamalla.
Madonnalla on aina omat, käyttämättömät pöntöt matkoillaan mukana.
- äå+0.
Kas kun ei vetonupissa.
- vessa vesiposti
Jos hakisit vessaa asunnolla, jokainen ymmärtäisi vessan siisteyden olevan A ja O.
- ratkaisu zzz.z:&
Onkohan niitä sellaisia asuntoja olemassa jossa olisi vaan iso vessa johon mahtuisi sänkykin?
- vessa vesiposti
Voihan ammeessa nukkua makeasti.
- älä muuta
Vessan pöntön vaihtaminen maksaa 500-800 euroa. Juuri vaihdoin ja maksoi 600 euroa.
Muuttaminen on kallista, laskuja tulee joka suunnalta ja varainsiirtoverokin on nyt 2%.- Menen kakalle
Uusi pytty Starkista 85€ ja serkkupoika asensi,annoin 12tlk pakkauksen keskiolutta.
- Al Kemia Kaali-Ali
Sitä ruskeaa kivettymää nyt vain syntyy sinne vessanpytyn vesipintaan ja sen alapuolelle.
Kukahan alkemisti kertoisi, millä aineella ja miten sen saa pois? Itsellä melkoisen uusi asunto ja sama ongelma. On kokeiltu eri kemikaaleja tuloksetta (pitänee kai alkaa pitämään kirjaa, mitä kaikkea...).- varovasti.
Lastalla, tarvittavan lujalla, virtsakiveä. Säännöllinen puhdistus estää sen syntymisen.
- knaki
Pelkällä kemikaaliliotuksella tuskin tulee puhdasta, mekaaninen hankaus toimii.
Kokeile vaikka näin; Sulje pöntön vesihana ja tyhjennä pönttö. Levitä jotain puhdistusainetta pinnoille, anna muhia jonkin aikaa ja sitten patapataa ja Cif.tms.hankausjauhetta. Avaa hana ja huuhtele.
Näin sain omani aivan valkoiseksi. knaki kirjoitti:
Pelkällä kemikaaliliotuksella tuskin tulee puhdasta, mekaaninen hankaus toimii.
Kokeile vaikka näin; Sulje pöntön vesihana ja tyhjennä pönttö. Levitä jotain puhdistusainetta pinnoille, anna muhia jonkin aikaa ja sitten patapataa ja Cif.tms.hankausjauhetta. Avaa hana ja huuhtele.
Näin sain omani aivan valkoiseksi.En oikein suosittelis mitään hankausaineita tai hankaavia esineitäkään, villoja tai lastoja. Ne kun voivat herkästi pilata sen pöntön lasitteen.
- kokemusta omaava.
Nittaminax kirjoitti:
En oikein suosittelis mitään hankausaineita tai hankaavia esineitäkään, villoja tai lastoja. Ne kun voivat herkästi pilata sen pöntön lasitteen.
Onhan jokaisella järki, ettei millään teräsvillalla pönttöään pilaa.
Mutta pinttynyt pönttö ei millaan kemikalilla ilman voimaa puhdistu. - kunnolla tehty
Nittaminax kirjoitti:
En oikein suosittelis mitään hankausaineita tai hankaavia esineitäkään, villoja tai lastoja. Ne kun voivat herkästi pilata sen pöntön lasitteen.
Minä vedin raakasti rälläkällä pinnan auki ja hiekkapuhalsin pöntön kokonaan.
Ja nyt on puhdasta!
Pöntöstä ei kylläkään jäänyt mitään jäljelle ja lattiassa on nyt pelkkä reikä.
Mutta eipä ole läheskään ruskean värinen. - kokemusta omaava.
kunnolla tehty kirjoitti:
Minä vedin raakasti rälläkällä pinnan auki ja hiekkapuhalsin pöntön kokonaan.
Ja nyt on puhdasta!
Pöntöstä ei kylläkään jäänyt mitään jäljelle ja lattiassa on nyt pelkkä reikä.
Mutta eipä ole läheskään ruskean värinen.Monissa maissa maailmassa vessassa on vain reikä lattialla. Siirtykäämme mekin pöntöttömiksi.
Kaikenmaailman hienostelua. kokemusta omaava. kirjoitti:
Onhan jokaisella järki, ettei millään teräsvillalla pönttöään pilaa.
Mutta pinttynyt pönttö ei millaan kemikalilla ilman voimaa puhdistu.Niin minäkin luulin, mutta kyllä puhistuu kun noudattaa ohjeita mitä kerroin jo tuolla alempana niistä puhistus aineista. Mutta toki jokainen saa puhistaa niinku parhaiten näkee.
- päässä pönttö mulla
Nittaminax kirjoitti:
Niin minäkin luulin, mutta kyllä puhistuu kun noudattaa ohjeita mitä kerroin jo tuolla alempana niistä puhistus aineista. Mutta toki jokainen saa puhistaa niinku parhaiten näkee.
Omat kokemukseni ovat vanhempani pöntön tilasta.
Meidän pöntöt puhdistetaan säännällisesti. - kloaakkikake
Nittaminax kirjoitti:
En oikein suosittelis mitään hankausaineita tai hankaavia esineitäkään, villoja tai lastoja. Ne kun voivat herkästi pilata sen pöntön lasitteen.
Jos pöntön pinnoite vaurioituu patapata-tyynyllä tai wimillä, se on sekundatuote;)
Eikä em.tarvitse käyttää kuin kerran, sitten riittää wc-ankka ja harja.
- toukat pois
Asukkaat käyttävät vessaa öisin eivätkä vedä sitä jotta eivät häiritse naapureita.
Tuo on se syy pinttyneisiin vessoihin.
Minun yläkertalainen pissasi lattiakaivoon. Sain tietää asian kun taloon saatiin sokeritoukkia hävittämään firma.- k/k
Oliks sillä pissaajalla sokeritauti kun sokeritoukkia tuli?
- auts8
k/k kirjoitti:
Oliks sillä pissaajalla sokeritauti kun sokeritoukkia tuli?
älä pilkkaa
- tänne kans toukkia
Tuota noin...
Onnistuivatko ne sokeritoukat lopulta hävittämään sen firman?
Minun omalla firmallani menee huonosti ja pitäisi päästä siitä nopeasti eroon.
Kaunko aikaa menee, kun ne popsivat koko firman suihinsa?
- tarmokas toope
Vessan siivous ei mitään ongelmaa ainoastaa tekijässä,
Kalkkeumat pytystä saa pois kun ostaa WC-puhdistus ainetta joita löytyy kaupoista jos jonkin nimisinä. Mainostetaanhan niitä telkkarissakin.
Lisäksi ei tarvita ku vanha tiskiharja jolla hinkataan kalkit pois jos vessaharja ei riitä.Niin, tai kokeilkaa cokista. Liekö urbaani legenda, mut...
http://www.youtube.com/watch?v=z7OdX42NjWQhmp.f kirjoitti:
Niin, tai kokeilkaa cokista. Liekö urbaani legenda, mut...
http://www.youtube.com/watch?v=z7OdX42NjWQEi ole mikään legenda ja toikin perustuu silleen happeen joka kuplii sopivasti ruosteen kanssa. Ihan sama jos olisit puhistanut soodalla ja vedellä ton puskurin, yhtä puhasta olis tullu.
Totakin yritettiin levittää fasessa et cocis on jotain myrkkyä ku ruostekkin irtoo.- LeGenda
Nittaminax kirjoitti:
Ei ole mikään legenda ja toikin perustuu silleen happeen joka kuplii sopivasti ruosteen kanssa. Ihan sama jos olisit puhistanut soodalla ja vedellä ton puskurin, yhtä puhasta olis tullu.
Totakin yritettiin levittää fasessa et cocis on jotain myrkkyä ku ruostekkin irtoo."...toikin perustuu silleen happeen joka kuplii sopivasti ruosteen kanssa. "
Kyllä se on fosforihappo joka sen ruosteen irroittaa :))
Cola juomat sisältävät fosforihappoa, ihan maun takia.
Laadukas huumori tarvitsee hyvin harvoin sanoja:
Pimppi, pilhu, kulhi, lerppa, horho, pissi, kakka, pieru...jne.
Koskaan se ei tarvitse mainoksia älynsä tueksi.
H.- oooh hooh
Mitä?
Palsta-Patu on oppinut taas uusia lauseita!
Kyllä nyt käy kateeksi... Nittaminax kirjoitti:
Ai tää aloitus oli sun. Olist heti tehnyt sen nikilläs.
"Nittaminax"
Älä sinä neitonen kauniisti laula, niin kauan kuin minut olet jo tuntenut.
Teevehtikäämme vaikka sylikkäin, jos tapaamme.
Posket Poskia hipaisten.
Minä vaan en oikein kestä, kun kakka-juttuihin mennään.
Aikuisten palstalla.
yst.
H.hunksz kirjoitti:
"Nittaminax"
Älä sinä neitonen kauniisti laula, niin kauan kuin minut olet jo tuntenut.
Teevehtikäämme vaikka sylikkäin, jos tapaamme.
Posket Poskia hipaisten.
Minä vaan en oikein kestä, kun kakka-juttuihin mennään.
Aikuisten palstalla.
yst.
H.Ai tää aloitus oli sun. Olist heti tehnyt sen nikilläs.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853889Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483328- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662769Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121977- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759